Aku Hirviniemi ei jäänyt neuvottomaksi, kun Susannalta lähtivät jalat alta Helsingissä – ”Pelko hälveni takiasi, Aku”

Julkaistu:

Näyttelijä pysähtyi auttamaan helsinkiläistä Susannaa, kun aivokasvain vei naiselta jalat alta kaupungilla torstaina.
Helsinkiläinen Susanna Sahrlund kertoo Facebookin Helsingin puskaradio -ryhmässä torstaina kaupungilla tilanteeseen, jossa häneltä lähti jalat alta.

Nainen kiittää vuolaasti kahta ohikulkijaa, jotka pysähtyivät apuun tilanteessa. Hän kertoo, että toinen auttajista oli näyttelijä Aku Hirviniemi. Hirviniemi oli soittanut Sahrlundille ambulanssin ja jäi odottamaan avun saapumista tämän kanssa.

– Pelko hälveni takiasi, Aku Hirviniemi. Maailma tarvitsee kaltaisiasi herrasmiehiä, Sahrlund kiitteli saamastaan avusta.

– Olen ikuisesti kiitollinen.

Hän kertoi omalla Facebook-sivullaan julkisessa päivityksessään, että tilanne johtui vanhasta vaivasta, aivokasvaimesta.

Hirviniemi vahvisti perjantaina Ilta-Sanomille, että tapaus sattui torstaina, kun hän oli ollut matkalla teatterille.

– Voin vahvistaa, että näin kävi, mutta en ala toisen ihmisen asiaa sen enempää kommentoimaan, Hirviniemi totesi.

– Itse olen ollut aina sitä mieltä, että täytyy pitää toisista huolta. Onhan se kansalaisvelvollisuus, että pitää pysähtyä auttamaan. Ei siinä mitään sen kummempaa.

Näyttelijä oli huomannut myös Sahrlundin kiitokset somessa.

– Toivottavasti kaikki nyt hyvin! Yllättävän kauan kesti ambulanssin tulo, mutta hyvä, että sait asiantuntevaa hoitoa! Voimia ja iloa päivään! Hirviniemi kirjoitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt