Räikköset viettävät perhelomaa hulppeissa maisemissa – vapaalle vaihtanut Kimi yllätti somekansan uudella taidollaan: on hurja uimahyppääjä!

Julkaistu:

Räikköset viettävät kesälomaa kotonaan Sveitsissä.
Formulakuski Kimi Räikkönen ja Minttu Räikkönen viettävät parhaillaan yhteistä lomaa Sveitsin hulppeissa maisemissa perheensä kanssa.

Sekä Kimi että Minttu ovat molemmat jakaneet sosiaalisessa mediassa kuvia perheen yhteiseltä kesälomalta.



– Perheaika, kaikkein tärkein aika! Minttu kirjoittaa.

Räikköset ovat olleet julkisuudessa melko vaitonaisia yksityiselämästään. Perheeseen kuuluu Robin-pojan lisäksi 2-vuotias Rianna-tytär. Perhe asuu suurimman osan ajasta Sveitsissä, mutta heillä on kakkoskoti myös Helsingin Kaskisaaressa.

– Matkustelu Suomeen lisääntyy nyt jonkin verran. Se on kiva asia. Suomeen on aina ihana tulla. Suomalaisuus on minulle tärkeä asia ja tulen tänne tosi mielelläni, Minttu kertoi IS:lle joulukuussa.


Kimi jakoi aiemmin myös videon, jossa hän kiipeää uhkarohkeasti talon seinää ylös korkealle ja hyppää uima-altaaseen. Kimi tuntuu nauttivan vauhdista myös vapaalla, sillä hän on jakanut paljon kuvia itsestään uimahyppäämässä.



Kimin jakama video herätti runsaasti keskustelua Instagramin kommenttikentässä. Iso osa miehen seuraajista oli vakuuttuneita siitä, että Kimin edustamalla F1-talli Alfa Romeolla ollaan katsottu miehen julkaisemaa videota sydän kurkussa.

– Alfan pojat ovat varmasti saaneet sydänkohtauksen nähdessään tämän, eräs kommentoi.

– Tiedätkö varmasti, mitä olet tekemässä? yksi miehen seuraajista puolestaan huolehti.

– Oletko hullu, en ikinä uskaltaisi, kommentoi kolmas.



Kimi Räikkönen on ollut viimepäivien ajan hurjan pyörityksen kohteena, kun miehen on huhuttu siirtyvän takaisin Ferrarille. Räikkösen huhutaan korvaavan Ferrarin nykyisen kuljettajan Sebastian Vettelin, jonka huhuillaan lopettavan uransa kauden päätteeksi.