Mervi Tapola on kuollut - Viihde - Ilta-Sanomat

Mervi Tapola on kuollut

Julkaistu: 1.11.2019 12:07, Päivitetty 1.11.2019 13:46

Mervi Tapola kuoli toissa yönä. Asian vahvistaa IS:lle Tapolan tytär Linda Heinonen.

Matti Nykäsen entinen puoliso Mervi Tapola on kuollut 65 vuoden iässä. Aiheesta kertoi ensin Seiska. IS:n tietojen mukaan Tapola kuoli 30. lokakuuta.

Mervin tytär Linda Heinonen kertoo IS:lle, että hänen äitinsä kuoli keskiviikkoaamuna sairaalassa.

Tapolalla todettiin syksyllä 2017 parantumaton vatsasyöpä, joka oli ehtinyt levitä maksaan.

– Kauhealta tuntui, kun sanottiin, että syöpä on parantumaton, Mervi Tapola kertoi IS:ssa syyskuussa 2017.

2015 Mervi Tapolalla oli aivoinfarkti, josta hän toipui.

Kuva vuodelta 2015. Tuolloin Mervi toipui aivoinfarktista.

Kuva vuodelta 2015. Tuolloin Mervi toipui aivoinfarktista.

2017.

2017.

Hän kertoi IS:n haastattelussa rankoista syöpähoidoistaan viimeksi joulukuussa 2018. Silloin hän kertoi, että äidin kuolema ja hautajärjestelyt veivät voimia.

– Nyt on edessä perunkirjoitus ja äidin asunnon tyhjentäminen, surun kanssa kamppaileva Tapola sanoi tuolloin.

Rankat syöpähoidot veivät voimia. Kuva vuodelta 2018.

Rankat syöpähoidot veivät voimia. Kuva vuodelta 2018.

Tamperelaista lihanjalostustehdas Tapolaa on kohdannut useampi tragedia. Perheen rautarouvana tunnettu Kyllikki Tapola kuoli syksyllä 2018.

Kyllikki Tapola teki töitä perheyrityksessä lähes päivittäin erittäin iäkkäänäkin. Hän oli kuollessaan 84-vuotias.

Viime heinäkuussa kuoli puolestaan Mervi Tapolan veli Jarmo Tapola. Hän kuoli IS:n tietojen mukaan äkilliseen sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 63-vuotias. Jarmo Tapola oli pienestä pitäen yrityksen palveluksessa. Hän toimi ennen kuolemaansa perheyrityksen hallituksen puheenjohtajana.

Mervi kotonaan Tampereella vuonna 2014.

Mervi kotonaan Tampereella vuonna 2014.

Mervi IS:n kuvauksissa studiossa vuonna 2005.

Mervi IS:n kuvauksissa studiossa vuonna 2005.

Mervi Tapola eli värikkään elämän. Hänen elämänsä mäkikotka Matti Nykäsen rinnalla oli vauhdikasta, ja siitä kerrottiin paljon mediassa. He tutustuivat kesällä 1999. Hääkellot soivat 2001.

Tapola joutui liitossa väkivallan kohteeksi. Hän jätti liiton aikana yhteensä 15 avioerohakemusta. Liitto päättyi lopulliseen eroon 16. elokuuta 2010.

Artikkelia täydennetty lisätiedoilla.

Kuvassa Mervi vuonna 2005.

Kuvassa Mervi vuonna 2005.

Tuoreimmat osastosta