Mikko Leppilampi sai käsiinsä valokuvan, jonka olemassaolosta ei tiennyt mitään – kamera taltioi nuoren näyttelijän kesken vuoden 1995 MM-kultajuhlan

Julkaistu:

mm95
Mikko Leppilampi ryntäsi torille, kun Suomi voitti MM-kultaa vuonna 1995. Nyt 24 vuotta myöhemmin hänen eteensä tuli kuva juhlaillasta.
Näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi julkaisi maanantaina Instagramissa mustavalkoisen kuvan, jonka hän oli saanut sattumalta käsiinsä. Kuvassa poseeraa 17-vuotias Leppilampi yllään Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaita.

Leppilampi kertoo Instagramissa, että kuvan taustalla on hauska tarina, sillä hän sattuu poseeraamaan siinä aivan sattumalta ja sattumaa oli myös se, että kuva löysi hänen luokseen vuosien jälkeen.

– Eräs isäni nykyään tuttu valokuvaaja lähetti faijalle tän kuvan vuodelta -95, kun Suomi oli just voittanut ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa ja kansa lähtenyt kaduille sitä juhlimaan, ja kysyi sattuuko tässä kuvassa oleva 17-vuotias kundi olemaan Mikko, Leppilampi kertoo kuvatekstissä.
Jääkiekon ystävänä tunnettu näyttelijä paljastaa, että hänen isänsä ystävä oli kiinnittänyt huomiota kuvassa olevan pojan korviin ja huomannut niistä, että kyseessä saattaisi olla Leppilampi.

– Oli kuulemma käynyt läpi silloin sattumanvaraisesti räpsimiään kuvia ja epäili viimeistään korvien muodosta, että tässä saatan olla mä. En ollut vielä lähelläkään mitään Teatterikoulua saatika sitten julkisuutta, eli ihan zägällä olin sattunut taltioitumaan hänen filmirullalleen Leijonien pelipaita päällä olevana randomina juhlijana!

Leppilampi aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa vuonna 2000 ja teki ensimmäisen suuren elokuvaroolinsa Helmiä ja sikoja -elokuvassa kolme vuotta myöhemmin. Rooli toi hänelle Jussi-palkinnon ja loitti mittavan uran suomalaisessa elokuvamaailmassa.

Sittemmin Leppilampi on näytellyt lukuisissa elokuvissa, juontanut tv-ohjelmia ja tehnyt uraa laulajana. Hänet on nähty myös vuoden 1995 MM-voitosta kertovassa 95-elokuvassa.

Instagramissa julkaisemansa kirjoituksen lopuksi Leppilampi kyselee, kuinka moni hänen Instagram-seuraajistaan oli juhlimassa Suomen kaikkien aikojen ensimmäistä MM-kultaa. Moni onkin kertonut kommenteissa olleensa mukana voittojuhlissa Helsingin Kauppatorilla.

Sittemmin torille on kokoonnuttu kaksi kertaa myöhemminkin, kun Suomi nappasi MM-kultaa jääkiekossa uudelleen vuonna 2011 sekä tänä keväänä. Tämän kevään virallista kultajuhlaa vietettiin Kauppatorin sijaan Kaisaniemen puistossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt