Petteri Ahomaa vaitonainen avioerostaan – harkinta-aika päättyi jo kaksi kuukautta sitten

Julkaistu:

Eropaperit helmikuun alussa käräjäoikeuteen jättäneet Petteri ja Emma Ahomaa eivät ole vetäneet papereita pois.
Tuottaja Petteri Ahomaa ilmestyi pitkästä aikaa julkisuuteen, sillä hän on kirjoittanut kirjan taiteilija Timo Kojon mielenkiintoisesta elämästä. Parivaljakko kertoi toimittajille kirjasta Kojo – Tasasta ku Sveitsissä (Docendo) Helsingin Ostrobotnia-ravintolassa tiistaina.

Tuottajan töissään nykyisin hyvin kiireisellä Petteri Ahomaalla ei ollut vasemmassa nimettömässään vihkisormusta ja hän oli liitonsa tämän hetkisestä tilasta hyvin vaitonainen.

– Harkinta-aika on puoli vuotta. Enempää en nyt kommentoi, Ahomaa sanoi kohteliaasti.


Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta kerrotaan, että Ahomaan vaimo Emma Ahomaa haki avioeroa yksin 8. helmikuuta 2019. Eron harkinta-aika päättyi 8. elokuuta, minkä jälkeen lopullista avioeroa on voinut hakea.

Avioeron toinen vaihe päättyy helmikuun 8. päivä 2020. Mikäli Ahomaat eivät jätä toisen vaiheen hakemusta tuohon mennessä, avioero raukeaa.

Petteri Ahomaalla on jo uusi kirjaprojekti mielessä, mutta siitä hän ei suostunut paljastamaan mitään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt