Maria Nordinin kurssista repesi raivo: väittää aivo­harjoitustensa auttavan hengen­vaarallisiin sairauksiin – vastaava ylilääkäri jyrähtää vaihtoehto­hoidoista - Viihde - Ilta-Sanomat

Maria Nordinin kurssista repesi raivo: väittää aivo­harjoitustensa auttavan hengen­vaarallisiin sairauksiin – vastaava ylilääkäri jyrähtää vaihtoehto­hoidoista

Maria Nordin järjestää verkkokurssia, jonka avulla hän pyrkii auttamaan ihmisiä pääsemään eroon oireistaan.

Julkaistu: 4.9.2019 18:51

Maria Nordin väittää, että ihmiset ovat saaneet hänen ”aivojen plastisuuteen perustuvasta” verkkokurssista apua muun muassa allergioihin, kilpirauhasongelmiin ja jopa kasvaimiin. Asiantuntija kehottaa ihmisiä varovaisuuteen vaihtoehtohoitojen kanssa.

Arkkitehti Maria Nordin on joutunut viimeisen kuukauden aikana valtavan somekohun silmään tarjoamansa verkkokurssin vuoksi. Nordin mainostaa kotisivuillaan Eroon oireista -kurssia, jonka avulla hän kertoo ihmisten saaneen helpotusta erilaisiin sairauksiin ja vaivoihin.

Muusikko Reino Nordinin puolisona tunnetun Maria Nordinin mukaan hänen kurssinsa keskittyy stressin lievittämiseen mielenhallinnan avulla ja sen on käynyt jo yli 3 000 ihmistä. Hän kertoo nettisivuillaan, että Eroon oireista -kurssi tähtää lääkityksen vähentämiseen ja elämänlaadun parantamiseen mielen avulla. Hänen mukaansa kurssi on tuonut asiakkaille helpotusta muun muassa allergioihin, kilpirauhasongelmiin, migreeniin, astmaan ja Parkinsonin tautiin.

– Monenlaisia oireita on mahdollisuus lievittää tietoisilla menetelmillä. Olen kehittänyt helpon menetelmän, joka auttaa sinua. Menetelmäni perustuu aivojen plastisuuteen, tiedostetun sekä tiedostamattoman stressin hoitamiseen sekä mikrobiomin muokkaamiseen, Nordin kertoo nettisivuillaan.

Nordinin kurssi on herättänyt somessa valtavasti keskustelua ja jopa raivoa. Hänen tarjoamiaan palveluita on arvosteltu vastuuttomiksi ja jopa erittäin vaarallisiksi. Kommentoijat kokevat, että Nordinin kurssin opit voivat pahimmassa tapauksessa johtaa hengenvaaraan ja vaativat viranomaisia puuttumaan asiaan.

– Nyt pitäisi kyllä poliisin alkaa puuttua tähän toimintaan ennen kuin joku menettää terveytensä tai henkensä, eräs Instagram-käyttäjä toteaa järkyttyneenä.

Lisää vettä myllyyn heitti Nordinin tiistaina julkaisema kirjoitus huonoon näköön liittyen. Siinä Nordin väittää, että hänen asiakkaansa ovat kokeneet näkönsä parantuneen kurssinsa myötä.

– Huonontunut näkö ei ole tuomio loppuelämäksi, vaan viisas viesti keholta että nyt on syytä kuunnella ja tehdä muutos. Kymmenet Eroon oireista -kurssilaiset ovat jo kertoneet näkönsä parantuneen, vaikkeivät ole edes harjoitelleet sitä ajatellen, Nordin väittää Instagram-tilillään.

Lisäksi Nordin on kertonut, että hänen verkkokurssinsa voi auttaa ”pahamaineiseen pähkinäallergiaan”. Hänen mukaansa aiemmin allergiatestien mukaan pähkinälle allergiset asiakkaat ovat kyenneet syömään erilaisia pähkinöitä käytyään hänen kurssinsa. Pähkinäallergia voi pahimmillaan aiheuttaa hengenvaarallisen reaktion.

– Pähkinäallergiastakin VOI parantua! Ymmärrän että aiheuttaa huolta, erityisesti jos on ehkä jopa koko elämänsä ajan ajatellut toisin, Nordin väittää Facebook-sivuillaan.

Nordinin väitteet allergian helpottamisesta ovat herättäneet runsaasti tunteita. Osa kokee asian hyvin mielenkiintoisena ja kokeilemisen arvoisena, kun taas toisten mukaan Nordin kannustaa ilman asianmukaista koulutusta ihmisiä sivuuttamaan allergiansa vaarallisin seurauksin. Kommentoijat kertovat tehneensä hänen tarjoamistaan vaihtoehtohoidoista ilmoituksen Valviraan ja Tukesille.

– Voi Jeesus. Mun poika on ollut sairaalassa pelkästä pähkinän koskemisesta. On jo täysi-ikäinen, mutta vain mun kuolleen ruumiini yli voisi osallistua tällaiseen scheisseen. Toivottavasti kukaan ei oikeesti kuole ja toivottavasti joku taho tekee tästä hengenvaarallisesta touhusta lopun, eräs nainen kirjoittaa Facebookissa.

– Toivon kovasti, ettei mitään vakavaa satu kenellekään. Pahoin vaan pelkään, että jotain vakavaa täytyy sattua ennen kuin ymmärrät mikä tässä tuotteessasi on HENGENVAARALLISTA, toinen jatkaa.

– Mitä sitten tehdään, jos joku kokeilee parantua pähkinäallergiasta ja kuolee siihen? Saako kurssimaksun takaisin? kolmas ihmettelee.

– Puoskarointi on asia, johon Suomen nykyinen lainsäädäntö pystyy puuttumaan harmillisen vähän. Maria Nordin on tästä surullinen esimerkki. Jotain kuitenkin pitäisi olla tehtävissä, jos henkilö rahastaa arkkitehdin ammattipätevyydellä kursseilla, joilla väittää parantavansa ihmisten pähkinäallergian, näön, tai vaikkapa kasvaimen, kauhistelee Laukaan kunnanvaltuutettu Tiia Lehtonen Facebookissa.

Lehtinen on julkaissut kirjoituksensa yhteydessä kuvakaappauksia, joissa näkyy Nordinin lähettämiä viestejä siitä, miten myös lapset ovat hyötyneen Eroon oireista -kurssin opeista ja kuinka kurssi on auttanut myös kasvaimiin.

Myös Twitterissä Nordinin toimintaa on kritisoitu rajusti. Muun muassa näin asiaa on kommentoitu siellä:

Nordin on vastaillut aktiivisesti häntä kritisoivien kommentteihin ja korostanut, että hänen kurssinsa on turvallinen ja ettei hän lupaa varmoja tuloksia, vaan esittelee ainoastaan sen mahdollisia vaikutuksia.

– Kurssilta ovat saaneet apua myös lapset. Suosittelen tutustumaan. Pikkulasten kohdalla vastuu on todella vanhemmalla. Ja vanhemman harjoittelun avulla lapsen reaktio muuttuu, Nordin on vastannut Facebookissa pähkinäallergiasta huolestuneen miehen kommenttiin.

Nordin myös väittää, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on kehitteillä hänen kurssinsa kaltainen hoitomenetelmä.

– Asiaan perehtymättömät ovat pitäneet verkkokurssini menetelmää epätieteellisenä tai jonkinlaisena vastakohtana länsimaiselle lääketieteelle. Kuitenkin HUS kehittää vastaava menetelmää julkiselle puolelle. Olen itse mukana monitieteellisessä työryhmässä, jossa on tuotettu materiaalia aiheeseen liittyen, Nordin väittää Facebook-sivullaan.

Maria Nordin on nähty useissa tv-ohjelmissa yhdessä puolisonsa Reinon kanssa.

Arkkitehdiksi kouluttautunut Nordin paljasti elokuussa Instagramissa, että turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes lähetti hänelle selvityspyynnön hänen harjoittamastaan toiminnasta. Hän kertoi käyvänsä kurssinsa materiaalit läpi varmistaakseen niiden turvallisuuden.

– Selvityspyyntö liittyy erityisesti kurssilla annettaviin hoito-ohjeisiin. Haluan tarkentaa, että kurssini ei ole hoito eikä terapia. Kurssilla ei anneta hoito-ohjeita kenenkään terveydentilaan, vaan opetellaan tiedostamatonta stressiä useiden oireiden taustalta rauhoittava ja kehon tasapainoa palauttava harjoitusmenetelmä, Nordin totesi tuolloin.

– On erittäin hyvä, että palvelun turvallisuus tulee myös heidän toimestaan varmennettua. Kunnes kurssin turvallisuus on varmistettu, pyydän kurssilaisilta erityistä harkintaa, hän kirjoitti Instagramissa.

Asiantuntija kehottaa varovaisuuteen

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on ollut mukana ajamassa eteenpäin niin kutsuttua puoskarilakia, jonka tavoitteena olisi valvoa vaihtoehtohoitoja tarjoavien tahojen toimintaa. Jo yli 10 vuotta valmisteltu laki ei kuitenkaan ole edennyt eikä vaihtoehtohoitoja valvo Suomessa tällä hetkellä mikään taho.

Lauerman mukaan vaihtoehtohoidoissa piilee silloin vaara, jos ne syrjäyttävät lääketieteen ja ihminen jää vaille todellista hoitoa.

– Vakavat ja etenevät sairaudet, joita hoidetaan vain jollakin kuvitteellisella metodilla, muodostavat konkreettisen kuolemanvaaran, Lauerma varoittaa.

Hänen mukaansa esimerkkitapauksissa vaihtoehtohoitojen vaarallisuudesta todellisen hoidon puuttuessa löytyy myös Suomesta.

– Suomessa on kuvattu tapaus, jossa lapsen syöpää hoidettiin pelkästään tällaisilla humpuukihoidoilla ja lapsi kuoli, hän kertoo.

– Olen myös todistanut tapauksia, joissa on jätetty täysin väkivaltataustaa vailla olleen ja päihdeongelmattoman eli siis hyvin pienen riskin nuoren miehen psykoosi hoitamatta. Rajua ensipsykoosia on hoidettu vain yrteillä tai vitamiineilla ja väitetysti homeopatialla. Sen seurauksena on kolmelta omaiselta mennyt henki, kun asianomainen on psykoottisen kauhun vallassa nähnyt ympärillään hirvittävyyksiä ja puolustautunut ja surmannut ihmisiä. Oikea hoito pienentää riskin viidestoistaosaan.

Asiantuntija korostaa, että vain harva vaihtoehtohoito on sinällään itsessään vaarallinen, mikäli myös muusta hoidosta on huolehdittu. Lauerman mukaan on hyvin inhimillistä, että ihmiset hakevat hoitoa vaivoihinsa myös lääketieteen ulkopuolelta.

– Niin sanotuissa vaihtoehtohoidoissa on huomattava määrä humpuukia, mutta näen ne asiaksi, joka tuo ihmisille lohtua. Se ei ole paha asia eivätkä lääketieteen ammattilaiset ole sitä kieltämässä.

Maria Nordin perustaa kurssinsa tuoman avun aivojen harjoittamiseen. Lauerma kertoo yleisellä tasolla, että mielen harjoittaminen ja asioiden käsittely mielikuvien avulla voi todella tuoda helpotusta monenlaisiin oireisiin.

– Periaatteessa se on ilman muuta mahdollista, mutta varoittaisin nyt erityisesti ruoka-allergioitten osalta siitä, että kyseessä saattaa olla illuusio. Kaikki, jotka kokevat olleensa allergisia eivät välttämättä ole allergisia olleetkaan ja koska allergiset kohtaukset voivat olla pahimmillaan jopa hengenvaarallisia, ovat nämä asioita, jotka pitäisi potilas potilaalta verifioida todella tapauskohtaisesti ja varovaisesti.

Lauerman mukaan puoskarilaki olisi tärkeä saada pian käyttöön. Mikäli kyseessä on vaikeasti sairas lapsi, kehitysvammainen, raskaana oleva nainen tai syöpää tai psykoosia sairastava ihminen velvoittaisi laki ottamaan yhteyden myös lääkäriin, joka voisi informoida potilasta tarvittavasta hoidosta.

Lauerman mukaan laki ei sinällään kieltäisi mitään tai veisi kenenkään yrittäjän elinkeinoa, vaan ainoastaan toisi suojelua haavoittuvimmille erityisryhmille.

– Sillä varmistettaisiin se, ettei potilas joudu näissä vakavissa tapauksissa kammottavalla tavalla huijatuksi tai väärinkäytetyksi erittäin vakavin seurauksin, Lauerma kiteyttää.

Artikkelia muokattu klo 9:33: Korjattu Tiia Lehtosen nimi.