Kahden vuoden takaiset vaalikone­vastaukset paljastavat: Antti Kaikkonen ja Jannika-rakas ovat kuin luodut toisilleen – paris­kunnalla yksi yllättävä erimielisyys

Julkaistu:

Vuoden 2017 kuntavaaleissa ehdolla olleet Antti Kaikkonen ja Jannika Ranta vastasivat kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomien vaalikoneeseen.
Sekä puolustusministeri Antti Kaikkonen että miehen naisystävä Jannika Ranta olivat ehdolla vuoden 2017 kuntavaaleissa. Kaikkonen oli keskustan ehdokkaana Tuusulassa ja Ranta taas oli ehdolla samaisen puolueen listalla omassa kotikunnassaan Kirkkonummella.

Ranta sai vaaleissa yhteensä 67 ääntä ja ylsi näin ollen vain varavaltuutetuksi asti. Kaikkonen puolestaan sai Tuusulassa kaikista ehdokkaista neljänneksi eniten ääniä, yhteensä 756 ja pääsi kirkkaasti läpi Tuusulan kunnanvaltuustoon.

Kaikkonen ja Ranta vastasivat molemmat kaksi vuotta sitten vaalien alla Helsingin Sanomien vaalikoneeseen. Kaksikon kahden vuoden takaisista vaalikonevastauksista käy ilmi, että he ovat varsin toisilleen sopiva pari paitsi yksityiselämässä, myös politiikan puolella. Kaikkonen ja Ranta olivat nimittäin vastanneet vaalikoneessa esitettyihin kysymyksiin lähes identtisesti.
Muutama erimielisyys pariskunnan väliltä kuitenkin löytyi. Vaalikoneessa muun muassa esitettiin väittämä, jonka mukaan suuria ruokakauppoja pitäisi saada perustaa vapaasti keskustojen ulkopuolelle. Ranta oli asiasta osittain samaa mieltä, Kaikkonen puolestaan osittain eri mieltä.

– Suurimmat ruokakaupat on pääsääntöisesti järkevintä sijoittaa keskusta-alueille. Pienempiä kauppoja voi olla kylilläkin, perusteli Kaikkonen vastaustaan.


Pariskunta oli eri mieltä keskenään myös siitä, tulisiko kuntien luopua vaatimuksesta rakentaa autopaikkoja uusien asuntojen yhteyteen. Ranta totesi, että kyseistä vaatimusta tulisi harkita kohderyhmän mukaan, kun taas Kaikkonen piti autopaikkojen rakentamista ehdottoman tärkeänä.

– Vaatimusta on harkittava kohderyhmän mukaan. Esimerkiksi ikäihmiset eivät välttämättä tarvitse yhtä paljon autopaikkoja, vastasi Ranta.

– Tuusulassa moni tarvitsee henkilöautoa, ja parkkipaikoista varsinkin Hyrylässä on pulaa. Tässä asiassa ratkaisevaa on, minne kaavoitetaan, totesi Kaikkonen.
Seuraava Rannan ja Kaikkosen välinen erimielisyys koski jopa hieman yllättäen veronkorotuksia ja leikkauksia. Ranta piti julkisten palvelujen ja sosiaalietuuksien leikkaamista veronkorotuksia parempana vaihtoehtona, Kaikkonen enemmänkin päin vastoin.

– Suomessa on jo nyt korkea verotus. Liian korkea veroaste tukahduttaisi orastavan talouskasvun, täräytti Ranta.

– Keskeisiä palveluita ei pidä romuttaa, mutta en ole erityisen viehtynyt veronkorotuksiinkaan. Kunnan taloutta pitää hoitaa niin, että isoilta veronkorotuksilta vältytään, Kaikkonen sanaili.


Myöskään tuloeroista pariskunta ei ollut keskenään samaa mieltä. Vaalikoneessa esitettiin väite, jonka mukaan suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita. Ranta oli väitteestä jokseenkin eri mieltä, Kaikkonen puolestaan jokseenkin samaa mieltä.

– En kannata liian suuria tuloeroja, vaikka ahkeruus ansaitseekin tulla palkituksi, perusteli Ranta.

– Hyväksyn tuloerot, mutta on myös oikein, että verotuksella ja tulonsiirroilla tuloeroja tasataan. Ongelma ei ole se, jos ihmiset Suomessa vaurastuvat. Ongelma on se, jos iso osa suomalaisista pysyy köyhinä, totesi Kaikkonen.

Syyskuussa 2018 ex-kansanedustaja Satu Taiveahosta eronnut Kaikkonen kertoi suhteestaan Rantaan sosiaalisessa mediassa. Mies kertoi ilouutiset omalla Facebook-sivullaan maanantaina julkaisemassaan päivityksessä.

– Kun tätä on kyselty, niin kerrottakoon nyt sitten: Jannika ja minä olemme liikuskelleet yhdessä viime aikoina vähän siellä sun täällä. Viihdymme yhdessä kovin hyvin. Eli kyllä, seurustelemme. Tästä ei ole tarkoitus sen enempää huudella tai avautua, mutta näin nyt on. Ja näin on hyvä, Kaikkonen kirjoitti Facebookissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt