Cardi B perui Flow Festivalin keikkansa Helsingissä – Solange korvaa pääesiintyjän

Julkaistu:

Peruutus
Cardi B on perunut Flow Festivalin esiintymisensä.
Yhdysvaltalainen rapartisti Cardi B on perunut esiintymisensä Flow Festivalissa. Flow Festival tiedottaa asiasta Instagram-tilillään.

Uudeksi festivaalin pääesiintyjäksi tulee R&B-tähti Solange.

– Grammy-palkittu Solange Knowles esiintyy Flow Festivalissa perjantaina 9. elokuuta. Hän on lahjakas tähti ja R&B´:n edelläkävijä, joka johdattaa R&B-musiikkia kokeellisemmalle polulle. Hänen musiikkinsa yhdistelee ilmavaa jazz-musiikkia elektroniseen drum & bass -musiikkiin luoden mystisen, unenkaltaisen tunnelman.

– Valitettavasti Cardi B joutuu perumaan kaikki Euroopan-keikkansa, mukaan lukien hänen esiintymisensä Flow Festivalissa, aikataulutusongelmien vuoksi, jotka eivät liity festivaaliin.



Cardi B:n oli määrä esiintyä Suomessa ensimmäistä kertaa. Artistin tunnettuja hittejä ovat I Like It, Bodak Yellow ja Money.

Tämän hetken kuumimpiin räppäreihin kuuluva Cardi B ilmoitti myös toukokuussa peruvansa keikkojaan.

Syynä keikkojen äkilliseen perumiseen olivat tuolloin kauneusleikkauksista johtuneet komplikaatiot. 26-vuotias räppäri oli käynyt vastikään rasvaimussa ja rintaleikkauksessa.


Heinäkuussa 2018 Cardi B sai lapsen yhdessä on-off-puolisonsa räppäri Offsetin kanssa. Cardi B:n vartalo ei ole palautunut entiselleen synnytyksen jälkeen ja hän onkin kertonut avoimesti haluavansa takaisin raskautta edelliseen kuntoonsa kauneuskirurgian avulla.

Räppärin edustaja on kertonut Mirror-lehdelle, että Cardi B halusi palata nopeasti töihin operaatioidensa jälkeen, vaikka ei ollut ehtinyt palautua niistä kunnolla.

– Hänen kiireinen aikataulunsa on vaatinut veronsa ja rasittanut hänen vartaloaan, ja hänen lääkärinsä on antanut hänelle tiukan käskyn perua kaikki loput toukokuun keikkansa, artistin edustaja sanoi tuolloin.


Suomen kesäfestareilla on tänä kesänä koettu useampia pääesiintyjien perumisia. Ruisrockin pääesiintyjä Travis Scott perui keikkansa, samoin kävi korvaavalle yhtyeelle Migosille.

Viikonloppuna järjestettävä Weekend Festival joutui myös hankkimaan uuden pääesiintyjän peruneen Swedish House Mafian tilalle. Weekend Festivalin uusi pääesiintyjä on Alesso.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt