Punkbändi palasi Suomesta – selvisivät rajusta kolarista Venäjällä

Julkaistu:

Venäläinen Pospish potom -yhtye esiintyi vastikään Turussa ja Helsingissä. Bändin kotimatka keskeytyi hurjan näköiseen turmaan.
Vastikään Suomessa esiintynyt venäläinen punkbändi Pospish potom (Nukut myöhemmin) on joutunut Venäjällä liikenneturmaan.

Bändi oli palaamassa pitkältä Euroopan-kiertueeltaan kotimaahansa, kun turma sattui Narvan ja Pietarin välisellä tiellä.

Yhtyeen käyttämä Volkswagen Caravelle ajautui tien laitaan, törmäsi puuhun ja jäi kyljelleen makaamaan.

Venäläisten mediatietojen mukaan kolme yhtyeen jäsentä sai erilaisia haavoja, murtumia sekä aivotärähdyksen, mutta vakavia henkilövahinkoja ei tullut.


Bändi itse kommentoi sosiaalisessa mediassa tapahtunutta sarkastiseen sävyyn:

– Parempi kipsi ja sairaalasänky kuin graniitti ja hautapeti. Selvisimme muutamilla murtuneilla raajoilla ja särkyneillä kitaroilla.
Sunnuntaina bändillä oli keikka Tallinnassa, jonka jälkeen he suuntasivat kohti Pietaria, jossa bändillä piti olla keikka maanantai-iltana 7. lokakuuta.

Venäjän liikennepoliisin mukaan auton tieltä suistumissyy on toistaiseksi epäselvä. Tie paikalla oli kuitenkin kuiva ja keli hyvä. Onnettomuus sattui aamuseitsemältä maanantaina.


Muun muassa uutissivu Moika 78 kirjoittaa, että silminnäkijöiden mukaan onnettomuuden syynä saattoi olla kuljettajan nukahtaminen rattiin.



Pospish potom on Nizhnyi Novgorodista kotoisin oleva bändi, jolla on faneja myös eri puolilla Eurooppaa.

Bändi konsertoi perjantaina 4. lokakuuta Turun kirjakahvilassa ja lauantaina 5. lokakuuta Helsingissä Oranssin klubilla.

– He soittavat sellaista reipasta punkkia, Oranssin kulttuuripäällikkö Juha Minerva kuvaili.