Näyttelijä Johanna Puhakka, 26, ei kelvannut Teatterikorkeakouluun – aloittaa nyt opinnot brittiläisessä huippuyliopistossa: ”Unelmia kohti!” - Viihde - Ilta-Sanomat

Näyttelijä Johanna Puhakka, 26, ei kelvannut Teatterikorkeakouluun – aloittaa nyt opinnot brittiläisessä huippuyliopistossa: ”Unelmia kohti!”

Johanna Puhakka palaa rooliinsa Alissa Nikkisenä MTV:n uutuussarjassa Rantabaari, joka käynnistyy Subilla ja mtv-palvelussa lokakuussa.

Julkaistu: 8.8.2019 22:55

Salatuista elämistä huhtikuussa poistunut Johanna Puhakka tekee paluun Alissa Nikkisen rooliinsa MTV:n Rantabaari-uutuussarjassa.

Kesäkuukaudet ovat monille suomalaisille mökkeilyn, festareiden ja rentoutumisen aikaa. Näyttelijä Johanna Puhakalle kulunut kesä on kuitenkin ollut kaikkea muuta. Johannan, 26, kalenteri on jo viimeisen neljän kuukauden ajan täyttynyt MTV:n uutuussarja Rantabaarin kuvauksista.

– Rantabaaria ollaan nyt kohta neljä kuukautta tykitetty aamusta iltaan. Mun elämä on ollut vain tätä työtä, Johanna paljastaa Ilta-Sanomille.

Johanna nähtiin ensimmäisen kerran suosikkisarja Salattujen elämien Alissa Nikkisenä syksyllä 2015. Lähes neljä vuotta myöhemmin hänen hahmonsa poistui sarjasta, kun Alissa muutti rakkauden perässä Helsingistä Etelä-Ranskaan. Rantabaarin myötä Johanna pääsi kuitenkin hetkeksi hyppäämään takaisin salkkareiden maailmaan.

– Toisaalta meillä on täällä täysin uusi porukka, mikä on ihanaa ja raikasta. Lokaatiot vaihtuvat jatkuvasti ja kuvaamme merellä, maassa ja ilmassa. Todella paljon on uusia elementtejä, Johanna pohtii Rantabaarin ja Salattujen elämien eroja.

Johanna Puhakan elämässä puhaltavat syksyllä uudet tuulet, kun nainen muuttaa Lontooseen opiskelemaan näyttelijäksi.

Rantabaari ei ole ainoa asia, joka nuorta naista on pitänyt kiireisenä kesän mittaan. Nainen nimittäin tekee päivittäin töitä sosiaalisen median parissa, kirjoittaa blogia Cosmopolitan-lehden alla sekä pyörittää omaa Papupata-podcastiaan yhdessä niin ikään Salatuista elämistä tutun Sara Parikan kanssa.

– Bussimatkat kuvauksiin hoidan aina mun muita töitä. Maskipenkissä, kun hiuksia kiharretaan, saatan vastailla sähköposteihin tai blogikommentteihin. Tämä on kuin tiukka tetris, välillä ihan itseäkin hirvittää, nuori näyttelijä kuvailee kiireistä arkeaan.

– Onhan tässä vähän sellaisessa hullussa tilassa koko ajan. Välillä yöunet jää todella vähäisiksi ja monta rautaa on tulessa. Mutta ei mikään tunnu pakkopullalta, pitää ottaa kaikki ilo irti nyt kun töitä riittää, hän painottaa.

Johannan tunnustaa kauhistelevansa toisinaan itsekin hurjaa työtahtiaan.

Johanna on haaveillut näyttelijän ammatista niin kauan kuin jaksaa muistaa. Kuudesta yrityksestä huolimatta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ovet eivät kuitenkaan naiselle auenneet. Siispä yllätys oli melkoinen, kun Johanna vastaanotti hiljattain hyväksymiskirjeen Lontoossa sijaitsevasta East 15 Acting Schoolista. Koulu on yksi Britannian arvostetuimmista.

Johanna myöntää, että Lontooseen muuttaminen jännittää jo hieman. Naisen arki muuttuu kertaheitolla, kun vanhat tutut työkuviot jäävät taakse ja pitkäaikainen avoliitto Ilmari-puolison kanssa muuttuu kaukosuhteeksi. Johanna kertoo kuitenkin olevansa luottavaisin mielin tulevaisuutensa suhteen.

– Menen päivä kerrallaan unelmia kohti. Pikkuhiljaa askel askeleelta. Tällä hetkellä on tosi luottavainen fiilis siitä, että kaikki kyllä aina järjestyy, hän hymyilee.

Miikka Wallinin roolihahmo Pietari poistui Salatuista elämistä huhtikuussa, mutta nyt mies palaa hetkeksi takaisin salkkareista tuttuun maailmaan.

Salatut elämät -tiimin käsialaa oleva Rantabaari pyörähtää käyntiin Subilla ja mtv-palvelussa 10. syyskuuta. Vaikka sarja sijoittuu salkkareista tuttuun maailmaan, eroaa se huomattavasti suomalaisten rakastamasta suosikkisarjasta.

– Salkkarit unohtuivat täällä oikeastaan kokonaan. Varmaan johtuu pitkälti siitä, että tarina, lokaatio ja ihmiset ovat aivan eri, pohtii Salatuista elämistä tuttu Miikka Wallin.

– Kun on ihan eri miljöö ja eri näyttelijät, niin ei tämä linkity oikeastaan millään tavalla salkkareihin, vaikka samoja hahmoja onkin mukana, komppaa uutuussarjaa tähdittävä Sofia Arasola.

Tanssijaksi alunperin kouluttautunut Sofia Arasola palaa rooliinsa Lolana, kun Rantabaari pyörähtää käyntiin syyskuussa.

Rantabaarin taustatiimi kuvailee sarjaa Salattuja elämiä rohkeammaksi ja seksikkäämmäksi. Tämä näyttelijöiden on helppo allekirjoittaa.

– Sanotaanko näin, että Alissa tekee sarjassa asioita, joita Johanna ei ikinä tekisi, Alissan rooliinsa Rantabaarissa palaava Johanna nauraa salaperäisesti.

Rantabaarin ensimmäinen jakso nähdään Subilla ja mtv-palvelussa 10. syyskuuta kello 20 alkaen.