Amerikkalaisräppärin luksusauto hinattiin pois parkkipaikalta kesken keikan – kiivas yhteenotto poliisin kanssa tallentui ohikulkijan kameraan

rac

Julkaistu:

Gucci Mane kertoo, että hinausyritys olisi vahingoittanut autoa hinauksen aikana.
Amerikkalaisräppäri Radric ”Gucci Mane” Davisin ilta Miamissa sai yllättävän käänteen, kun hänen Ferrarinsa hinautettiin, KameraOne uutisoi.

Räppäri oli esiintymässä paikallisessa yökerhossa ja pysäköi autonsa viereisen apteekkiketju CVS:n liikkeen parkkipaikalle yöklubin työntekijän kehottamana. Kun keikka oli päättynyt, Davisin yllätykseksi auto oli hinautettu.

Tuohtunut Davis suuntasi hakemaan autoa hinausyrityksen pihasta. Sivullinen taltioi Davisin autonhakureissun.
  • Yllä olevalla videolla Davisin tuohtunut reaktio.

Paikalle kutsutaan myös poliisi ja räppäri tilittää videolla tuohtuneesti virkavallalle. Hän kertoo, kuinka yökerhon työntekijät olisivat opastaneet hänet parkkeeraamaan yökerhon taakse, mikä kuuluu lääkeyhtiön alueeseen. TMZ kertoo, että lääkeyrityksen työntekijä olisi soittanut autonhinausyritykselle.

Davis väittää Instagram-tililleen julkaisemalla videolla hinausyrityksen tehneen vahinkoja Ferrarinsa etukatteeseen.

– Tässä on ainakin 20 - 30 tuhannen dollarin edestä vahinkoa, räppäri kertoo videolla.

TMZ kertoo, että räppärin Ferrari 812 Superfast olisi noin 600 000 dollarin arvoinen, mikä on noin 550 000 euroa.



Hän kertoo vaativansa korvauksia yökerholta. Yökerhon edustaja taas kertoo TMZ:lle, etteivät heidän työntekijänsä olisi antaneet räppärille lupaa pysäköidä lääkeyhtiön pihaan.



Davis on yhdysvaltalainen räppäri ja sanoittaja. Hän julkaisi ensialbuminsa vuonna 2005 ja on tunnettu artisti Yhdysvalloissa niin rap-urastaan kuin vuosien varrella tapahtuneista yhteenotoista lain kanssa.