Alastonkuvakohut ravistelevat Britannian Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa – tuotantotiimi sai tarpeekseen ja otti kovat keinot käyttöön

Julkaistu:

Kohu
Britannian Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu, kun kilpailija toisensa perään on joutunut kohun keskelle.
Brittimediassa uutisoitiin hiljattain kiusallisesta tapauksesta, kun arkaluontoinen video Britannian Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa kilpailevasta Kelvin Fletcheristä levisi sosiaalisessa mediassa.

Itse kuvaamallaan videolla entinen Emmerdale-tähti on täysin alasti omassa pukuhuoneessaan eikä video jätä mitään arvailujen varaan. Materiaali lähti nopeasti leviämään Whatsappin-välityksellä ja päätyi lopulta julkisuuteen.

Niin ikään ohjelmassa kilpaileva bloggaaja Saffron Barker joutui myös hiljattain kiusallisen kohun silmään, kun intiimejä kuvia naisesta levisi internetiin.

Nyt ohjelman tuottajat ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin saaneet kohuista tarpeekseen. The Sun uutisoi lauantaina, että Britannian TTK:ta tuottavat tahot ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä välttääkseen vastaavan kaltaiset alastonkuvakohut ohjelmansa ympärillä tulevaisuudessa.


The Sunin mukaan ohjelmassa kilpailevia julkisuuden henkilöitä on nyt ohjeistettu tuotantotiimin toimesta ottamaan yhteyttä kaikkiin entisiin kumppaneihinsa. Syynä tähän on pelko siitä, että lisää arkaluontoista materiaalia kilpailijoista vuotaisi julkisuuteen.

– Luonnollisesti kaikilla on oma historiansa. Monet julkkiksista ovat todennäköisesti tehneet asioita menneisyydessään, joita he eivät välttämättä tekisi nyt. Sekstailu, eli arkaluontoisten kuvien lähettely, on hyvin yleistä tänä päivänä, lähde kommentoi The Sunille.

– Se vaatii vain yhden yksityisen kuvan vai videon, jonka lähetät eteenpäin. Seuraavaksi saatat huomata, että kuvasi lähtee leviämään ja päätyy internetiin.

Lähteiden mukaan kilpailijoiden ystäviä, perhettä sekä entisiä kumppaneita on lähestytty asian tiimoilta ja heiltä on toivottu hienovaraisuutta, sillä tuotantoyhtiö ei halua nähdä enää yhtäkään kiusallista kohua.

Britannian TTK:ssa on mukana pitkä lista tähtiä, muun muassa jalkapalloilija David James, EastEnders-tähti Emma Barton, malli Emma Weymouth, ex-jalkapalloilija, olympiamitalisti James Cracknell ja tv-tähti Alex Scott ja yhdysvaltalainen laulaja ja mediapersoona Michelle Visage.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt