Wellnessmalli-finalisti Tarja, 25, koki järkytyksen kesken kisan – tajusi olevansa viidennellä kuulla raskaana: ”Aion edelleen olla mukana”

Julkaistu:

Tarja Karmavuo koki neljä vuotta sitten elämänsä järkytyksen, kun sai vasta sairaalassa tietää synnyttävänsä. Nyt hän odottaa toista lastaan – ja tavoittelee samalla voittoa Wellnessmalli-kilpailusta.
Vantaalainen Tarja Karmavuo, 25, on noussut haastavista perheoloista ja elämäntilanteesta valovoimaiseksi Wellnessmalli-finalistiksi ja somevaikuttajaksi. Yhden lapsen äiti on kokenut elämässään vaikean lapsuuden, koulukiusaamisen sekä mutkikkaan suhteen ruokaan, joka johti merkittävään elämänmuutokseen.

Muutama kuukausi sitten Tarjan vointi alkoi heitellä tasapainoisesta elämästä huolimatta. Hormonitoiminnan häiriöistä aiemminkin kärsinyt Tarja ei ajatellut asiaa sen enempää, sillä kuukautisten jääminen pois oli hänelle tavallinen oire stressin myötä.

– Töissä oli ollut tosi stressaava vaihe ja olin sen vuoksi myös syönyt hieman huolimattomammin. Minulla on ollut aiemminkin ongelmia hormonitoiminnan kanssa, joten aloin syödä niitä varten saamaani lääkitystä, Tarja muistelee.

– Menkat eivät palautuneet lääkitykselläkään, kuten aina aikaisemmin. Sitten tajusin, mistä saattaisi olla kyse. Vähän nolottaa, kun kirjoitin hormonihäiriöstäni pitkän julkaisun painottaen, etten ole raskaana, hän jatkaa nauraen.

Tokiossa tuolloin lomaillut Tarja teki paikallisessa vessassa raskaustestin. Se oli positiivinen. Kotiin päästessä kävi ilmi, että raskaus oli edennyt jo neljännelle kuulle.


Nyt yllättävien ilouutisten saamisesta on kulunut muutama viikko ja Tarja on saanut kasattua ajatuksensa. Hän on innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä.

– Minulla ei ole edelleenkään mitään oireita, vaikka raskaus on jo puolessa välissä. Laskettu aika on tammikuun yhdeksäs päivä, hän iloitse.

– Nyt on tällainen wellnessvauva salamatkustajana. Monesti on opetettu, että raskaana olevien pitää keskittyä vain vauvaan. Mutta aion edelleen olla mukana kilpailussa ja liikkua kuten ennenkin, tietty raskauden ehdoilla, hän tuumaa.
Tarjalla ja hänen miehellään on ennestään yksi lapsi, 4-vuotias Frida-tytär. Hänen ensimmäinen raskautensa oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen, sillä kyseessä oli yllätyssynnytys.

– Sain tietää olevani raskaana vasta, kun menin sairaalaan outojen oireiden vuoksi. Kävi ilmi, että synnytykseni oli käynnistynyt, Tarja kertoo.

– En tiennyt olevani raskaana ennen sitä. Sairaalassa ei myöskään oikein tajuttu asiaa, mikä teki kaikesta vielä kammottavampaa. Se oli tosi järkyttävä kokemus ja minulle jäi siitä aika kovat traumat, hän jatkaa vakavampana.
Nyt Tarja pystyy puolisonsa kanssa valmistautumaan rauhassa lapsen tuloon. Neuvolassa häneen suhtaudutaan kuten ensisynnyttäjään, sillä edellisellä kerralla hän ei käynyt neuvolassa raskausaikana kertaakaan.

– On ihanaa, kun voimme tällä kertaa valmistautua lapsen tuloon, pitää baby showerit ja sen sellaista, hän iloitsee.


Vaikka Tarja ja hänen miehensä olivat jo aiemmin pohtinut toisen lapsen hankkimista, uutinen perheenlisäyksestä sai hänet miettimään asioita rauhassa. Tilanne oli tavallaan tuttu, mutta silti täysin uusi.

– Olin hetken aikaa hieman hiljaisempi somessa ja mietin, miten aiomme hoitaa asiat tulevaisuudessa. Päätin, että haluan olla mukana kilpailussa myös siksi, että raskaus on naiselle luonnollinen tila. Ei sitä tarvitse pelätä, Tarja tuumaa.

– Ei muuta kuin enemmän hyvinvointia ja vähemmän fitnestä, hän jatkaa nauraen.