Kommentti: suomalaisilla ei ole mitään hävettävää – ruotsalaisfestarien järjestelyt häviävät kotimaisille

Julkaistu:

Tukholman konserttitarjonta voittaa usein Helsingin, mutta festivaaleissa suomalaiset pärjäävät ruotsalaisille hyvin, kirjoittaa musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.
Suomessa on festarikesä kuumimmillaan, mutta niin on Ruotsissakin.

Onko suomalaisten syytä katsoa lattiaan, puristaa lakkia molemmin käsin ja varautua kuuntelemaan nöyrästi kuinka paljon mahtavampaa ruotsalaisilla festivaaleilla on suomalaisiin verrattuna?

Konserttitarjontahan on Ruotsissa runsaampaa, koska Tukholma on Helsinkiä isompi kaupunki ja elävää musiikkia kuluttavia ihmisiä on enemmän. Tukholmassa on sekä keskikokoisia muutaman tuhannen kuulijan konserttipaikkoja että jopa kaksi katettavaa stadionia, joihin kelpaa tuoda Coldplayn ja Beyoncen kaltaisia supernimiä. Niitä, jotka jättävät Suomessa esiintymiset toistuvasti väliin.


Festivaaleilla on kuitenkin toinen marssijärjestys. Suomalaisilla festareilla menee ruotsalaisiin verrattuna oikein hyvin – eikä huonosti mene naapurissakaan.

Viikko sitten järjestetty Lollapalooza Stockholm toi maineikkaan yhdysvaltalaisen festivaalikonseptin Pohjolaan.

Suomessa Lollapaloozalle ei ole näillä näkymin tilaa, sillä kesän viikonloput on jaettu kotimaisten festaribrändien kesken. Sideways, Provinssi, Tuska, Ruisrock, Ilosaari, Provinssi, Seinäjoen vauhtiajot, Qstock, Suomipop ja monet muut vetävät yleisöä – ja Lollapaloozan järjestävä konserttitoimisto Live Nation tuo näistä useimpiin esiintyjiä. Se ei halua järkyttää toimivia asiakassuhteitaan rakentamalla omaa festaria.

Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että Ruotsissa hehkutettiin onnistumiseksi 56 000 kävijän Lollapaloozaa – ja Suomessa taas kerran loppuunmyyty Ruisrock veti 105 000 ihmistä Turkuun?

Lollapaloozan kolmantena päivänä festivaaleille pääsivät ilmaiseksi perjantain ja lauantain lipun ostaneet. Ei taida kuulostaa ihan suunnattomalta menestykseltä tapahtuman talousjohtajan mielestä!


Kävijän kannalta useimmilla suomalaisilla festivaaleilla ei ole mitään hävettävää Lollapaloozan rinnalla, vaikkapa viime vuosien Ruisrock -, Flow -, Qstock - ja Sideways -kokemusten perusteella.

2010-luvulla festivaaleista on tullut muitakin kuin musiikkitapahtumia, tärkeää on esiintyjien lisäksi syöminen, juominen ja ihmisten kohtaaminen. (Epäilemättä näin on ollut aina ennenkin, mutta menneillä vuosikymmenillä festariruokavalio koostui lähinnä makkaraperunoista, alkoholitarjonta juhla-alueelle salakuljetetusta pullosta ja sosiaalista tunnelmaa kiristivät yrmyt järjestysmiehet.)

Lollapaloozan Wine Garden natuviineineen ja pientuottajasiidereineen edusti eräänlaista uuden ajan festivaalien huippuelämystä – juuri sellaiselle eivät suomalaiset järjestäjät vielä tunteneet tarvetta, vaikka huippuravintolat myyvät kojuissaan ruoka-annoksia Suomessakin.

Mutta muuten Lollapalooza elämyksenä, sen visuaalinen ilme, koko juhla-alueen koristelu, somistus ja tapahtuman yhteydessä esitettävä taidetarjonta ja oheisohjelma olivat suorastaan suomalaisfestareita jäljessä.

Oma lukunsa oli eri lavojen sijoittaminen. Suomalaisfestivaaleja voi kiitellä siitä, että useimmissa niissä pääsee musiikkia välillä myös kokonaan karkuun – Lollapaloozassa soi jossain kuuloetäisyydellä koko ajan.

Kävellessä valtavaa, paikoin eri eri keikkojen melun sekoittamaa nurmikenttää, tuli mieleen, että tällaisia olivat suomalaisetkin festarit aikanaan.


Esiintyjäpolitiikka on useimmilla suomalaisilla festareilla ja Lollapaloozassa samantyyppinen: muutama iso kansainvälinen nimi, jokunen nousussa oleva – sekä paljon kotimaisia.

Ehkä Lollapalooza maksaa ruotsalaisartisteille vähemmän kuin suomalaisfestarit täkäläisille tähdille? Muuten on vaikea selittää sitä, että Lollapaloozan pääesiintyjinä loisti amerikkalaisyhtye Foo Fighters, joka on ollut pitkään ihan liian kallis suomalaisille festivaaleille. Lollapaloozaan oli saatu houkuteltua myös tämän hetken ehkäpä kuumin esiintyjänimi, 17-vuotias kalifornialaislaulaja Billie Eilish, joka on – hohhoijaa – jättänyt toistaiseksi Suomen väliin.

Mutta mitä kotimaisiin esiintyjiin tulee, suomalaisilla festivaaleilla – tai artisteilla ja yhtyeillä – ei ole mitään syytä hävetä Lollapaloozan rinnalla. Jokaista loistavaa Lalehia ja Lykke Litä kohtaan löytyy Suomesta vastine, vaikkapa Maija Vilkkumaa tai Chisu. Äidinkielellä laulaessaan he saavuttavat suomalaisyleisössä vastaavia taajuuksia kuin siskot Ruotsissa ruotsiksi.

Entä sitten tapahtuman suosituin ruotsalaisyhtye, hiphop -poikabändi Hov1?

Pah, JVG, Teflon Brothers tai Gasellit pyyhkii sillä festaribajamajan lattiaa milloin tahansa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt