Nyt puhuu Ruisrockin järjestäjä: vanhuksena festareille luikerrelleen Juliuksen, 22, tempauksella ikävät seuraukset

Julkaistu:

69 vuotta täyttäneet pääsevät tänä vuonna ilmaiseksi myös Weekend Festivalille. Festivaalin järjestäjä kehottaa jättämään teekkarihenkiset jäynät vappuun.
Videopalvelu Youtubeen ilmestyi torstaina video, jossa 22-vuotias Julius kertoi päässeensä viime viikonloppuna juhlittuun Ruisrockiin ilmaiseksi sisään naamioitumalla yli 70-vuotiaaksi.

Yli 70-vuotiaat ovat perinteisesti päässeet Turun Ruissalossa järjestettäville festivaaleille ilmaiseksi.
Temppu onnistui, mutta aivan puhtaasti pummilla Julius ei festareille osallistunut, sillä mies kertoi Ilta-Sanomille ostaneensa festareille myös kolmen päivän lipun.

– En halunnut vaarantaa omaa Ruisrockiani millään tyhmällä jutulla, mutta oli kuitenkin hauskaa toteuttaa tuollainen tempaus, hän kertoi.

– Kaikenlaisia kokeilijoita on vuosittain, ja välillä joku onnistuu, Ruisrockin tiedottaja Aida Räihälä kommentoi Juliuksen temppua perjantaina.

Hän vihjasi Ilta-Sanomille lähettämässään tekstiviestissä, että tempauksella voi olla jonkinlaisia seurauksia.

– Kannattaa toki miettiä meidän kivan ja suositun 70+ -käytännön väärinkäyttöä. Sellainen saattaa aiheuttaa jatkossa tiukennuksia käytäntöön.



Seniorit pääsevät tänä vuonna ensimmäistä kertaa ilmaiseksi myös Helsingin Suvilahdessa järjestettävään Weekend Festivaliin. Tiedotteen mukaan ilmainen sisäänpääsy on mahdollinen kaikille tänä vuonna 69 vuotta täyttäville.

Festivaalin tiedottaja Tomi Lindblom kertoo pistäneensä merkille uutiset Juliuksen Ruisrock-tempauksesta.

– Luin siitä ja pidin sitä hauskana ilmiönä, etenkin kun hän oli kuitenkin myös ostanut lipun, Lindblom sanoo.

– Mutta en kuitenkaan kehota ryhtymään tällaisiin hupihommiin, koska ikinä ei voi tietää, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Teekkarityyppiseen huumoriinhan kuuluu kaikki tällainen, mutta ehkä annamme sen jäädä vappuhulinoihin ja keskitymme normaaliin olotilaan vapun ulkopuolella.

Julius ei ollut ensimmäinen kekseliäässä naamioasussa Ruisrock-alueelle yrittänyt. Pari vuotta sitten suosioon nousi niin sanottu sorsamies, joka yritti päästä uimalla Ruissalon festarialueelle.
Lindblom ei muista, että Weekend Festivalin yhteydessä olisi nähty yhtä kekseliäitä yrityksiä päästä pummilla festarialueelle.

– Jonkin verran ihmisiä pyrkii kyllä aina turva-aitojen yli päästäkseen ilmaiseksi sisään.

Viime vuonna festarit alkoivat massiivisessa jonossa, kun portit aukesivat suunniteltua myöhemmin. Ihmismassojen pakkautuminen pienelle alueelle aiheutti aiheuttaneet kävijöiden mukaan myös vaaratilanteita.
Ilmaiseksi festareille pääsevät tänä vuonna myös huoltajansa seurassa saapuvat alle 10-vuotiaat.

Onko alueelle saapuvien pienten festarivieraiden turvallisuuteen kiinnitetty huomiota viime vuoden ruuhkan jälkeen?

– Olemme huomioineet kaikkien kävijöiden turvallisuuden. Meillä on väliportit, jotka aukeavat jo tuntia aikaisemmin. Ihmiset pääsevät siis välialueelle jo ennen pääporttien avaamista ja sen odotetaan pehmentävän ruuhkaa, joka kohdistuisi yhteen tiettyyn kellonaikaan, Lindblom vastaa.

– Mutta varmasti jokainen ymmärtää, ettei lapsen kanssa muutenkaan kannata mennä pahimpaan ryysikseen. Myös kunnolliset kuulosuojaimet kannattaa varata lapselle mukaan, hän vinkkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt