Kun työt menivät alta, viina otti vallan – Eira Mollberg koki synkimmän hetkensä matkalla hammaslääkäristä

Kun Eira Mollbergilta menivät työt alta, hän alkoi juoda vimmatusti. Pelottavin hetki oli kuntoutuksen aikana tapahtunut äkillinen muistinmenetys. Sen takia hän hankki edunvalvojan ja suunnitteli kuolemaansa.

3.9.2019 17:27

Eira Mollberg, 62, on panostanut aina täysillä siihen, mitä hän tekee. Kun vastoinkäymiset kasautuivat, hän ei myöskään hissutellut juomistaan. Hän joi aamusta iltaan.

– Join kaksi vuotta putkeen, Eira Mollberg sanoo kiertelemättä.

Villahousu­häpeä-kirjassaan (Tammi) hän kertoo, mitä voi tapahtua, kun menettää uskon tulevaisuuteen. Kirja julkaistaan 17. syyskuuta. Teatteri Avoimissa Ovissa on kirjasta tehdyn näytelmän ensi-ilta 19.9. Sen on dramatisoinut Hanna Kirjavainen.

Eira Mollberg tunnetaan ohjaajana ja kirjailijana, joka kohahdutti kertomalla Molle, isäni -kirjassaan elokuvaohjaaja Rauni ”Molle” Mollbergin synkistä puolista, jotka vaikuttivat dramaattisesti koko perheeseen.

Enää Eira Mollberg ei haluaisi puhua isästään, mutta ei hän voinut ohittaakaan häntä Villahousuhäpeää kirjoittaessaan, sillä jossakin mielessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta ei hän isäänsä syyllistä ongelmistaan.

Rauni Mollberg kuoli 2007. Tyttärensä kanssa hän oli loppuvaiheessa hyvissä väleissä, mutta heillä oli ollut kymmenen vuoden välirikko.

– Mollella oli totaalisen demoninen puoli, mutta hän oli myös rakastava, hauska, älykäs ja huumorintajuinen, Eira miettii.

Eniten Eira on surrut äitinsä Eva-Brita Dahlströmin menettämistä. Avioeron jälkeen äiti masentui ja alkoi juoda. Hän joutui vanhainkotiin jo 62-vuotiaana dementian takia, mutta sitäkin pahempi vaihe oli, kun psykiatri turrutti äidin lääkkeillä tunnistamattomaksi.

– Siitä olen katkera, Eira sanoo.

Molle-isälle alkoholi ei ollut ongelma. Hän oli ”työholisti”. Ja kyllä hän tekikin ohjaajana hienoja elokuvia, sitä ei voi kukaan kiistää.

Eira Mollbergin elämään on vaikuttanut myös hänen veljensä sairastuminen skitsofreniaan. Hän uskoo, että isän julmuus oli yksi syy veljen sairauden puhkeamisessa. Kun hän yritti vaikuttaa tilanteeseen, isä laittoi välit poikki.

– Oli myös ihmisiä, jotka antoivat sen kaiken tapahtua, Eira huomauttaa.

Mutta miksi Eira Mollberg alkoi juoda viisikymppisenä? Hän oli silloin kolmen aikuisen lapsen äiti, joka oli vaikuttanut ohjaajana ja kirjailijana. Isänkin kanssa oli tullut rauha.

– Meni kaikki työt alta: Brita Kekkosen muistelmat, työväenopiston vakituiset tulot, iso dokumenttiprojekti. Oli iso velka, joten jouduin myymään kotini, Eira muistelee kahdeksan vuoden takaista aikaa.

Eira poti myös niin kovaa polvikipua geneettisen artroosin (nivelrikko) takia, että liikkuminen oli hankalaa. Lasten kotoa lähtökään ei ollut hänelle helppoa – kenellepä olisi.

– Ryyppykavereista tuli uusi projektini, Eira hymähtää.

Hän meni joka aamu täsmälleen kello yhdeksän läheisen ostoskeskuksen ravintolaan, ikään kuin olisi mennyt töihin. Eikä hän poistunut nopeasti.

– Tällaisella luonteella ei tehdä mitään normaalisti, vaan aina maksimaalisesti. Kun aloin maalata akryyliväreillä, saatoin maalata 14 tuntia päivässä, Eira kuvaa itseään.

Kahden vuoden ajan hän joi ja paljon. Tarkemmista määristä hänellä ei ole muistikuvaa, sillä eipä niitä juomia tullut laskettua.

Eira Mollberg myös näytti mielestään erilaiselta kuin ennen jo pelkästään polven aiheuttaman liikuntaongelman takia.

– Halusin kartella ihmisiä, sillä häpesin linkkaamistani, lihomistani – ja juomistani.

Ei hän ollut ennenkään vierastanut alkoholia, mutta aikaisemmin juominen ei estänyt häneltä muuta elämää. Nyt hänestä oli tullut juoppo.

– Hyvä ystäväni Nenne Hallman vei minut sitten katkaisuun, Eira Mollberg kertoo.

 Ryyppykavereista tuli uusi projektini.

Katkaisu ei riittänyt, Eira Mollberg oli kuntoutettavana kolme pidempää hoitojaksoa eri paikoissa. Hoito tähtäsi hyvään, mutta siinä oli myös nurinkurisuutta, joka ei jäänyt hoidettavilta huomaamatta.

– Juopollakin saattaa olla talonpoikaisjärkeä, ei juominen kaikkea vie, Eira Mollberg hymähtää.

Yhdessä vaiheessa Eira Mollbergin hoitoon kuului kognitiivinen psykoterapia, joka tarkoitti siinä paikassa sitä, että potilaat istuivat ja kirjoittivat tietoa ylös. Tunnelma oli kuin koulussa.

– Nykyään puhutaan asiakkaista, ei potilaista, Mollberg korjaa.

Iso suru Eira Mollbergille oli, kun yhdessä kuntoutuspaikassa hänen rakas Momo-koiransa kuoli yllättäen. Se oli hänelle iso menetys, mitä hoitohenkilökunta ei tajunnut. Siihen asti sentään koira oli tarvinnut häntä.

Todella syvässä kaivossa Eira tunsi olevansa, kun hän sai yllättävän muistinmenetyksen hammaslääkärissä, jonne hän joutui lähtemään päihdehoitopaikasta.

– Kun piti lähteä hammaslääkäristä, en yhtäkkiä muistanut missä olen, mihin minun pitää mennä. Äkillinen muistinmenetys oli kauhein hetkeni.

Eira sai selvitettyä, että ensimmäiseksi hänen pitää mennä apteekkiin. Matka oli pitkä ja hänen polvikipunsa kova. Monta kamalaa hetkeä oli ennen kuin hän oli taas turvallisessa paikassa.

Myöhemmin selvisi, että hänen muistiongelmansa johtuivat post-traumaattisesta stressireaktiosta.

– Pidin itseäni dementoituneena ja minua myös hoidettiin alkoholistidementikkona. Varhain dementoitunut äitini oli minulle voimakas samaistumiskohde, Eira uskoo.

Hän hankki itselleen jopa edunvalvojan, niin varma hän oli jonkin aikaa muistisairaudesta.

– Ajattelin, että tapan itseni. Mietin, että on minulla sen verran verkostoja, että saan huumeita itseni tappamiseen, kun dementiani alkaa pahentua. Järkeilin, etten halua jäädä pelkäksi riipaksi ja kuluksi.

Itsetuhoinen ajattelu loppui, kun Eira Mollberg alkoi maalata vimmatusti. Hoitoyksikön ohjaajan avulla hän tutustui myös taideterapiaan.

– Alamäki alkoi, kun tekeminen loppui. Suunta ylöspäin alkoi, kun tekeminen alkoi, Eira toteaa.

Viimeinen hoitojakso Eiralla alkoi, kun hän retkahti juomaan tehdessään muuttoa. Hän oli joutunut rahattomana myymään asuntonsa. Nykyään hän asuu vuokralla soluasunnossa.

Kahden vuoden juomaputki oli monen asian summa, uskoo Eira Mollberg. Työasioista suurin isku hänelle oli, kun Brita Kekkonen (1927–2013) ei halunnut hänen jatkavan muistelmiensa kirjoittamista.

– Se satutti, miten raadollisesti hän laittoi työsuhteemme poikki. Se oli myös taloudellinen menetys, sillä olin laskenut, että saan lainan korkoja maksettua, jos kirja myy, Eira Mollberg kertoo.

Presidentti Urho Kekkosen miniä Brita Kekkonen oli tunnettu temperamentistaan ja suorapuheisuudestaan. Eira Mollberg kertoo kirjassaan heidän tapaamisistaan muistelmia tehtäessä, mutta ei kuulemma suinkaan kaikkea.

– Brita oli roolittanut itsensä suorapuheiseksi, mikä oli myös hänen puutteensa, Eira Mollberg sanoo.

Kirjan mukaan Eira Mollbergia oli edeltänyt kolme ”kirjoittajakandidaattia”, jotka hekään eivät onnistuneet viemään projektia loppuun. Brita Kekkosen muistelmat ilmestyivät lopulta hänen kuolemansa jälkeen Pia Maria Montosen kirjoittamana.

Mollberg kertoo kirjassa, miten Brita Kekkonen haukkui hänet täysin osaamattomaksi viimeisessä tapaamisessa, mutta piikkejä oli tullut aikaisemminkin.

– Suljin oven perässäni ja lähdin. Lähetin myöhemmin Britalle kauniin kirjeen, missä kysyin, miten asiat voitaisiin hoitaa, jotta päästäisiin hyvään lopputulokseen. Hän ei koskaan vastannut.

Eira Mollberg kiistää tunteneensa vihan tunteita Britaa kohtaan.

– Britalla ei vain ollut työkalupakissaan sellaisia työkaluja, joilla asioita voi korjata, Eira Mollberg miettii.

Eira Mollbergin mielestä heistä ehti tulla läheisiä ystäviä kirjoitusprojektin aikana. Sekin selvisi, että sama psykiatri oli hoitanut hänen äitiään ja suurlähettiläs Taneli Kekkosta.

– Tuntui hurjalta kuulla, miten samantyyppinen kohtalo äidilläni ja Taneli Kekkosella oli. Britan kertoman mukaan myös Taneli ylilääkittiin.

Kirjassa on myös lainauksia kirjeistä, joita Matti Kekkonen kirjoitti Taneli-veljelleen heidän isänsä terveyden heikentyessä.

– Perhe ei halunnut Anita Hallamaan tapaavan presidenttiä, Eira Mollberg kertoo.

Tukena olivat vaikeana aikana Eira Mollbergin lapset, ex-puoliso ja ystävä Nenne Hallman. Se häntä hämmästytti, miten nopeasti muut ystävät katosivat.

– Kun oli todella vaikeata, ihmiset alkoivat kartella, muutuin käyttökelvottomaksi. Kulttuuripiirit kääntävät aina ensimmäisenä selkänsä, sillä heillä on aina seuraava projekti, jolle he elävät.

Epäaitoja ihmissuhteita Eira Mollberg näki jo isänsä elämässä, sillä kuuluisan ohjaajan edessä pokkuroitiin ja mielisteltiin.

– Narsistit keräävät mielistelysuhteita. Tietyt raatokärpäset haluavat olla aina lähellä pyhää eläintä, Eira hymähtää.

Eira Mollberg tanssii isänsä Rauni Mollbergin kanssa tämän 50-vuotisjuhlissa keväällä 1979.

Toipumisessaan Eira Mollberg pitää merkittävimpänä perhettään. Hänen tyttärensä oli myös hyvä käytännön asioiden ratkaisemisessa.

– Sekin auttoi, kun aloin aktiivisesti maalata. Sudin itseni terveeksi. Ja kun 2014 olin vuoden vertaistukiohjaajana, autoin itseäni auttamalla muita.

Nyt Eira Mollbergilla on tekonivel polvessaan, joten liikkuminenkin sujuu. Hän parani leikkauksesta ennätysajassa. Muistiongelmia hänellä ei ole enää ollut.

Eira Mollberg joi pari vuotta elämästään, mutta alkoholistina hän ei itseään pidä, sillä juominen ei lähde häneltä enää käsistä.

– Inhoan luokitteluja! Ajattelun ghettoutuminen on hirveätä, hän puuskahtaa.

– Voin ottaa nykyään lasillisen, eikä aivoissani tapahdu viinan himoa. Välttelen kyllä juomista, vaikka se on kiistämättä myös kivaa, hän naurahtaa.

Ortodoksi Eira Mollbergista tuli 1989. Kirjassaan hän kertoo myös matkoistaan Venäjän luostareihin. Hänelle läheisin luostari on Narvan lähellä.

– Miksi en mennyt luostariin, kun alkoi mennä huonosti? Sitä olen miettinyt. Ehkä minua hävetti tuttuun luostariin meneminen, kun olin niin vintturana kipeän jalan takia. Ajattelin, että olen sielläkin hyödytön.

Elämä nunnien kanssa ei ole Eirasta tylsää. Nunnat eivät suinkaan ole aina totisia, luostareissa myös nauretaan paljon.

– Eivätkä he luokittele ketään, Eira tietää.

Eira Mollberg elää nyt pienellä työttömyyskorvauksella ja odottaa asumistukianomuksensa käsittelyä. Kirjasta ja näytelmästä tulevasta rahasta ei tässä vaiheessa voi tietää mitään.

– On mietittävä, miten pääsen tekemään asioita, joita haluan ja osaan.

Oli aika, jolloin Eira Mollberg ei uskonut, että hänellä voisi mennä näinkin hyvin. Hän kirjoittaa seuraavaa kirjaansa, tekee kuvakollaaseja ja viettää aikaa lastenlastensa kanssa.

– Olen kiitollinen, että Suomessa käytetään verorahoja päihdekuntoutukseen – ja ostetaan tekoniveliä, joita taitavat kirurgit laittavat paikalleen.

Villahousuhäpeä-kirja julkaistaan 17.9.

Eira Mollberg

Ikä: 62

Ammatti: Teatteri- ja dokumenttiohjaaja, kirjailija ja filosofian kandidaatti.

Perhe: Kolme aikuista lasta.

Plus: ”Lörpöttelen sujuvasti venäjäksi.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?