Rakastetun kuningataräiti Elisabetin häijy puoli salattiin visusti julkisuudelta – kuiskutti lounaalla korvaan täysin hävyttömän kommentin

Julkaistu:

Kuningataräiti Elisabet oli todellinen voimahahmo hovin kulisseissa. Hän nosti hovin kansansuosioon ja viitoitti tietä tyttärensä Elisabet II:n valtakaudelle.
On kulunut 66 vuotta siitä, kun kruunu painettiin nuoren kuningatar Elisabetin päähän.

Hänen äitinsä, kuningataräiti Elisabet, oli valmistellut tyttärensä uuteen rooliin tarkoin ja seurasi herkeämättä nuoren kuningattaren ensiaskelia monarkkina.

101-vuotiaana menehtynyttä Elisabetia pidetään yhtenä suurimmista syistä, miksi brittihovi nauttii nykyään valtaisaa kansansuosiota.

Brittiläisen Channel 5 -kanavan dokumenttisarja The Queen Mother paljastaa kuitenkin Elisabetin salaisen puolen. Ohjelmassa Britannian kuninkaalliseen perheeseen perehtyneet asiantuntijat kuvailevat Elisabetin olleen kaikkea muuta kuin lempeä vanha leskirouva. Hän oli kuninkaantekijä, joka nosti hovin uuteen loistoon.

Vuonna 1936 Britannia oli kaaoksessa kuningas Edvard VII:n luopuessa kruunustaan. Hänen änkyttävästä ja ujosta veljestään Albertista leivottiin uusi kuningas. Albert, hänen vaimonsa lady Elizabeth ja parin tyttäret Elizabeth ja Margaret joutuivat jättämään leppoisan perhe-elämän taakseen, kun Albertista kruunattiin kuningas Yrjö VI.

– Kuningataräiti oli kova pala purtavaksi. Hän näki miehensä heikkoudet ja Edvardin vahvuudet, kuninkaallisasiantuntija Jane Ridley sanoo dokumentissa.

– Hän oli varma, että valtakaudesta tulisi menestys hänen ansiostaan.


Perinteisiä perhearvoja vaalinut kuningataräiti Elisabet paheksui suuresti Edvardin päätöstä luopua kruunusta eronneen amerikkalaisen seurapiirikaunotar Wallis Simpsonin vuoksi. Lisää vettä myllyyn löivät puheet siitä, että kansan parissa Edvardia pidettiin yhä ainoana oikeana kuninkaana.

Tuolloin Elisabet näytti kyntensä. Dokumentissa kuvaillaan hänen halunneen eroon Edvardista, sillä koki tämän uhkana miehensä valtakaudelle.

– Kuningataräidin tiedetään todenneen, että eihän Britanniassa voi olla kahta kuningasta. Niinpä hän kielsi Wallisilta tittelin ja ajoi Edvardin maanpakoon, Jane Ridley kuvailee.


Karismaattinen kuningataräiti teki sen, mitä kuninkaalliset ennen häntä harvoin tekivät. Hän jalkautui kansan pariin ja kuunteli, mitä tavallisella ihmisellä oli sydämellään.

– Oli upeaa, kuinka hän meni spontaanisti ihmisten luo. Hän jutteli, katsoi suoraan silmiin ja sai heidät tuntemaan, että oli tullut tapaamaan juuri häntä. Hänellä oli luontainen kyky olla ihmisten kanssa, Ridley kehuu dokumentissa.

– Hänessä oli jotain taianomaista, lady Prudence Penn toteaa.


Kun Yrjö VI kuoli 1952 Elisabet vaipui syvään suruun. Perinteisesti leskikuningattaret ovat vetäytyneet puolisonsa kuoleman jälkeen julkisuudesta, mutta ei Elisabet. 51-vuotias kuningatar oli elämänsä kunnossa, eikä halunnut viettää loppuelämäänsä tyttärensä varjossa.


Elisabet teki itsestään korvaamattoman hahmon tyttärensä elämässä ja piti itseään eräänlaisena neuvonantajana nuorelle Elisabetille.

– Hän ei väistynyt tyttärensä tieltä hiljaa, vaan teki selväksi, että on edelleen käytettävissä, kirjailija Penny Junor sanoo.

Leskeksi jäänyt Elisabet käyttäytyi yhä kuten kuningatar, eikä se jäänyt hovissa huomaamatta.

Ei sietänyt prinssi Philipiä

Asiantuntijat kertovat brittidokumentissa, että suljettujen ovien takana kuohui, kun kuningataräiti ja prinssi Philip, kaksi voimakastahtoista persoonaa, kinastelivat siitä, miten nuoren kuningattaren tulisi maataan hallita.

Elisabet II:n äiti ja aviomies eivät tuntuneet löytävän millään yhteistä säveltä. Molemmat halusivat palavasti tukea tuoretta kuningatarta, mutta kuningataräiti ei ymmärtänyt laisinkaan Philipin ajatusmaailmaa.

Hän itse suosi vanhoja perinteitä, kun taas innokas Philip halusi uudistaa kaiken hallitsijan kodin sisustuksesta lähtien.

– Kuningataräiti oli sitoutunut vahoihin perinteisiin. Hänellä ja Philipillä oli täysin päinvastaiset näkemykset siitä, millainen monarkian tulisi olla, historioitsija Piers Brendon kuvailee.


Philip pisti hovissa tuulemaan, eikä kuningataräiti todellakaan aikonut katsoa prinssin puuhastelua hiljaa vierestä.

– Philip halusi uudistaa hovia ja luopua siitä, että hovimestarit kuljettivat kirjeitä hopealautasilla huoneesta toiseen. Hän ajatteli, että puhelimet olisivat sivistyneempää, Brendon naurahtaa.

Kuningatar Elisabet jäi keskelle aviomiehensä ja äitinsä vihanpitoa ja yritti toimia sovittelijana heidän välillään. Kuningataräidin kuvaillaan nähneen itsensä monarkian suojelijana, ja hän oli valmis tekemään kaikkensa sen eteen, että hänen tyttärestään tulisi vahva kuningatar.

– Kuningataräiti oli voimakastahtoinen. Kun Elisabet peri kruunun, hän ei ollut valmis moiseen vastuuseen. Hän kuunteli äitinsä neuvoja ja se oli varmasti vaikea paikka Philipille.


”Kuninkaallisen perheen paras näyttelijä”

Historioitsija sir Roy Strong vertaa kuningataräitiä vanhan ajan Hollywood-tähteen, joka heräsi todella eloon saadessaan olla huomion keskipisteenä. Loisteliaissa iltapuvuissa esiintynyt kuningataräiti Elisabet oli kuin kotonaan seurapiireissä ja hän sijaisti enemmän kuin mielellään tytärtään aina tarpeen tullen.

Elämä kuninkaan puolisona oli opettanut Elisabetille kuinka käyttäytyä missäkin tilanteessa ja kuinka puhua eri taustan omaaville ihmisille.

Historioitsija Strong kuvailee Elisabetilla olleen hämmästyttävä taito unohtaa ikävät asiat ja keskittyä kuninkaallisen elämän loisteliaaseen puoleen.

– Kuningataräiti oli kuninkaallisen perheen paras näyttelijä. Hän tiesi tismalleen kuinka laskeutua portaita, miten ja mihin suuntaan kääntyä. Syvällä sisimmässään, kaiken sen keimailun alla oli voimakas nainen. Hänelle monarkia oli pyhä instituutio, sir Roy Strong sanoo.

Strong on aikaisemmin kertonut kuningataräidin olleen hyvin vanhoillinen, niin hyvässä kuin pahassa. Historioitsijan mukaan kuningataräiti saattoi toisinaan laukoa rasistisia kommentteja esimerkiksi afrikkalaisista ja intialaisista.


Elisabetin tiedetään paheksuneen sitä, että luokkaerot hälvenivät Britanniassa ja vanhat Britannian siirtomaat itsenäistyivät.

– Ne poloiset afrikkalaiset!” Miten he nyt selviävät, kun emme ole heitä hallitsemassa? Elisabetin tiedetään päivitelleen.

Sir Roy Strong muistaa elävästi erään arkipäiväisen tilanteen, jossa Elisabetin ennakkoluulot tulivat esille.

– Muistan kun kuningataräiti tuli lounaalle Ham Houseen, joka oli Victoria ja Albert -museon osa. Hän sanoi, että ”tuon nestemäiset virvokkeet”, ja me kaikki tiesimme, mitä se tarkoitti, hän on kertonut.

– Yhtäkkiä kesken lounaan – olin muistaakseni hänen vasemmalla puolellaan, ja kuningatar Elisabet oli silloin Afrikassa – kuningataräiti kumartui puoleeni ja sanoi: ”Varo tummaihoisia (engl. blackamoors)”.

Kuningataräidin ennakkoluulot olivat jo tuolloin laajemminkin tiedossa, mutta lähipiiri piti ne visusti salassa julkisuudelta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt