Popkanteletar Ida Elina: ”Aloitin kanteleen soiton siskoni kiusaksi”

Julkaistu:

tainola show
Maailmaa kanteleellaan valloittava Ida Elina on rikkonut perinteitä soittamalla kanteleellaan popmusiikkia.
Ida Elina, 32, on hurmannut kanteleen soitollaan niin Aasiassa, Euroopassa kuin Amerikassakin. Hänen 40-kielinen soitin on musiikin lisäksi myös ihailun kohteena. Ida Elina kertoo Tainola Show -podcastissa, ettei ollut pienenä kiinnostunut kanteleesta, mutta sitten hän päätti tarttua soittimeen.


– Ollessani 13-vuotias nappasin kanteleen ja aloin soittaa ihan vain siskoni kiusaksi. Se olikin niin kivaa, että se imaisi mukanaan, kantelepoppia soittava Ida Elina kertoo.

Ida Elina viettää tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaansa ja hänet on huomattu myös korkeammalla tasolla. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuivat Idan itsenäisyyspäiväjuhliin jo 2017, mutta tuolloin soittajalla ja hänen miehellään oli este.

– Ilo ja kunnia olikin sitten todella suuri, sillä he kutsuivat meidät seuraavana vuonna uudestaan ja silloin pääsimme juhlaan, Ida Elina kertoo.

Ida Elina soittaa kanteleellaan muun muassa Michael Jacksonia, Totoa ja Abbaa sekä omia sävellyksiään. Hänen YouTube-videoitaan ovat nähneet sadat tuhannet ihmiset. Ennakkoluuloja soitollaan rikkova Ida Elina painottaa, että hänen ohjelmistossaan on myös muutama perinteinen kappale.

– Kun soitan Konevitsan kirkonkellot, ihmisillä tulee kyynel silmään, kantelettaan myös rummuttava Ida Elina paljastaa.

Puolitoistavuotiaan Elle-tyttären äiti kiittää miestään siitä, että hän on täysillä mukana lapsenhoidossa.

– Tosin, kun Elle oli kuusi viikkoa vanha, aloin tehdä jälleen töitä, koko syksyn ympäri Eurooppaa ja Pohjoismaita sekä Aasiaa keikkaileva Ida Elina sanoo.

Aiemmin julkaistuja Tainola Show’n podcasteja ja videoita voit kuunnella ja katsoa tästä.

Kaikki Ilta-Sanomien podcastit löytyvät osoitteesta is.fi/podcast eli täältä.