Christina Hendricks eroaa puolisostaan 12 vuoden jälkeen – kiittää kärsivällisyydestä erokohun keskellä

Julkaistu:

hollywood-ero
Mad Men -sarjan tähti kertoi erostaan Instagramissa.
Supersuositun tv-sarjan punapäinen tähti, näyttelijä Christina Hendricks kertoi torstaina sosiaalisen median välityksellä eronneensa pitkäaikaisen puolisonsa kanssa.

44-vuotias Hendricks ja niin ikään näyttelijänä tunnettu 41-vuotias Geoffrey Arend olivat yhdessä 12 vuotta. Naimisiin he menivät vuonna 2009.

Hendricks kuvaili eropäivityksessään kahtatoista yhteistä vuotta kauniin sanoin.

– Yhdistimme kaksi upeaa perhettä, nauroimme lukemattomia kertoja, saimme yhdessä loistavia ystäviä ja meille siunautui uskomattomia mahdollisuuksia, Hendricks aloittaa päivityksensä.

Sitten hän kertoo, että pariskunta tulee aina olemaan kiitollinen jakamastaan rakkaudesta ja että he aikovat jatkossakin hoitaa yhdessä kahta kaunista koiraansa.
Lopuksi hän ilmoittaa, että entinen pariskunta ottaa itselleen nyt aikaa löytääkseen itsensä uudelleen suuressa elämänmuutoksessa.

– Kiitämme kärsivällisyydestä ja tuesta, että saamme tilaa siihen, Hendricks päättää.
Päivää aiemmin Hendricks julkaisi suositulla sometilillään yhteiskuvan entisestä parista vuosien takaa. Kuvassa Hendricks ja Arend poseeraavat Halloween-teemapuvuissa lähes tunnistamattomina.

– Tämä puku on kaikkien aikojen suurin ylpeydenaiheeni... Tein meikin kokonaan itse, kaljuhattu mukaan lukien, Hendricks kirjoitti.


Christina Hendricks nousi maailmanlaajuisesti tunnetuksi tähdeksi esitettyään punapäistä sihteeriä Joan Hollowayta draamasarja Mad Menissä.

Sarja kertoo arjesta menestyvässä Manhattanilla sijaitsevassa fiktiivisessä mainostoimistossa 60-luvulla. Sarja alkoi vuonna 2007, ja siitä tuli nopeasti arvostelu- ja yleisömenestys. Sitä tehtiin kaikkiaan seitsemän kautta vuosina 2007–2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt