Suurmusikaali Pieni merenneito on teknisesti äärimmäisen haastava – ohjaaja jännittää, miten kaikki onnistuu

rac

Julkaistu:

Ensi-iltansa saava Pieni merenneito on Helsingin kaupunginteatterin historian suurin ja kallein musikaalituotanto.
Pieni merenneito -musikaali on ohjaaja Samuel Harjanteen unelmien täyttymys. Elokuun 29. päivä ensi-iltaan tuleva suurmusikaali on vaatinut tekijöiltään paljon venymistä. Harjanne kuvailee sydämensä hakkaavan, kun hän miettii, miten kaikki onnistuu.

–  Pieni merenneito -musikaali on teknisesti hirveän haastava. Toki riippuu, miten tämän tekee. Voihan tehdä vaikka nykytanssin keinoin ilman mitään lavasteita. Helsingin kaupunginteatterissa tähän on lähdetty niin, että tehdään kunnolla, muun muassa Kinky Bootsin ohjannut Harjanne selittää.


Tekijät ovat luoneet kiehtovan vedenalaisen maailman, jossa merenneidot ja ihmeelliset eläimet, mustekalat, ravut ja kalat liikkuvat. Ohjaaja kertoo esityksessä olevan niin vaikeita asioita, että hänelle itselleenkin on vaikea käsittää, miten saadaan harjoiteltua niin, että kaikki toimii.


– Tässä on niin paljon teknologiaa, jota ei ole ennen täällä käytetty. Esimerkiksi paljon kamaa on tullut Lontoosta. Hirveästi elementtejä, jotka vaativat harjoittelua. Viime viikolla oli 48 tuntia pelkästään teknisiä harjoituksia, ohjaaja kertoo.

Merenneito Arielia esittää 26-vuotias vastikään Tampereelta Helsinkiin muuttanut Sonja Pajunoja. Harjoituksissa on tapahtunut kaikenlaista, mutta Sonjalla on aina ollut luottavainen ja turvallinen olo.

– Rooli on vaatinut paljon harjoittelua. On ollut aivan ihanaa harjoitella tämän työporukan kanssa, hän kehuu.


Ariel ui ja leijuu lavalla.

– Se on teatteritaikaa, miten se onnistuu.

Noin puolitoistametrinen pyrstö on tuonut omat ongelmansa liikkumiseen.

– Ymmärrän Arielia hirveän hyvin. Pyrstö on liikuntarajoite. Mä samaistun hyvin siihen, että se ei ole osa minua. Minun kuuluu olla ihminen, hän hymyilee.

H.C. Andersenin satuun ja Disney-elokuvaan perustuvaan musikaaliin on myyty jo 35 000 lippua. Ensembleen kuuluu 35 esiintyjää. Musikaalia suositellaan kouluikäisille, perheille ja muille teatteria rakastaville.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt