Näin Pirkko Mannola, 80, tapasi Göran-kihlattunsa – suhde sai alkunsa Stockmannin edustalla: ”Sujautin numeroni hyvin nopeasti hänelle”

Pirkko Mannola täytti elämänsä työkiireillä jäätyään leskeksi 10 vuotta sitten.

Menestyksekkään uran iskelmälaulajana ja näyttelijänä tehnyt Pirkko Mannola, 80, menetti puolisonsa, näyttelijä-ohjaaja Åke Lindmanin vuosikymmen sitten. Mannola ja Lindman ehtivät olla naimisissa yli 40 vuotta, joten leskeksi jääminen oli Mannolalle suuri elämänmuutos.

Suru otti aikansa, mutta Mannola ei jämähtänyt neljän seinän sisälle, vaan täytti elämänsä töillä, ystävillä ja harrasteilla. Yksin oleminen tuntui luontevalta.

– En etsinyt enkä hakenut ketään, enkä ajatellut sen kummemmin uuden kumppanin löytymistä. Olin tottunut elämään yksin mäyräkoirieni kanssa, Mannola kertoo.

– Työ ja esiintyminen veivät oikeastaan kaiken aikani. Se oli syy siihen, etten edes kauheasti ehtinyt katsella ympärilleni.

Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, sillä uusi rakkaus syttyi Stockmannin edustalla vuonna 2015. Jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb ja Mannola tiesivät toisensa jo entuudestaan, sillä parilla oli yhteisiä tuttuja.

Vaikka Mannola oli onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä yksin, oli hän silti avoin uudelle rakkaudelle – varsinkin, kun sellainen käveli eteen kuin itsestään.

– Täytyy sanoa, että kun Göran pyysi minua ulos, niin sujautin puhelinnumeroni hyvin nopeasti hänelle. Siinä tilanteessa piti ottaa ohjat käsiin ja olla aktiivinen, Mannola nauraa.

– Minulle rakkaus vain sattui kohdalle. Se oli onni, ettei sitä tarvinnut sen kummemmin etsiä.

Paria yhdisti samanlainen elämäntilanne, sillä myös Stubb oli leski. Yhteiselon aloittaminen oli luontevaa, sillä molemmat ymmärsivät toisiaan.

– Olimme molemmat olleet vuosia yksin. Hän jäi leskeksi vuotta aiemmin kuin minä, joten voisi sanoa, että olemme kohtalotovereita.

Mannola ja Stubb solmivat kihlat Espanjan-lomalla karkauspäivänä 2016. Pariskunta oli ollut yhdessä vain parisen kuukautta.

– On todella onnellinen asia, että löytää uuden kumppanin. Meillä on mukavaa yhdessä, viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti ja kaikki on muutenkin todella hyvin.

Åke Lindman menehtyi sairauksien uuvuttamana maaliskuussa 2009. Kuva vuodelta 1969.

Rakkaus löytyy nykyään yhä useammin sosiaalisesta mediasta, joka voikin tarjota parhaimmillaan helpon tavan lähestyä ihmisiä. Mannola luottaa kuitenkin perinteisiin tapoihin.

– Nykypäivänä moni löytää sosiaalisen median kautta, mutta itse en osaa sitä käyttää. Mielestäni rakkauden voi kohdata missä vain, vaikka kuntosalilla, tanssilattialla, taidenäyttelyssä tai museossa, Mannola luettelee.

Tärkeintä on se, että on rohkea ja avoin.

– Pääasia, ettei jää kotiin istumaan ja odottamaan, että rakkaus ilmestyy sinne. Kannattaa lähteä ulos, olla utelias ja aloittaa keskusteluja.

– Vähän niin kuin Aira Samulin, jonka elämänfilosofia on sanoa kaikkeen kyllä, minä tulen paikalle. Sillä tavalla se kumppanikin löytyy, jos sellaisen haluaa.

Göran Stubb ja Pirkko Mannola ovat pitäneet yhtä jo neljän vuoden ajan.

Mannolan tähdittämä Täydellinen joulu -komedia saa ensi-iltansa tänä syksynä. Mannola näyttelee Taru Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Elena Leeven roolihahmon äitiä.

– Aivan ihanaa, että minulla riittää töitä! Nyt kun olen 80, niin rooleja alkaa tipahdella syliin, Mannola nauroi IS:lle keväällä elokuvan kuvauksissa.

Edellinen kerta valkokankaalla ulottuu yli 10 vuoden taakse. Tällöin Mannolalla oli rooli Aleksi Mäkelän elokuvassa Rööperi.

Göran on ollut suurena tukena Mannolan paiskiessa töitä.

– Hän on ollut kanssani nyt kolme vuotta ja tietää, että voin parhaiten, kun saan tehdä töitä, Mannola kertoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?