Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle myönnettiin Kunniaklassikon arvonimi – presidentin kommentti sai yleisön puhkeamaan nauruun

Julkaistu:

kunnianosoitus
Presidenttiparille myönnettiin poikkeuksellinen kunnianosoitus.
Tällä viikolla Turussa ollaan vietetty vilkkaissa merkeissä Turun kirjamessuja. Kirjamessujen ohjelmajohtajana on toiminut tasavallan presidentti Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio.

Yhdysvalloista vasta saapunut Niinistö vieraili viikonvaihteessa vaimonsa vetämillä Turun kirjamessuilla. Presidenttipari nähtiin yhdessä lavalla lauantaina, kun heidät Turun Klassikon 140-vuotistapahtumassa nimitettiin Kunniaklassikoiksi.

– Te olette olleet myötämielisiä klassisille arvoille, palkinnon ojentanut Turun klassikot ry:n puheenjohtaja Antti Jääskeläinen totesi.

Hän kiitti presidenttiparia yleissivistyksen merkityksen korostamisesta ja asian esillä pitämisestä.

Nykyisin Turun klassillinen lukio -nimellä kulkevan koulun perinteisiin on aina kuulunut latinanopiskelu. Niinpä Jääskeläinen luki huomionosoituksen perusteet myös latinaksi.

– Sehän oli selvää latinaa, Niinistö nauratti kuulijoita puheen päätteeksi.


Kolmen päivän aikana Turun messukeskuksen lavoilla nähdään noin 900 esiintyjää ja 460 ohjelmanumeroa. Samaan aikaan järjestetään Ruoka- ja viinimessut, joihin pääsee samalla lipulla.

Jenni Haukio paljasti syyskuun alussa messujen pääteeman olevan teatteri.

– Siirrymme teemamaaperinteestä kokonaan uudenlaiseen tapaan teemoitella messuohjelmisto. Siirrymme poikkitaiteellisten pääteemojen sarjaan. Tänä vuonna teemana on teatteritaiteet, hän kertoi tuolloin.

Myös toinen tärkeä teema on nähtävissä messujen ohjelmassa. Sekä Haukio että Niinistö ovat nostaneet ilmastonmuutoskysymykset viime aikoina usein tapetille.


Haukio esimerkiksi twiittasi luonnon monimuotoisuudesta viime marraskuussa.

– Luonnon monimuotoisuus ei ole vain itseisarvo; jokaisella lajilla on oma, tärkeä roolinsa yhteisessä ympäristössämme, Haukio kirjoitti.

Haukio itse nähtiin lavalla myös toisessa roolissa, kun hän haastatteli näyttelijälegenda Seela Sellaa tämän elämän tärkeimmistä kirjoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt