Katso video: Tuopit lentävät Ruisrockin järjestäjien niskaan, kun pääesiintyjän keikka peruttiin viime hetkellä – Promoottori: ”Tää on niin perseestä”

rac

Julkaistu:

Juomat ja ärräpäät lentelivät, kun pääesiintyjä Travis Scottin tuuraajaksi kiinnitetyn Migosin esiintyminen peruuntui vain 15 minuuttia ennen keikan alkua.
Sateessa värjöttelevän Ruisrock-kansan tunteet kuumenivat, kun festivaalin pääesiintyjän, yhdysvaltalaisen hiphop -trion Migosin keikka peruttiin vain 15 minuuttia ennen keikan alkua.

Kyseessä oli jo toinen pettymys, sillä Migosin sijaan päälavalla oli alunperin tarkoitus nähdä yhdysvaltalaisräppäri Travis Scott.

Esiintymisen oli tarkoitus alkaa sunnuntai-iltana puoli yhdeltätoista. Yleisö oli jo odottamassa keikan alkua, kun lavan näytölle ilmestyi tieto yhtyeen perumisesta.
Uutista ei otettu iloisesti vastaan. Festarikävijöiden IS:lle lähettämällä videoilla näkee, miten peruuntumista pahoittelevia festivaalin edustajia kohti heitetään ilmeisesti pulloja ja oluttölkkejä.

– Älkää heitelkö hei, se osuu tähän eturivin jengiin. Ei kannata heitellä nyt, Ruisrockin järjestäjätaho sanoo yleisölle videolla.

Pyyntö ei herättänyt kuitenkaan kaikkien pettyneiden sympatiaa.

– Se on teidän vika! Mitä v****a, yleisöstä karjaistaan.

Ja olutta lentää lisää. Ja vettä sataa – ankeaa on.

– Tää on niin perseestä tää uutinen. Festariorganisaatio ei voi mitään. Bändi ei voi mitään, ne on jumissa Frankfurtissa, järjestäjätaho pahoittelee videolla.

Viime hetken peruuntuminen sai festarialueella aikaan lisäksi tungoksen, kun ihmiset lähtivät massoittain pois alueelta.
Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että sunnuntai – ja oikeastaan koko festivaaliviikonloppu – selvittiin kuitenkin ilman sen suurempia ongelmia.

– Olihan meillä putkat täynnä koko ajan, mutta ihan hyvin meni. Kaikennäköistä pientä nujakointia, mutta ei mitään kovin vakavaa sattunut, rikoskomisario Pertti Läksy kertoo.

– Kun on noin paljon ihmisiä, niin siihen nähden oli aika rauhallista.

Läksyn mukaan poliisin pitivät kiireisinä etenkin perjantai- ja lauantaiyöt, kun ihmisiä oli runsaasti liikkeellä.

– Sellaista perus humalaista nujakointia.

Poliisin tietoon ei myöskään ole tullut, että festivaalialueella olisi ollut tavallisesta poikkeavia järjestyshäiriöitä pääesiintyjän peruuntumisen jälkeen.

– Tietysti turhauttanut kävijöitä tämä peruuntuminen, mutta ei siinä mitään erityistä ollut. Kaikki vain lähtivät kiireesti pois kun satoi, Läksy sanoo.

Ruisrockin tiedotteen mukaan Migosin esiintyminen jouduttiin perumaan, koska yhtyeen solistit Quavo, Offset ja Takeoff jäivät jumiin Frankfurtin lentokentälle lentokoneen teknisten ongelmien vuoksi.

Tieto alkuperäisen pääesiintyjän Travis Scottin peruuttamisesta kerrottiin lauantai-iltana. Yhdysvaltalaisräppäri on perunut aiemmin jo kaksi keikkaansa Suomessa. Artistin oli määrä esiintyä Blockfesteillä vuonna 2016 ja 2018.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt