”Musta tuli koko kansan sylkykuppi”– Timo Kojo tunnustaa uutuuskirjassa viisutappion rajut seuraukset: heiteltiin tölkeillä, keikat lähtivät alta...

Julkaistu:

Euroviisuihin osallistuminen koitui Timo Kojon uran kohtaloksi pitkäksi aikaa.
Laulaja Timo Kojo on jäänyt monen suomalaisen mieleen maamme euroviisuedustajana vuonna 1982. Viisuista tultiin kotiin takki tyhjänä, sillä Suomi ei saanut karkeloissa yhtäkään pistettä. Nyt Kojo avaa uudessa Petteri Ahomaan kirjoittamassa elämäkerrassaan Kojo – Tasasta ku Sveitsissä (Docendo 2019) koko uransa muuttanutta viisumatkaa.

Kojo lähti euroviisuihin Jim Pembroken säveltämällä ja Juice Leskisen sanoittamalla kappaleella Nuku pommiin. Karsintoihin Kojo kuvailee päätyneensä puoliksi vitsillä – kunhan nyt vedetään ja kokeillaan.

En mä ollut edes kunnolla opetellut niitä sanoja. Kunhan vedettiin. Siellä oli joku raati päättämässä, kuka lähtee edustamaan Suomea. Ei me missään vaiheessa ajateltu, että joku hullu valitsisi kumpaakaan biisiä jatkoon.

Jokainen raadin jäsen antoi Kojon rockahtavalle kappaleelle kymmenen pistettä. Tulos oli sillä selvä. Kojosta oli tullut yhtäkkiä Suomen euroviisuedustaja.


Kojon mukana viisuihin lähtivät Pave Maijanen, Juha Björninen, Heikki "Häkä" Virtanen, Jim Pembroke sekä Keimo Hirvonen. Kaikki olivat Kojon mielestä mukana ihan showmielessä.

Hulina alkoi jo Suomessa, eikä hieman alle 30-vuotias Kojo ollut tottunut sellaiseen pyöritykseen. Vauhti kiihtyi Isoon-Britanniaan ja viisukaupunki Harrogateen saavuttaessa.

Se oli ihmeellinen maailma, meitä nauratti koko touhu. Jengi oli ihan tosissaan ja ne oli niin olevinaan. Sellaisia C- tai D-kategorian tyyppejä eri puolita Eurooppaa. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin euroviisut siihen aikaan oli ihan täyttä paskaa. Mä en voinut edes kuvitella olevani siellä. Mä pidin kuitenkin itseäni ihan ammattilaisena.

Esitys sujui suunnitellusti, mutta pisteiden lasku jännitti. Kojo kumppaneineen huomasi kuitenkin nopeasti, ettei pisteitä tule mistään. Lopputuloksena oli pyöreät nolla.


Huomiota esitys ja sen pisteettömyys kuitenkin herätti. Kojo muistelee kirjassa, että viisujen lehdistökeskukseen tuli kuvia kaikista isoista eurooppalaisista julkaisuista. Niissä suomalaisyhtye oli saanut ylivoimaisesti enemmän palstatilaa kuin voittaja.

Maailmalla suomalaisten kantaaottava viisukappale kiinnosti. Kojo kertoo uutuuskirjassa painaneensa viisujen jälkeen keikoilla ainakin Italiassa, Belgiassa ja Hollannissa.

Yks biisi playbackina ja ne maksoi aina jonkun kymmenen tai kakskyt tonnia suoraan käteisenä. Viiden tähden hotelleissa sai asua ja lennellä bisnesluokassa. Tärkeintä oli, että nahka-asu oli päällä ja tukka hulmusi. Toinen ryhmä, jotka rupesi pyytämään sinne tänne, olivat nämä rauhanaatteen ihmiset.

Suomessa kaikki kuitenkin muuttui. Kojo toteaa kirjassa, että suomalaisia ärsytti hänen nolla pistettään sen takia, että hän esiintyi kaikesta huolimatta voittajana.

Musta oli esimerkiksi sellainen lehtikuva, jossa mulla oli Cohiba-sikari suussa, kun laskeuduttiin Suomeen. Tultiin suoraan päätösbileistä, jossa jengi oli hakannut selkään koko illan ja digannut siitä vedosta. Päällikkö tuli kotiin.

Totuus alkoi valjeta Kojolle hänen palattuaan Suomeen. Ihmiset eivät epäröineet haukkua häntä päin naamaa tai huudella ilkeää lempinimeä ”nolla-Kojo”.

Koko juttu kääntyi kotona totaaliseksi painajaiseksi. Mä aloin ymmärtää, että jengi otti kisat tosissaan. Mehän oltiin menty sinne ihan huumorilla. Kaiken maailman ukkoa ja akkaa tuli kadulla valittelemaan, että voi voi miten sä pärjäät. En mä tajunnut, että mä olin pettänyt koko kansakunnan.


Kaikki keikat peruttiin heti euroviisujen jälkeen. Tyly todellisuus iski vasten kasvoja: Kojo ei voinut soittaa enää missään.

Sitä ennen mun suosio oli ollut tasaisen hyvää ja jopa kasvavaa. Siihen yhteen tapahtumaan kaatui sitten ihan kaikki. Mä kuulin myöhemmin, että mua oli harkittu muutamaan kovaan brittibändiin solistiksi. Se koko kuvio hävisi savuna ilmaan yhtenä päivänä.

Ihmisten viha oli paikoin todella raakaa. Jääkiekkomatseissa Kojo sai kaljatölkeistä päähän. Baareissa oli tavallista, että joku tuli ja kaatoi kaljatuopin miehen päähän ja haukkui häntä nollasta pisteestä. Vielä 15 vuotta myöhemmin, kun Kojo vei sotkamolaisen enonsa Hartwall-areenaan katsomaan Jokereiden peliä, jengi viskeli kokistölkkejä, kunnes heidän oli pakko lähteä pois.

Musta tuli yhtäkkiä sellainen koko kansakunnan sylkykuppi, johon kaikki sai oksentaa oman pahan olonsa. Se oli sallittua. Mä olin syyllinen suunnilleen koko maan työttömyyteen, korkeisiin veroihin ja kylmään kesään.

Kojo myöntää uutuuskirjassaan muuttuneensa melko rääväsuiseksi ja pahantahtoiseksi huomattuaan miten paljon häntä vihattiin yhden kappaleen takia.

Mun maine kasvoi aika pahaksi. Olin aika räyhä kännissä ja täräyttelin suoraan kaikille, että ne on ihan perseestä. Kai se paska mitä mun päälle kaadettiin tuli sitten ulos sitä kautta. En ehkä ollut ihan parhaissa väleissä kenenkään kanssa. Kyllä se kokemus muutti mua henkisesti. Musta tuli erilainen ihminen.





Elämä ei ollut enää entisellään. Viisujen jälkeisinä vuosina Kojolle syntyi kolme poikaa: Vepa vuonna 1984, Jusa vuonna 1986 ja Roope vuonna 1988.

Sitten kun kundit syntyivät, mä aloin tehdä lastenlauluja.

Kursivoidut kohdat ovat otteita Kojo – Tasasta ku Sveitsissä -kirjasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt