Karita Tykkä muistelee uutuuskirjassa: Kiidätettiin ambulanssilla 140 km/h sairaalaan – joutui kolmeksi päiväksi hengityskoneeseen

Julkaistu:

Karita Tykkä muistelee uutuuskirjassaan hurjia tapahtumia.
Kesällä 2002 malli ja juontaja Karita Tykän (os. Tuomola) elimistö petti. Hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan ja kytkettiin hengityskoneeseen.

Tykkä on kertonut tapauksesta aiemmin lehdissä, mutta syyskuussa julkaistussa uutuuskirjassaan Hyvä elämä – rakkaudella Karita (Readme 2019) hän palaa 20 vuoden takaisiin tapahtumiin omin sanoin.

Tykän päivä oli kulunut salilla ja grillijuhlissa. Hän oli jo jonkin aikaa treenannut kovaa ja vältellyt suolaa. Oli helteinen kesäpäivä, ja hän joi vettä runsain mitoin.

Iltapäivällä olo alkoi tuntua huteralta. Kotona ruoka ei pysynyt sisällä. Tykkä päätti mennä hetkeksi lepäämään.

– Menin sänkyyn, ja melko pian menetin tajuntani ja aloin kouristella, Tykkä kertoo kirjassa.

Silloinen miesystävä soitti ambulanssin, kun Tykkä ei reagoinut herättely-yrityksiin.

– Oli kaiketi kiire, sillä ambulanssi ajoi 140 kilometrin tuntinopeutta pitkin Mannerheimintietä kohti sairaalaa, jossa tutkimukset ja verikokeet osoittivat suolatasojeni äärimmäisen alhaisuuden.

Tykkä jouduttiin kytkemään nukutettuna hengityskoneeseen, jotta hänen neste- ja suolatasapainonsa saatiin palautettua ennalleen.

– Liian nopea suolojen nostaminen olisi saattanut lääkärin mukaan vaurioittaa elimistöäni pahasti ja tehdä minusta jopa vihanneksen.

Hän heräsi kolme päivää myöhemmin sairaalan sängystä.

– En tiennyt, missä olin ja mitä oli tapahtunut. Samaan aikaan kuitenkin ymmärsin, että minut oli riisuttu ja katetroitu. Kurkkuni oli hengityskoneen jäljiltä arka, ääneni käheä ja kehooni oli kiinnitetty elintoimintojani tarkkailevia sensoreita.

Herätys oli karu, mutta paikalla oli onneksi Tykän koko perhe. Läheisten helpotus oli käsinkosketeltavaa.

Tapaus opetti Tykälle, etteivät ääripäät ole koskaan hyvästä.

– Hyvin pian tuon tajuntani menetyksen jälkeen ymmärsin, mikä sen tarkoitus oli ollut – herättää minut näkemään kultainen keskitie ja ymmärtämään oman kehon kuuntelun sekä itseni rakastamisen merkityksen.

Tykän kirjasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.