TIS-Minna ja Sammy erosivat – Minna paljastaa jättäneensä kohusuhteen harrastuksen vuoksi: ”Mies oli rasite”

Julkaistu:

Temptation Islandista tuttu Minna iloitsee blogissaan Sammyn vieneen mukanaan puolet parin omaisuudesta.
Temptation Island -sarjan neljännellä kaudella kohauttanut tamperelaispariskunta Minna ja Sammy ovat eronneet. Suhde päättyi eroon Minnan aloitteesta.

Diplomi-insinööri Minna kertoo erosta Insinöörin Päiväkirja -blogissaan.

– Erosimme Sammyn kanssa keväällä. Mies oli rasite, joka haittasi harrastuksiani, Minna kirjoittaa.

Minna kertoo blogissaan harrastavansa ilma-akrobatiaa. Nainen valmistuu parhaillaan Suomen ensimmäisiin rengastrapetsin mestaruuskisoihin.


– Ero tuntui epäonnistumiselta, sillä osa sen syistä on tietysti minussa. Kesti pitkään myöntää tilanne itselle, ja nyt olen hyväksynyt asian niin että voin kertoa siitä myös muille.

– Sammy oli yhtä mieltä siitä, että arki ei voi jatkua näin ja yhteistä kotileikkiä oli leikitty riittämiin. Paras ratkaisu oli jakaa lusikat, kun molemmat halusivat elämässä eri asioita. Muutto erilleen sujui hämmästyttävän sopuisasti, sillä kumpikin halusi päästä toteuttamaan itseään omalla tahollaan.

Minna kertoo käsittelevänsä eroa harrastuksensa avulla.

– Olen iloinnut siitä, että Sammy vei mukanaan puolet omaisuudestamme ja olohuone muuttui tilavaksi tanssisaliksi.


Marraskuussa 2017 Minna pakkasi avopuolisonsa Sammyn kanssa matkalaukut ja lähti vajaan kuukauden mittaiselle irtiotolle arjesta. Kohteena oli Thaimaa ja loma-aktiviteettina viihde-realityn kuvaukset.

Minna kohautti sarjan katsojia suorapuheisuudellaan. Lopulta hän päätyi pettämään kumppaniaan. Minna ja Sammy erosivat viimeisellä iltanuotiolla, mutta palasivat yhteen takaisin Suomessa.

32-vuotias Minna on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskentelee infra-alalla myyntitehtävissä.