Lotta ja Kristian Näkyvä hakivat avioeroa - Viihde - Ilta-Sanomat

Lotta ja Kristian Näkyvä hakivat avioeroa

Lotta ja Kristian Näkyvä ovat jättäneet avioerohakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen. Lotta kertoi pariskunnan eroaikeista Instagramissaan tiistaina.

Lotta ja Kristian Näkyvä ovat jättäneet avioerohakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.­

27.6.2019 12:12

Jääkiekkoilija Kristian Näkyvä ja vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Näkyvä ovat yhdessä jättäneet avioerohakemuksen. Avioerohakemus on jätetty Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 26. kesäkuuta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lotta, 30, kertoi pariskunnan erosta omalla Instagram-tilillään tiistaina. Tuolloin Lotta kertoi eron olleen parin yhteinen päätös ja totesi, ettei kaksikko aio toistaiseksi kommentoida asiaa. Lotan ja Kristianin, 28, häitä juhlittiin Vanajanlinnassa kolme vuotta sitten.

– Eroon ei liity draamaa eikä kolmansia osapuolia, vaan paljon rakkautta ja surua, joten toivomme saavamme rauhan tämän asian käsittelyyn, emmekä vastaa tähän liittyviin kyselyihin tämän enempää. Kiitos kun ymmärrätte, Lotta kirjoitti.

Lotta ja Kristian tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa jo keväällä 2011, kun kaksikon yhteinen ystävä esitteli heidät toisilleen Jyväskylässä. Naimisiin he menivät viisi vuotta myöhemmin. Pari on avoimesti puhunut julkisuudessa muun muassa kaukosuhteen haasteista.

Lotta ja Kristian sanoivat toisilleen tahdon kolme vuotta sitten Vanajanlinnassa.­

Yksi näistä haasteista koettiin vain kolme kuukautta häiden jälkeen, kun Lotan isä, urheilulääkäri Aki Hintsa menehtyi syöpään. Lotta muisteli kyseistä hetkeä MTV:n Meidän Tarina -ohjelmassa syyskuussa 2017.

– Mä myönnän, että kun istuin yksin hautajaisissa, en nyt sano, että olin katkera... Mutta katsoin siskoani, joka sai itkeä poikaystävän olkapäätä vasten. Oltiin naimisissa, mutta ei ollut miestäni paikalla, Lotta kuvaili tuntemuksiaan ohjelmassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?