Laura Voutilaisella kesti vuosia käsitellä vaikeaa isäsuhdettaan – nyt jäljellä on suuri kaipaus: ”Olin vierellä, kun hän otti viimeisen henkäyksensä”

Julkaistu:

Laura Voutilainen oli vieressä, kun hän poistui tästä maailmasta. Sen jälkeen laulajatähti teki matkan sisimpäänsä ja opetteli antamaan anteeksi.
Laulaja ja viihdetaiteilija Laura Voutilainen, 44, on kääntänyt jo tiukasti katseensa kohti loppuvuotta. Kalenteri on täynnä, koska pitkään työstetty joulualbumi Minun tähteni julkaistiin perjantaina. Uusi musiikki tuo mukanaan myös marraskuun 21. päivä alkavan tiivistahtisen kiertueen, joka päättyy vasta aivan joulupyhien alla.

Syksyn pimenevät illat tuovat töiden ja keikkojen keskelle myös pysähtymistä ja rauhoittumista. Varsinkin isänpäivä täyttää Lauran mielen hiljaisella kaipauksella, sillä hänen isänsä Jukka Voutilainen menehtyi syöpään seitsemän vuotta sitten – aivan isänpäivän tienoilla.

– Isän kuoleman vuosipäivä on minulle muistojen aikaa. Kaipaan häntä edelleen, vaikka suhteessamme oli omat haasteensa.

Isästä puhuminen nostaa pintaan hyviä muistoja, mutta elämä kohteli isän ja tyttären välejä paikoin kovalla kädellä.

– Nyt kun isän kuolemasta on seitsemän vuotta, on kaikkeen saanut hyvin etäisyyttä. Olen kasannut hänen tarinaansa kuin palapeliä. Samalla olen oppinut ymmärtämään mistä puusta minutkin on veistetty.


Isän tyttö. Sellainen Laura on aina ollut. Hän katsoi karismaattista, kitaraa soittavaa isäänsä aina ylöspäin, ja toimi mielellään hänen pienenä apurinaan puuhassa kuin puuhassa.

Juuri isä patisti Lauran 6-vuotiaana musiikkiopintojen pariin. Soittimeksi valittiin sello, ja pieni Laura matkusti useita kertoja viikossa Hollolan kuntakeskuksesta Lahden puolelle musiikkitunneille.

Nuorena isäkin lauloi, soitti ja keikkaili yhtyeensä kanssa, mutta aika oli tuolloin toinen. Lauran ja hänen isosiskonsa synnyttyä isä jätti musiikin vähemmälle ja keskittyi perheeseen.

– Minun koko musiikkiurani oli isän idea. Hän halusi minulle musiikista ammatin, koska se oli hänelle itselleen toteutumaton unelma.

Lauran isä päätyi työskentelemään opettajana Hollolassa, ja oli yläkoulussa myös Lauran luokanvalvoja. Piippua polttava, hattuun ja popliinitakkiin usein pukeutunut isä oli pidetty opettaja.

– Ihmettelin aina, että oho, iskähän vetää hienosti. Hän oli luova, esimerkiksi jos historiantunnilla oli aiheena kommunismi, hän saattoi virittää tunnelman kohdilleen soittamalla kitaralla taistolaislauluja.


Särön väleihin toi lopulta isän sairastuminen alkoholismiin. Iän myötä Laura alkoi kiinnittää huomiota isän elämäntyyliin ja ymmärsi, ettei kaikki ollut kohdallaan.

– Lapsi ottaa helposti sellaisen roolin, että hän yrittää korjata ongelman. Minä olin se äänitorvi, joka puhui asiasta suoraan. Olen suorapuheinen, kuten isänikin oli.

Aikuistuttuaan Laura käsitteli asiaa ja ymmärsi, ettei toista voi väkisin muuttaa. Vaikka isä oli Lauralle yksi rakkaimmista ihmisistä maailmassa, koki hän ainoaksi vaihtoehdoksi vetäytyä.

– Ainoa mitä voi tehdä, on lähteä ja alkaa elää omaa elämää. Taivutteleminen, tilanteessa vellominen tai suostuttelu ei auta ketään. Halusin myös suojella itseäni.

– Yritin myöhemmin puhua asiasta, mutta hän oli valinnut oman tiensä.


Vaikka puhevälit eivät olleetkaan aina parhaimmassa mahdollisessa kunnossa, oli isä silti aina huolehtiva ja suojeleva tyttäriään kohtaan.

– Muistelen hyvällä niitä hetkiä, kun isä on kysellyt, että mihin menet, onko siellä poikia ja tuletko kotiin yöksi? Isä ei päästänyt meitä pois käsistään, vaikka hänellä oli omia murheita. Se oli minulle hirveän tärkeää, että hän suojeli meitä.

Laura aloitti keikkailun 17-vuotiaana. Isä kävi katsomassa tyttärensä esiintymisiä ja muisti antaa myös palautetta.

– Yksi tärkeimpiä neuvoja, jonka hän antoi oli se, että vaikka esiintyessä tapahtuisi mitä kommelluksia tahansa, niin älä koskaan näytä sitä, sillä hyvän meiningin pitää jatkua. Se ei ole yleisön vika. Sitä neuvoa noudatan edelleen.

Isän sairastuminen syöpään oli kova paikka koko perheelle. Vaikka isän kunto oli heikko, hän yritti edelleen auttaa Lauraa parhaansa mukaan.

– Työskentelin eräässä musikaalissa Tampereella, ja hän järjesti minulle asunnon sieltä ennen kuolemaansa. Hän teki tällaisia tekoja, joilla hän osoitti, että olen hänelle rakas.

Saattohoito ja viimeiset ajat olivat rankat. Isä halusi näyttää loppuun asti pärjäävänsä, vaikka olikin sisimmältään herkkä ja haavoittuvainen.

Laura on onnellinen, että hän oli paikalla, kun isä poistui tästä maailmasta. Hän oli kuollessaan 64-vuotias.

– Olin hänen vierellään, kun hän otti viimeisen henkäyksensä. Loppuvaiheessa yhteistä aikaa oli vähän, joten tällainen hetki nousee mittaamattomaan arvoon.


Kuoleman jälkeen suru valtasi koko kehon.

– Minua särki, ihan kuin kehostani olisi irrotettu jotain. Vielä vuosienkin päästä suru iski välillä kulman takaa ja nosti kyyneleet yllättäen silmiin.

Aika on parantanut monia haavoja ja auttanut käsittelemään menneisyyttä. Laura on aina ollut halukas hakemaan apua ja neuvoja eri tavoin. Muun muassa terapiassa hän on oppinut ymmärtämään henkistä perintöään ja itseään.

Ennen kaikkea Laura on oppinut päästämään irti tuskasta ja turhautumisesta. Lauralle oli heti alusta asti selvää, että hän haluaa antaa anteeksi isälleen.

– Neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen asiat alkoivat olla käsiteltyjä. Nyt kun ajattelen häntä, mieleni täyttyy hyvistä muistoista. Silloin tietää, että on aidosti antanut anteeksi.

Isänpäivänä Laura viettää itsekseen Espoon-kodissaan, sillä hänen poikansa menevät isänsä luo. Lauran avioliitto päättyi eroon 2016.

– Olen todella onnellinen siitä, että pojat viettävät aikaa isänsä kanssa.

Nuorempi pojista on 18-vuotias ja valmistuu ensihoitajaksi ennen armeijaa. Neljä vuotta vanhempi isoveli on ehtinyt jo käydä Libanonissa asti rauhanturvaajana, mutta nyt hän haaveilee urasta musiikin parissa.

Suuntautuivatpa pojat minne tahansa, ovat molemmat vanhemmat läsnä heidän elämässään.

– Meillä on ex-puolisoni kanssa hyvät välit, ja kaikki asiat käydään lasten ja heidän tarpeidensa kautta läpi. Olemme yhdessä heidän tukenaan.


Omassa kasvatustyylissään Laura on pyrkinyt antamaan tilaa tunteille.

– Aiempien sukupolvien kasvatustyylissä on paljon hyviä rakennuspilareita, mutta myös asioita, joita voi tehdä toisin.

Laura on opetellut olemaan läsnä lapsilleen haastavasta työstään huolimatta.

– Olen miettinyt miten voisin kasvaa sellaiseksi vanhemmaksi, jollainen haluan olla, enkä lähtisi toistamaan totuttuja kaavoja.

Lauran oma isä ei ole enää tässä maailmassa, joten kaipuun jättämä tyhjiö tulee väistämättä eteen isänpäivän tienoilla.

– Kun nykyään muistelemme isää perheen kesken, heittelemme hänen letkautuksiaan ja nauramme niille yhdessä.

Tänä isänpäivänä Laura aikoo omistaa hetken isälleen ja sytyttää kynttilän hänen muistolleen. Lisäksi hän aikoo kirjoittaa isällensä kirjeen. Siihen voisi kirjoittaa paljonkin, mutta erityisesti yhden asian.

– Jos jotain voisin sanoa isälleni, sanoisin, että mieskin voi näyttää tunteensa, koska se on suuri voimavara. Voi kun minunkin isäni olisi saanut olla rauhassa herkkä.

Vaaleat farkut: Mos Mosh, satiinipusero: Dante, korkokengät: Steve Madden, korut: Edblad. Keltainen jakkupuku ja poolopusero: Sand, korut: Efva Attling. Kultainen paljettijakku ja mustat housut: Reserved

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt