Laulaja Janna julkaisi herkän kuvan pikkuisesta poikavauvastaan – ”Meillä oli vähän rankempi ensimmäinen kuukausi”

Julkaistu:

Esikoisensa heinäkuussa synnyttänyt laulaja Janna kiittää Instagramissa ihmisiä saamistaan kannustusviesteistä.
Laulaja Janna kertoi elokuussa faneilleen esikoislapsensa syntyneen reippaasti etuajassa ja kesken lomamatkan. Laulajan Pariisin-loma heinäkuussa muuttui kertaheitolla, kun pienokainen ilmoitti tulostaan.

– Ollaan niin rakastuneita häneen. Hän on maailman ihanin, terve ja vahva poika, Janna kirjoitti tuolloin.

Laulajalle on sadellut onnitteluviestejä perheenlisäyksestä niin faneilta kuin muusikkotovereiltakin. Laulaja julkaisi tänään lauantaina Instagramissa kauniin yhteiskuvan pienen poikansa kanssa, jossa hän kertoo kuulumisiaan ja kiittää saamistaan kannustusviesteistä.
– Kiitos vielä kaikista viesteistä ja onnitteluista. Erityiskiitos kaikille teille lukuisille ja lukuisille ihmisille jotka olette jakaneet teidän tarinoita ennenaikaisista synnytyksistä mun kanssa. Mua on liikuttanut ja helpottanut ihan hirveästi lukea teidän tarinoita että kaikki on mennyt hyvin ennenaikaisuuksista huolimatta, hän kirjoittaa.

– Meillä oli myös vähän rankempi ensimmäinen kuukausi, mutta nyt kaikki on hyvin ja oon vaan niin kiitollinen tästä maailman ihanimmasta pienestä ja ihmeellisestä pojasta. Tää oli ensimmäinen ja ainut kuva jonka otin itse vauvan kanssa sairaalassa n. viikko syntymän jälkeen.

Laulaja on pysynyt yksityiselämästään vaitonaisena, eikä hän ole esimerkiksi esitellyt miesystäväänsä julkisuudessa. Siksi fanit yllättyivät, kun laulaja kertoi äitienpäivänä sosiaalisessa mediassa odottavansa lasta.
Janna on vitsaillut sosiaalisessa mediassa siitä, kuinka ihmiset ovat arvuutelleet lapsen isän henkilöllisyyttä. Laulaja on kuitenkin korostanut, ettei hänen puolisonsa ole julkisessa ammatissa, eikä hän siksi tule esittelemään lapsen isää julkisuudessa.

Janna kertoi Me Naisten haastattelussa heinäkuussa halunneensa kertoa vauvauutisen alussa vain lähipiirille, sillä alkuraskautta varjosti syvä huoli. Hän oli sairastanut tammikuussa kovan keuhkokuumeen ja murehti sen vaikutusta odotukseen.

Äitiydestä lapsirakas laulaja oli unelmoinut jo pidemmän aikaa.

– Oon pitkään halunnut äidiksi, enkä oikein vieläkään meinaa uskoa että se pian tapahtuu meille, Janna kirjoitti Instagramissa keväällä ja kiitti ihmisiä onnitteluista.


Janna on kertonut useissa haastatteluissa ihailevansa vanhempiensa Maarit ja Sami Hurmerinnan liittoa ja sitä, millainen äiti Maarit Hurmerinta on lapsilleen ollut. Oma äiti onkin Jannalle suuri esikuva ja nyt myös perusta sille, millainen äiti hän haluaa omalle pienokaiselleen olla.

– Luonteva tatsini lasten kanssa juontaa varmaan siitä, että lähelläni on aina pyörinyt paljon vauvoja ja pikkuisia. Monilla ystävilläni on jo lapsia. Oma äitini Maarit on ollut äidillinen hahmo ja nyt ihana malli myös perustaksi omalle äitiydelleni, hän sanoi Me Naisille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt