Kirjallisuuden Finlandia-palkinto moninkertaisti Juha Hurmeen ansiotulot – myös lastenkirjoilla ja dekkareilla tienaa muhkeita tuloja

Julkaistu:

Monen kirjailijan tulot ylittivät 100 000 euroa.
Vuoden 2017 kirjallisuuden Finlandia-palkinto moninkertaisti kirjailija Juha Hurmeen ansiotulot. Teatteriohjaajanakin tunnetun Hurmeen tulot pomppasivat viime vuonna lähes 326 000 euroon, kun edellisvuonna hän tienasi noin 65 000 euroa. Hurmeella ei ole pääomatuloja.

Viime vuonna kirjallisuuden Finlandia-palkinnon pokanneen Olli Jalosen tulot olivat yhteensä noin 60 500 euroa. Finlandia-palkinnon vaikutus näkyy vasta seuraavan vuoden verotiedoissa, koska palkinto jaetaan joulukuussa.

Myös lastenkirjoilla ja dekkareilla ansaitsee edelleen muhkeita tilipusseja. Koiramäki-kirjoistaan tunnetun Mauri Kunnaksen tulot olivat yhteensä lähes 344 000 euroa. Siitä ansiotuloa oli noin 136 300 euroa.

Tatu ja Patu -kirjoistaan tunnettujen Aino Havukaisen ansiotulot olivat noin 216 000 euroa ja Sami Toivosen noin 219 000 euroa. Muun muassa Risto Räppääjästä tunnettu Sinikka Nopola ansaitsi verotettavaa tuloa yhteensä noin 103 000 euroa. Siitä ansiotuloa oli noin 91 000 euroa. Tiina Nopolan verotettavat tulot olivat yhteensä 78 000 euroa.

Dekkarikirjailija Leena Lehtolaisen ansiotulot olivat viime vuonna noin 270 000 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja. Lehtolainen on suosittu Suomen ulkopuolellakin, muun muassa Saksassa. Niin ikään rikoskirjoja kirjoittavan Reijo Mäen ansiotulot olivat noin 165 000 euroa.

Monen kirjailijan tulot ylittivät 100 000 euroa

Kirjailija Kjell Westön ansiotulot olivat reippaat 158 400 euroa ja Jari Tervon noin 157 200 euroa. Kummallakaan ei ollut pääomatuloja.

Televisiosta ja Mielensäpahoittaja-kirjoistaan tuttu Tuomas Kyrö ansaitsi yhteensä noin 110 000 euroa, siitä ansiotuloa oli noin 95 000 euroa. Kyrön kanssa television Pitääkö olla huolissaan -ohjelmassa esiintyvä kirjailija Miika Nousiainen ansaitsi yhteensä reippaat 156 000 euroa, josta ansiotuloa oli noin 144 400 euroa.

Kirjailija Anna-Leena Härkönen tienasi viime vuonna yhteensä 126 300 euroa, josta ansiotuloa oli lähes 118 000 euroa. Sofi Oksasen tulot olivat yhteensä noin 105 000 euroa. Niistä palkkatuloja oli noin 37 200 euroa ja pääomatuloa 67 400 euroa. Oksasella on myös yritys.