Nyt se on tieteellisesti todistettu: Bella Hadid, 23, on maailman kaunein nainen

Julkaistu:

Tieteen avulla voidaan tutkia vaikka mitä. Nyt tutkijat ovat laskeneet täydellisten kasvojen kaavan. Sellaiset löytyivät huippumalli Bella Hadidilta.
Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Osansa asiaan voi silti sanoa myös tiede, joka on jo pitkän aikaa tutkinut kauneuden käsitystä.

Mirror-lehti kertoo, että maailman kaunein nainen tieteellisestä näkökulmasta on nyt löytynyt. Hän on 23-vuotias huippumalli Bella Hadid.


Tieteellinen näkemys kauneudesta perustuu kultaiseen leikkaukseen eli loppujen lopuksi hyvin simppeleihin asioihin: silmien, nenän ja huulten sopusuhtaisuuteen kasvoissa. Jo muinaiset kreikkalaiset tapasivat laskea kauneuden ”kultaista leikkausta”.

Perinteinen kultainen leikkaus eli kultainen suhde saadaan, kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan.


Tämänkaltaista matemaattista kaavaa voidaan soveltaa myös ihmiskasvoihin. Antiikin kreikkalaiset uskoivat, että mitä lähempänä kasvojen linjat olivat numeroa 1.618, sitä miellyttävämmät ne olivat esteettisesti.

Muun muassa Leonardo Da Vincin tiedetään käyttäneen tekniikkaa luodessaan sopusuhtaisia kasvoja maalauksiensa hahmoille – kuten Mona Lisalle.

Bella Hadid täytti tutkimuksessa peräti 94,35 prosenttisesti kauneuden kultaisen leikkauksen määritteet.


Brittilehden tietojen mukaan Bella Hadid ohitti tutkimuksessa maailmantähdet kuten Beyoncén, Amber Heardin, Ariana Granden, Kate Mossin ja Cara Delevingnen.

Tutkimuksessa mukana ollut kirurgi Julian De Silva kertoo, että muun muassa Hadidin posket saivat hämmästyttävän täydellisen tuloksen: 99,7 prosenttia.

– Tulos oli vain 0,3 prosenttia täydellisestä. Bella tuli myös toiseksi silmien sijainnin perusteella. Hänen edellään oli vain Scarlett Johansson.


Brittilehti kuitenkin huomauttaa, että Hadid on saattanut saada hieman apua muualtakin kuin luontoäidiltä. Hadidin on epäilty turvautuneen ainakin nenäleikkaukseen ja huulten täyttämiseen. Hadid on itse kieltänyt kaikki väitteet.

– Ihmiset luulevat, että olen käynyt vaikka missä leikkauksessa ja tehnyt sitä sun tätä. Tiedättekö mitä? Minua kauhistuttaa ajatus siitä, että täyttäisin edes huuliani. En halua pilata kasvojani, hän on todennut.


Maailmanlaajuisena tyylivaikuttajana tunnetulla Hadidilla on Instagramissa 21,5 miljoonaa seuraajaa.

Hadid ja hänen siskonsa Gigi Hadid ovat valloittaneet huippumallimaailman ja olleet jo pitkään maailman parhaiten palkattuja malleja. Myös heidän pikkuveljensä Anwar Hadid on työskennellyt mallina.


Sisarusten äiti on alankomaalainen Yolanda Hadid, joka on nähty muun muassa Beverly Hillsin täydelliset naiset - tosi-tv-sarjassa. Heidän isänsä puolestaan on palestiinalaistaustainen kiinteistöillä rikastunut miljonääri Mohammed Hadid.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt