Rakastettu Arja Saijonmaa, 74, palaa lavoille – Pariisissa asuva laulaja paljastaa nyt, miksi on vältellyt Suomessa esiintymistä

Julkaistu:

Kansainvälisen uran luonut Arja Saijonmaa, 74, pitää yhä lämpimänä yleisöjään ”kolmessa, neljässä maassa”. Nyt hän palaa Suomeen laulamaan – ja jännittää, vieläkö Ystävän laulun tulkitsija muistetaan.
– Edellisestä Suomen-konsertista on aivan liian kauan! Herranjestas, älä edes kysy! Eikä kiertuetta ole ollut pitkään aikaan, eikä tämäkään ole sellainen. Mutta maistellaan nyt, jos vielä mentäis!

Näin sanoo Arja Saijonmaa, 74. Suomalainen laulajalegenda, jonka saavutukset täällä ja maailmalla ovat saattaneet unohtua.

Se, että Saijonmaan levyjä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Se, että hän kiersi maailmaa Mikis Theodorákisin solistina 1970-luvulla esiintyen stadioneilla, halleissa ja suurissa konserttisaleissa – ”kuin Bruce Springsteen nykyisin”, kuten hän itse kuvailee.

Ja se, että hän on erityisesti Ruotsissa supertähti. Kaikkien tuntema laulaja ja julkkis, joka on esiintynyt niin Olof Palmen hautajaisissa, kuninkaallisten juhlissa kuin osallistunut maan euroviisukarsintoihin eli Melodifestivaleniin (kolmesti, viimeksi tänä vuonna) kuin paikalliseen Tanssii tähtien kanssa -kisaankin (kahdesti) – ja myynyt suosituinta levyään Högt över havet Ruotsissa yli 200 000 kappaletta.

– Mutta älä vain laita juttuun, että asun Ruotsissa. Ihmiset aina luulevat niin. Asun Pariisissa, hän opastaa.

Mutta miksi Saijonmaan Suomen-esiintymiset ovat jääneet viime vuosina vähiin?


Musiikki lumosi Arja Saijonmaan jo lapsena. Hän kasvoi kulttuurikodissa Mikkelissä. Äiti oli pianonsoitonopettaja, isä musiikkia harrastanut hammaslääkäri.

Pikku-Arja viihtyi flyygelin alla, kun äiti soitti – tai kun kotona juhlittiin ja jammailtiin. Sieltä tuli klassisen musiikin sivistys, mutta myös avarakatseisuus.

– Klassinen musiikki on kotini, mutta isä piti myös jatsista ja osti minulle ensimmäiset rock’n’roll-levyni, hän muistelee.

Valitettavasti muu Suomi ei vuosikymmeniä myöhemminkään, 1970-luvullakaan näyttäytynyt Saijonmaalle yhtä ymmärtäväisenä. Hän koki, ettei vuosikymmenen puolivälissä Theodorákisin maailmankiertueelta palattuaan saanut tehdä sellaista musiikkia kuin olisi halunnut.

– Yli-ihannoitu klassinen musiikki oli täällä, iskelmämusiikki oli täällä – katuojassa siis, Saijonmaa selittää suurieleisesti, nostaa kätensä korkealle ilmaan ja laskee lattianrajaan saman kommentin aikana.


Hyljeksintä oli myös henkilökohtaista: Saijonmaa ei saanut mielestään kunnon työtilaisuuksia, koska ”ei tunnustautunut taistolaiseksi”. Nämä Suomen kommunistisen puolueen sisäisen opposition muodostaneet vaikuttivat suomalaisessa kulttuurielämässä portinvartijoina monissa paikoissa, ja Saijonmaa tuli maalatuksi nurkkaan monin tavoin.

– Suomalaiset tunnustivat joko poliittisen punaista vaatetta – tai olivat Rhodoksen keihäsmatkalaisia, hän puuskahtaa.

Hän ei siis kelvannut kulttuuriväelle eikä suurelle yleisölle – ja aiemmin hän oli jo kokenut jäävänsä vaille konservatiivisten vanhempiensakin ymmärrystä.

– Olin radikaali, mutta en taistolainen, hän määrittelee.

Ero on hänelle itselleen selkeä – ja se selvennettäköön myöhemmille sukupolville: vasemmistolaisuudessa oli monia sävyjä, jotka erottuivat, mitä lähempää ilmiötä katseli. Saijonmaa oli suuntauksen ytimessä. Tosin hän opiskeli 1960-luvulla samaan aikaan Sibelius-Akatemiassa valmistuakseen konserttipianistiksi, mutta ajan nuorisoliikehdinnän osana hän pyrki ja pääsi mukaan myös Ylioppilasteatteriin.

– Kaj Chydenius komensi laulukokeessa, että laulakaa kovempaa. No, minä annoin tulla. Sitten hän huudahti, että perkele, eihän tuo ääni mahdu koko taloon! Se on kauneinta, mitä minulle on musiikissa sanottu, Saijonmaa nauraa.


Ja niin Saijonmaa pääsi mukaan paljon muisteltuun Lapualaisoopperaan, joka kiteytti 1960-luvun opiskelijaradikalismin Suomessa. Arvo Salo kirjoitti, Chydenius sävelsi ja Kalle Holmberg ohjasi – ja ajan nuoret lahjakkuudet, myöhempien aikojen suomalaisen kulttuurin suurnimet näyttelivät ja lauloivat. Mukana olivat Saijonmaan lisäksi muun muassa Vesa-Matti Loiri, Pekka Laiho, Heikki Kinnunen, Kristiina Halkola ja Aulikki Oksanen.

Saijonmaa oli 21-vuotias – ja täynnä nuorta aatteen paloa. Piano-opettaja Kauko Kuosma vaati häntä harjoittelemaan kahdeksan tuntia päivässä, mutta tämä vastasi:

– Taide ei kuulu pölyisiin saleihin, vaan tuonne kadulle – ihmisille!

Eikä Saijonmaasta tullut konserttipianistia, hän valmistui paljon myöhemmin pääaineenaan musiikkitiede. Mutta ensin oli johdettava Ylioppilasteatteria, kirjoitettava, näyteltävä ja ohjattava sinne esityksiä.

Ja yhden sellaisen näki Mikis Theodorákis.


Aikansa supertähti Theodorákis, 94, on kreikkalainen säveltäjäsuuruus, joka sävelsi niin taidemusiikkia, laulelmia kuin elokuviinkin – tunnetuimpia leffatöitä olivat Kerro minulle, Zorbas (1964) ja pääosaa näytelleelle Al Pacinolle Oscar-ehdokkuuden tuonut Serpico – kadun tiikeri (1973).

Theodorákisin kiertueet saivat huomiota myös muista kuin musiikillisista syistä. Theodorákis vastusti maataan vuosina 1967–1974 hallinnutta sotilasjunttaa ja eli maanpaossa Pariisissa. Yleisö vaelsi hänen keikoilleen paitsi nauttiakseen musiikista, myös osoittaakseen solidaarisuutta, tukea säveltäjälle ja demokratialle, Kreikan kansalle.

Saijonmaa kiersi Theodorákisin solistina, tämä kun oli ihastunut nuoren suomalaisen ilmaisuvoimaan Ylioppilasteatterin esityksessä.

Kiertue oli Saijonmaalle ”uskomaton kokemus” ja vei jopa Australiaan saakka – ja esitteli laulajan ruotsalaisille.

– Menin sinne Mikisin kautta, en siirtolaisena, hän kuvailee.

Saijonmaa katsoo, että 1970-luvun loppupuolella Ruotsi tavallaan pelasti hänet ja hänen laulu-uransa. Suomeen ei ollut tulemista, mutta intohimoisia tulkintoja arvostettiin Ruotsissa niin, että Saijonmaalta tilattiin oma show Tukholman Hamburger Börsiin. Samaan maineikkaaseen yökerhoon, jossa olivat esiintyneet maailmantähdet Frank Sinatrasta ja Johnny Cashistä lähtien.

Laulaja tahtoi tehdä esityksen suomalaisista tangoista ja laulelmista. Hän palkkasi esityksensä ohjaajaksi Vivica Bandlerin, Tukholman kaupunginteatterin johtajana työskennelleen suomalaisen – ja kiittää tätä päätöstä yhä.

– Hamburger Börsin johtoryhmä kutsui luokseen ja ilmoitti kuulleensa, että sinä aiot tulla tänne esittämään ”ihmeellisiä idän mollilauluja”. ”Ei käy. Täällä pitää esittää covereita (lainakappaleita) ja iloisia lauluja.” Menin sitten tämän palautteen kuultuani Vivican luokse ja sanoin, että meillä on ongelma. Vivica vastasi: ”Jatketaan harjoituksia”, Saijonmaa muistelee.

Suomalainen jääräpäisyys voitti, ja Saijonmaa katsoo tämän osaltaan muuttaneen suomalaisten mainetta Ruotsissa.

– Suomalaisten mainehan oli, että olemme kaikki Slussenin sissejä – juomme viinaa sillan alla! Tuon esityksen jälkeen oli kirjoituksia, joissa todettiin, että suomalaisten herkkä sielu paljastui!


Saijonmaan maine Ruotsissa on nyt huipussa. Nuoremman polven tähdet ties mistä Eagle-Eye Cherrystä Dariniin arvostavat vuosikymmenten uran tehnyttä laulajaa.

Mutta Saijonmaa haluaa menestyä yhä muuallakin.

– Yritän pitää kolmea, neljää maata kuumana. Jos olen jossain, olen jostain pois.

Ruotsi ja Norja hoituvat tavallaan samoilla ponnistuksilla, ja esiintymisiä on yhä myös Kreikassa.

Viime kesänä Saijonmaa oli mukana ainoana ei-kreikkalaisena laulajana Theodorákisin kunniaksi järjestetyssä konsertissa Ateenassa. Tunnelma oli kuulemma taianomainen: tähtitaivas, vanha ovaalin muotoinen marmoristadion, yleisöä yli 40 000 ihmistä ja kaiken keskellä juhlittuna sankarina Theodorákis.

Saijonmaalle tärkeä ihminen on pyörätuolissa, mutta ”edelleen skarppi” – hän oli rakentanut konsertin ohjelmiston itse.

Ja sitten on Suomi, jonka suhde Saijonmaahan on arvoitus hänelle itselleenkin. Vuosikymmenten kuluessa tuota suhdetta ovat värittäneet ylpeys, ihastus, kansainvälisen menestyksen omiminen ja toisaalta joidenkin piirien halveksunta ja ymmärtämättömyys: laulaja kokee jääneensä esimerkiksi kulttuuritoimittajien tutkan katveeseen.

– (Jörn) Donnerin ei tarvitse tehdä Ruotsissa kuin joku pikku juttu, ja heti on Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla viiden sivun juttu. Minusta ei ole koskaan tehty sinne juttua, Saijonmaa sanoo.


Juha Vainion Saijonmaalle suomentama Vladimir Vysotskin Ystävän laulu oli 1980-luvulla iso hitti Suomessa, ja kappaleesta on tullut ikivihreä. Sen ovat levyttäneet myöhemmin monet laulajat Loirista lähtien, mutta erityisesti Saijonmaan alkuperäinen tulkinta vaikeuksista ystävyyden mittana tuntuu vetoavan suomalaisiin.

Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän

Ajat ankeimmat selvittää

Kuka viereesi jää

Kun on sinulla vaikeaa

Ja kun tarvitset auttajaa

Silloin ystävyys punnitaan

Menee muut menojaan

Miksi Saijonmaa on esiintynyt Suomessa viime vuosina harvoin? Jos muutamaa maata onkin tullut ”pidettyä kuumana”, Suomi ei ole 2010-luvulla lukeutunut niihin. Helsingissä häntä on kyllä nähty, mutta ei liian usein täälläkään: Musiikkitalon avajaissyksynä 2011 hän esiintyi loppuunmyydyissä konserteissa ja sen jälkeen on ollut muun muassa oma, loppuunmyyty konsertti Finlandia-talossa.

– Minulla ei ole ollut ketään, joka hoitaisi asioitani Suomessa, hän vastaa.

Mutta nyt hän tulee. Kuin tunnustellakseen, ovatko ystävät jaksaneet odottaa.

Arja Saijonmaa esiintyy säestäjänsä Petri Somerin kanssa Espoossa sunnuntaina 20.10. ja maanantaina 21.10. Hyvinkäällä. Saijonmaa on mukana myös Anna laulu lahjaksi -joulukonsertissa 14.12. Espoossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt