Meksikolainen Yuli Flores loisti tv-tähtenä miljoonayleisön edessä – yllättävä käänne muutti kaiken: elää nyt kotiäitinä Pohjanmaalla

Julkaistu:

Meksikolainen tv-tähti Yuli Flores jätti hektisen päivätyön ja miljoonayleisön muuttaessaan Pietarsaareen.
Ensireaktio oli epäusko.

Helmikuussa Pietarsaareen saapunut meksikolainen tv-juontaja ja laulaja Yuli Flores ihmetteli pienen Pohjoismaan elämänmenoa. Hän oli toki kuullut Suomesta paljon, mutta mikään ei ollut osannut valmistaa Pohjanmaan talveen.

– Pakkasta taisi olla 20 astetta. Meksikossa jo pari pakkasastetta riittää halvaannuttamaan kaupungit. Koulut suljetaan, liikenne pysähtyy ja ihmiset sulkeutuvat koteihinsa, Flores, 24, kertoo.

Pietarsaaressa hän näki muun muassa, miten lapset pomppivat riemuissaan lumihangessa kirpsakasta kelistä välittämättä.

– Minun teki mieli sanoa, että menkää äkkiä sisään lämpimään. Mutta siellä he ilakoivat ja mummot toivat heille termospullossa kaakaota, Flores nauraa.
  • Jutun pääkuvana olevalla videolla Flores laulaa Pietarsaaren puistolavalla.
Pohjois-Meksikon miljoonakaupungissa Monterreyssa kasvanut Flores muutti alkuvuodesta 3-vuotiaan Dárvin-poikansa kanssa Suomeen. Samalla taakse jäi hektinen päivätyö suositun Multimedios-televisiokanavan juontajana.

Syynä muuttoon oli Floresin aviomies Dárvin Chávez, joka pelaa toista kauttaan jalkapallon Ykköstä Pietarsaaren Jarossa. Chávez, 29, kuului aikoinaan Meksikon lupaavimpiin pelaajiin, mutta vuonna 2014 alkanut loukkaantumiskierre näytti panevan futisuralle pisteen.

Alkuvuodesta 2018 Chávez sai kuitenkin mahdollisuuden pelata Suomessa. Flores ja Dárvin-poika jäivät tuolloin vielä Meksikoon.

– Olin juuri allekirjoittanut työsopimuksen tv-kanavan kanssa, kun Dárvin sai tarjouksen Jarosta. Tein töitä televisiossa ja radiossa ja loin laulu-uraani. Se oli todella kiireistä aikaa, Flores sanoo.



Työ miljoonayleisön tavoittavalla kanavalla oli antoisaa ja menestyksekästä, mutta perhe-elämässä riitti huolia. Yhteydenpito Pietarsaaressa asuvan Chávezin kanssa oli aikaeron vuoksi hankalaa, ja parin poika kaipasi isäänsä.

– Kun Dárvin tuli ensimmäisen Jaro-kauden jälkeen lomalle Meksikoon, poikamme ei enää tunnistanut häntä. Se tuntui minustakin pahalta.

Flores mietti pitkään, mitä tehdä. Chávez halusi jatkaa Jarossa, mutta tarvitsi perheensä tukea. Päätös lähteä vuodeksi 2019 Suomeen syntyi viime tipassa.

– Sain tehdä työtä, josta olin haaveillut monta vuotta, mutta avioliittoni kärsi. Päätös ei ollut helppo, mutta minun täytyy luottaa, että saan jatkossakin samanlaisia työtarjouksia. Jalkapalloilijan ura on lyhyt, ja jos Dárvinilla on mahdollisuus pelata ulkomailla, hänen on käytettävä se.

Elämänmuutos oli raju. Flores tottui artistielämään ja julkisuuteen jo lapsuudessaan. Hänen isänsä ja setänsä niittivät Meksikossa suurta suosiota Los Mier -yhtyeensä kanssa.

– Nousin jo kolmevuotiaana kotimme ruokapöydälle laulamaan ja esiintymään, Flores muistelee.

Kahdeksanvuotiaana Flores osallistui televisiossa kansalliseen laulukilpailuun ja voitti. Tv-ammattilaiset ihastuivat valovoimaiseen tyttöön. 10-vuotiaana Flores alkoi tehdä tv-juontajan töitä lastenohjelmassa.

Sittemmin tv-persoona siirtyi Multimedios-kanavalle, jossa hän lauloi ja juonsi erilaisia viihdeohjelmia.

– Yksi hienoimmista hetkistä oli, kun lauloin 19 000 ihmisen edessä Monterreyn areenalla. Se oli unelmieni täyttymys.


Helmikuussa 2014 Flores tapasi tulevan aviomiehensä. Chávez pelasi tuolloin Monterreyssa Meksikon pääsarjaa.

– Setäni pelasi samassa joukkueessa Dárvinin kanssa ja tutustutti meidät toisiimme. Ensitreffimme olivat ystävänpäivänä. Menimme illalliselle syömään siipiä, ja sitten se olikin menoa. Viiden kuukauden päästä menimme naimisiin.

Rakkaus toi Floresin lopulta Suomeen – maahan, jonne hän ei olisi kuvitellut koskaan päätyvänsä.

– Tein töitä 24/7 ja yhtäkkiä olin hiljaisuuden keskellä kotiäitinä. Se oli kuitenkin hyvä asia. Meksikossa minulla ei ollut aikaa olla lapseni kanssa ja tunsin siitä syyllisyyttä. Nyt olen saanut nauttia perhe-elämästä.

– Toisaalta Monterreyssa elin todella aktiivista elämää, tein monipuolista työtä, olin paljon ulkona... Täällä se on vähän toista.

Jarossa pelaavat meksikolaiset Luis Robles ja Jahir Barraza puolisoineen ja muutama espanjaa puhuva paikallinen ovat tarjonneet Pietarsaaressa seuraa. Flores on kaivannut eniten yleisölle laulamista, mutta ikävään löytyi yllättäen helpotusta Jaron kautta.


– Jaron lääkäri näki sosiaalisesta mediasta, että laulan ja kysyi minua esiintymään yhden suomalaisbändin kanssa. Olin ihan innoissani ja lähetin heille kappaleita, joita olen esittänyt Meksikossa.

Flores esiintyi bändin kanssa toissa viikolla Larsmossa ja sulatti paikallisten sydämet. Edessä on vielä ainakin keikka Pietarsaaressa.

– Harjoittelen laulamista joka päivä. Nauhoitan kappaleita kotonani ja julkaisen niitä sosiaalisen median kanavissani. Unelmani on panostaa laulu-uraani, kun palaan Meksikoon ja tehdä joku päivä levy.

Yuli Flores

Syntynyt: 20. maaliskuuta 1995 Monterrey, Meksiko (24 vuotta)

Asuu: Pietarsaaressa

Ammatti: Työskennellyt pitkään tv-juontajana meksikolaisella Multimedios-kanavalla, laulaja

Perhe: Naimisissa jalkapalloilija Dárvin Chávezin kanssa. Parilla on 3-vuotias poika Dárvin.

Muuta: Floresilla on Instagramissa yli 580 000 seuraajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt