Nainen tienaa yli 250 000 euroa vuodessa julkaisemalla kuvia takapuolestaan, mutta hekumallisella uralla on karu kääntöpuoli

Julkaistu:

Natalia Garibotto teki sosiaalisesta mediasta ammatin, mutta kaikki ei mennytkään odotusten mukaan.
Brasilialainen Natalia Garibotto tienaa neljännesmiljoonan julkaisemalla varsin rohkeita kuvia Instagram-tililleen. 250 000 euroa vuodessa. Bikinikuvista.



Natalia, 26 vuotta, antoi hiljattain Mirror-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoo vähäpukeisesta matkastaan 1,3 miljoonan Instagram-seuraajan sometähdeksi.

– Tämä on kovaa ja vaativaa työtä. Minun täytyy pysyä kartalla uusista brändeistä ja tehdä pitkäaikaisia yhteistöitä, jotta taatakseni säännölliset tuloni, hän selittää.

– Vie paljon aikaa pitää seuraajamääräni kasvussa.

Natalia kertoo treenaavansa jopa kolme tuntia päivässä pitääkseen kurvinsa kunnossa. Hän ei voi sietää selluliittia, mutta mainitsee pitävänsä muun muassa silmistään.
Natalia kertoo tehneensä rahaa Instagram-tilillään nyt kahden vuoden ajan. Hän väittää tienaavansa jopa 4 400 euroa yhteistyöjulkaisulta. Lisäksi brasilialaiskaunotar kertoo tienaavansa myös muun muassa osakkeilla sekä nimeään kantavalla rusketusöljyllä.
Mutta edes sometähti ei voi suodattaa todellisuutta. Natalia kertoo, että hänen uravalintansa on pilannut monet hänen ystävyyssuhteistaan. Natalian mielestä ystävät eivät ole ymmärtäneet somen olevan hänen bisneksensä. Naisen mielestä ex-ystävät olivat hänelle kateellisia ja halusivat hyötyä hänestä.

– En voi luottaa ihmisiin, koska Instagram-seuraajat ovat valuuttaa, jota kaikki haluavat. Se on pilannut ystävyyssuhteitani ja parisuhteitani, koska en julkaissut kuvia heistä joka päivä. He eivät ymmärtäneet, että minun tulee julkaista maksullista sisältöä, hän pohtii.

– Olen kokenut rankkoja aikoja ystävieni kanssa, sillä he haluavat käyttää minua ja somesuosiotani hyväkseen.
Natalia kertoo, että hänen perheensä on sen sijaan erikoisesta uravalinnasta ylpeä.

– He ovat todella ylpeitä, vaikka eivät aina ymmärrä julkaisemiani kuvia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt