Mia Ehrnrooth odottaa toista lasta – puhuu nyt ensimmäistä kertaa raskaasta keskenmenosta

-­Vaikeuksista puhuminen auttaa eteenpäin ja antaa uskoa huomiseen, yrittäjä Mia Ehrnrooth tietää.

Mia Ehrnroot on raskaana.

Salatut elämät -sarjasta aikoinaan julkisuuteen noussut ja mallinakin työskennellyt Mia Ehrnrooth, 32, on toiminut yksityisyrittäjänä jo tovin. Puolitoista vuotiaan Filipin äiti ja yrittäjä Joel Roosin vaimo päätti nimittäin alkuvuodesta perustaa oman yrityksen. Mia kiittelikin tyytyväisenä monen sijoittajan lähteneen heti rahoittamaan hänen lifestyle-brandiaan.

 

Mia kertoi Tuplashotti-tapahtumassa saapuneensa juuri Pariisista, jossa hän kävi esittelemässä firmansa sukkamallistoa. Uudessa podcast-lähetyksessä Mia kertoo yrittäjä-malli Maria Friströmin kanssa tärkeistä aiheista, muun muassa naisyrittäjyydestä. Keskiviikkona teemana oli verkostoituminen ja korkealle tähtääminen.

– Haluamme lähetyksellämme voimauttaa naisia, seuraavan kerran elokuussa Tuplashotti-tapahtuman järjestävät naiset huomauttivat.

Omasta voimauttamisestaan Mia kiittää ystäviään ja lähipiiriään. Omanlaisensa haasteen hänelle antoi yrityksen perustaminen, mutta kova paikka oli alkuvuodesta saatu keskenmeno.

– Haluan painottaa lähetyksessä sitä, ettei pidä jäädä ongelmien kanssa yksin. Juttelin keskenmenosta ihmisten kanssa ja sain sitä kautta paljon apua. Moni kertoi kokeneensa saman, mutta ei ollut siitä uskaltanut avautua, Mia kertoi.

Totta kai aiheesta puhuminen tuntui alussa vaikealta, mutta pikkuhiljaa Mia pääsi kulkemaan asian kanssa eteenpäin.

– Kiitän myös niitä ihmisiä, jotka antoivat minulle vinkkejä siihen, miten keskenmenosta voi selvitä. Tietysti asian käsitteleminen oli alussa raskasta, mutta muiden tuki auttoi suunnattomasti, hän kiitteli.

Vuosi sitten avioituneet Mia ja Joel olivat toivoneet jo pitkään toista lasta, sillä Mian mielestä perheen esikoisen, Filipin olisi kiva saada seuraa.

– Olemme mieheni kanssa lapsirakkaita. Onni olikin käsinkosketeltavissa, kun sain sitten keskenmenon jälkeen jonkin ajan kuluttua tietää, että odotan vauvaa, Mia sanoi silmät kostuen.

Mian ja Joelin vauvan laskettu aika on joulukuun lopussa.

– Lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys ja olemme mieheni kanssa äärimmäisen kiitollisia, hän päätti.

–Lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys ja siksi olemme mieheni kanssa äärimmäisen kiitollisia siitä, että meille tulee toinen lapsi, keskenmenon kokenut ja pienen Filip-pojan äiti, Mia Ehrnrooth herkistyi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?