Justin Bieber hiillosti Trumpia Asap Rockyn tukemisesta: ”Päästäisitkö myös lapset häkeistään” – ex-tyttöystävä Selena Gomez ottaa kantaa samaan aiheeseen

Justin Bieber haastaa Yhdysvaltain presidentti Trumpia sen jälkeen, kun Trump ilmaisi tukensa Ruotsissa pidätetylle Asap Rockylle.

Selena Gomez ja Justin Bieber hiillostavat presidentti Trumpia Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla pidätettynä olevien laittomien siirtolaislasten kohtelusta.

Monet amerikkalaiset julkkikset ja vaikuttajat ovat vaatineet rapartisti Asap Rockyn vapauttamista. Asap Rocky eli Rakim Myers on vangittuna Tukholmassa ja artistia epäillään pahoinpitelystä.

Asap Rocky pidätettiin kesäkuun lopulla ja Tukholman käräjäoikeus päätti perjantaina, että räppäri pysyy vangittuna. Syyttäjä on huolissaan siitä, että räppäri voisi poistua maasta ja sabotoida vapaana ollessaan oikeusjuttua.

Justin Bieber toivoo, että Asap Rocky vapautettaisiin, mutta muistuttaa presidentti Trumpia myös ”häkeissä viruvista lapsista”.

Epäillystä pahoinpitelystä on julkaistu video, jolla näkyy, miten räppäri vaikuttaa lyövän uhriaan kadulla ja heittävän toisen nuoren maahan.

Asap Rockyn manageri John Ehmann on Instagramissa väittänyt, että tilanteessa oli kyse itsepuolustuksesta. Ehmannin mukaan videolla näkyy, että räppäriä ja tämän porukkaa seurattiin ja räppäri oli sanonut, ettei hän halua ongelmia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut Twitterissä keskustelleensa Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa Asap Rockyn tapauksesta.

– Minulla oli juuri erittäin hyvä puhelinkeskustelu Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa. Hän vakuutti minulle, että amerikkalainen A$AP Rocky saa reilun kohtelun. Minä puolestani vakuutin hänelle, ettei A$AP muodosta pakoriskiä ja tarjouduin henkilökohtaisesti maksamaan hänen takuut tai vaihtoehtoisesti tiimimme jatkavat keskustelua, ja me sovimme puhuvamme uudestaan seuraavan 48 tunnin sisällä, Trump kirjoittaa Twitterissä.

Nyt Justin Bieber, 25, on nyt hiillostanut Trumpia Asap Rockyn tukemisesta.

– Haluan ystäväni ulos... Arvostan sitä, että yrität auttaa häntä. Mutta samalla, kun hoidat tätä asiaa Donald Trump, voisitko myös päästää lapset ulos häkeistään? kysyy Bieber aihetta koskevassa Twitter-päivityksessään.

Häkeissä viruvilla lapsilla Bieber viittasi Trumpin ajamaan maahanmuuttopolitiikkaan, jonka mukaan laittomia siirtolaisia Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla pidetään pidätyskeskuksissa, joiden huonoista oloista ovat raportoineet lukuiset mediat ympäri maailmaa.

Yhdysvaltain presdentti Trump on ollut yhteydessä Ruotsin pääministeriin Asap Rockyn pidätyksen vuoksi.

Myös laulaja Selena Gomez, joka tunnetaan myös Bieberin ex-tyttöystävänä, on ottanut kantaa Meksikon rajalla pidätettynä olevien lasten epäinhimillisiin oloihin. Instagram-julkaisussaan Gomez hämmästelee, miten moinen on mahdollista.

– Lapsia häkeissä! Nukkumassa betonilattialla alumiinipeittojen kanssa! Ei mitään arvokkuutta! Miten tällaista voi yhä tapahtua, kirjoittaa Gomez Instagram-julkaisunsa yhteydessä.

Selena Gomez on ottanut somessa kantaa Yhdysvaltain nykyiseen käytäntöön pitää laittomia siirtolaisi pidätyskeskuksissa Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla.

– Täysin epäinhimillistä kohdella ketään näin, etenkään lapsia. En voi edes kuvitella mitä he käyvät läpi. Meidän täytyy saada tämä loppumaan, Gomez kirjoittaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?