Wellnessmalli-kisassa kolmanneksi sijoittunut Alisa murtui juuri ennen finaalia – itki puolitoista tuntia putkeen ennen kuin kipusi lavalle

Julkaistu:

wellnessmalli 2019
Kolmanneksi Wellnessmalli-kilpailussa sijoittunut Alisa Talasma, 19, haluaa puhua vaikeistakin asioista suoraan.
Historian ensimmäiseksi Wellnessmalliksi valittiin sunnuntaina Veera Könönen. Toiseksi kisassa sijoittui Karoliina Mäkelä, 20, ja kolmanneksi Alisa Talasma, 19.

Vasta 19-vuotias Alisa on kulkenut pitkän matkan hyvinvoinnin ammattilaiseksi. Kolmanneksi sijoittunut nuori nainen on puhunut avoimesti muun muassa sairastamastaan syömishäiriöstä, jonka puhkeamiseen sosiaalisen median luomat ulkonäköpaineet olivat hänen mukaansa suuressa osassa. Alisa oli nuorena myös todella epävarma itsestään.

– Aika sokkeloista ja töyssyistä on ollut, kuin vuoristorataa. Se vain osoittaa sen, että ihan sama millainen matka on ollut, niin kaikki on mahdollista. Pitää vain uskoa itseensä, Alisa iloitsee nyt.

– Pronssi ei ole häpeä, ainakaan tässä seurassa. Olen siihen enemmän kuin tyytyväinen.


Voimisteluvalmentajana työskentelevä Alisa uskoo sijoituksensa johtuvan erityisesti hänen suorasta ja rehellisestä ulosannistaan.

– Mä en häpeile. Olen päässyt eroon turhista rajoista ja estoista tosi lyhyessä ajassa. Nykyään en enää mieti, mitä mun kaverit ajattelee, jos puhun vaikka vaikeista asioista somessa, hän pohtii.


Nuori sosiaalisen median vaikuttaja on puhunut avoimesti myös ahdistuksestaan. Tunnelataukselta ei säästytty myöskään finaaliviikonloppuna.

– Esimerkiksi kun avasin tuntemuksia ahdistuksestani. Ei sitä ikinä näkisi minusta, että olen tällainen yliherkkä. Itkin puolitoista tuntia ennen finaalia tuomariston haastattelujen jälkeen, koska olin niin jännittynyt, hän pohtii.

– En voinut mennä meikkiinkään, kun kyyneleitä vain tuli. Sille ei vain voinut mitään.


Alisa tietää suoran ulosantinsa puhuttavan sosiaalisessa mediassa. Hän on oppinut olemaan välittämättä asiasta.

– Kommentteja ei välttämättä tule suoraan, mutta tiedän ihmisten puhuvan. Jos jotain julkaisua esimerkiksi lähetetään eteenpäin paljon, mietin miksi ihmiset tekevät niin, hän pohtii.

– Kaikkien pitäisi tehdä juuri sitä, mitä he haluavat. Aivan sama, vaikka muut ajattelisivat tai eivät olisi samaa mieltä, että mitä hittoa toi duunaa, Alisa täräyttää.

Wellnessmalli-kisan sijoituksen myötä hän haluaa muun muassa olla mukana organisaation toiminnassa ja suunnitella valmennuksia.

– Minulla on työn alla myös pari kirjaprojektia, hän paljastaa.