Ensimmäinen yhteiskuva! Eva Polttila ja Touko Yrttimaa eivät olleet nähneet toisiaan vuosikausiin – lempi leimahti keväällä: ”Kivaa on”

Julkaistu:

– Ei rakkaus ikää varmaan kysy, uutisankkuri Eva Polttila kertoo uudesta onnestaan.
Legendaarinen uutisankkuri Eva Polttila on tuttu näky taidenäyttelyissä tuoreen puolisonsa graafikko Touko Yrttimaan kanssa.

He ovat pitkäaikaisia työkavereita Yleisradiosta.

Polttila ja Yrttimaa eivät olleet nähneet toisiaan vuosikausiin, kunnes tapasivat ja lempi leimahti kevät-talvella 2019.

– Sen voin sanoa, että kivaa on, Eva Polttila, 73, kertoo Ilta-Sanomille.

Kumpikin on ollut eläkkeellä jo vuosia. 40 vuotta Yleisradiossa työskennellyt Polttila jäi eläkkeelle 2009.

Viime keskiviikkona 4.9. Polttila paljasti Yleisradion Puoli seitsemän -ohjelmassa seurustelevansa Touko Yrttimaan, 72, kanssa.

Polttila kuvaili Puoli seitsemän -ohjelmassa kahden elämänkumppaninsa menettäneen ihmisen löytäneen toisensa.

– Ei rakkaus ikää varmaan kysy, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Pariskunnan suhde on ollut jo jonkin aikaa julkinen salaisuus. Facebookissa on julkaistu jo helmikuussa muikeailmeinen yhteiskuva.

Eva Polttila jäi leskeksi syyskuussa 2014, kun hänen toimittajamiehensä Juhani Ikonen menehtyi.

Taideteollisessa korkeakoulussa graafikoksi opiskellut Touko Yrttimaa on pitkän linjan ammattilainen ja erittäin arvostettu.

Jalasjärvellä syntynyt Yrttimaa on ollut muun muassa suunnittelemassa Ylen tv-uutisten ulkoasua.

Valokuvaajaksi hän valmistui 1979 ja jatkoi opintoja valokuvataiteen lisensiaatiksi.

Yrttimaa tunnetaan myös Taideteollisen korkeakoulun opettajana. Yhteiskunnallisesti aktiivinen mies on ollut muun muassa Freelance-graafikot ry:n puheenjohtaja, Journalistiliiton valokuvaajatyöryhmän puheenjohtaja ja eettisen valiokunnan jäsen sekä Opetusministeriön kuvajournalismikoulutuksen kehittämistyöryhmässä.

On aika mukavaa, jos tapaa uuden ystävän, Eva Polttila muotoili keskiviikkona Puoli seitsemän -tv-ohjelmassa.

– Onko ihanaa? juontaja Mikko Kekäläinen kysyi ohjelmassa.

– On sitäkin, Polttila nauroi.