23 kiloa laihduttanut Ringa Ropo vinkkaa, kuinka pääsee eroon kesäpöhöstä: näillä muutoksilla saat taatusti tuloksia aikaan

Julkaistu:

Kävikö niin, että loman aikana pöksyt pienenivät ja posket pullistuivat? Ringa Ropo neuvoo ottamaan salaattia isolle lautaselle ja muun ruoan pienelle.
– Yksinkertaisimmillaan kyse on tavallisesta kalorimatematiikasta: kuluta enemmän kuin syöt, pituushyppylegenda Ringa Ropo kiteyttää sen, kuinka pääsee eroon kesäkiloista.

Naisella on itsellään paljon kokemusta kilojen karistamisesta, sillä hän pudotti itse painoa muutaman vuoden aikana hurjat 23 kiloa.

Ringan apuna laihdutuksessa oli Cambridge-ohjelma, mutta hänellä on myös yleispäteviä kikkoja, kuinka jokainen saa pienennettyä omaa kesäpöhöään.

– Ylipäänsä ruokavalion keventäminen ja runsas veden juonti auttavat jo paljon, hän toteaa.

– On tärkeää ottaa huomioon annoskoot, ja kannattaa tehdä esimerkiksi niin, että ottaa salaattia isolle lautasella ja muuta ruokaa pienemmälle.


Tärkein tekijä kilojen karistamisessa on Ringan mukaan kuitenkin motivaatio. Ilman sitä pienikään painonpudotus ei onnistu.

– Motivaatio on kaiken pohja. Totta kai välillä tulee juhlittua ja elettyä vähän vapaammin, mutta sitten pitää palata nopeasti takaisin ruotuun.

– Kesän jälkeen pitää päättää tarkka ajankohta, että siihen loppuu herkuttelu ja tehdä itselleen tarkka rytmitys ruokailujen suhteen.

Hän vinkkaa, että esimerkiksi grillimakkarat kannattaa vaihtaa kalaan ja leivän puputtaminen välipalana jättää vähemmälle.

– Juuri tähän aikaan vuodesta saa todella paljon ihania kotimaisia vihanneksia. Ne ovat todellista herkkua ja toimivat myös välipalana.

– Mutta vihannesten ja kasvistenkin kanssa pitää pitää järki kädessä eikä hukuttaa niitä esimerkiksi kermaan. Eiväthän ne sitten enää ole kevyttä syötävää, hän huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt