Meryl Streep täyttää tänään 70 vuotta – muistatko, miltä 21 Oscarin ehdokas näytti ensimmäisissä rooleissaan?

Julkaistu:

Lukuisia palkintoja urallaan voittanut näyttelijä täyttää tänään 70 vuotta.
Maailman arvostetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Meryl Streep täyttää tänään 70 vuotta. Streepillä on takanaan kunnioitettava 48 vuoden mittainen ura, johon mahtuu lukuisia palkittuja roolisuorituksia.

Ensiesiintymisensä valkokankaalla Streep teki vuonna 1977 elokuvassa Muistojeni Julia, joka sijoittui toiseen maailmansotaan. Elokuvassa Streep näytteli lukuisten Oscar-palkittujen näyttelijöiden, kuten Jane Fondan, Vanessa Redgraven sekä Jason Robardsin rinnalla. Streepin roolihahmo oli nimeltään Anne Marie.
Streepin seuraava esiintyminen elokuvateattereissa oli Michael Ciminon elokuvassa Kauriinmetsästäjä, joka kertoi Vietnamin sodasta ja sen vaikutuksista. Rooli elokuvassa toi Streepille parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden.


Kauriinmetsästäjän jälkeen Streep tähditti muun muassa Woody Allenin ohjaamaa elokuvaa Manhattan sekä Robert Bentonin klassikkoelokuvaa Kramer vastaan Kramer. Jälkimmäinen toi Streepille tämän ensimmäisen Oscar-palkinnon, sillä hän voitti elokuvasta parhaan naissivuosan Oscarin.


Streep on jo vuosikymmenien ajan lukeutunut maailman suosituimpiin naisnäyttelijöihin. Streep on nähty myös lukuisissa 2000-luvun hittielokuvissa, kuten Paholainen pukeutuu Pradaan, Mamma Mia ja Julie & Julia.

Streep on saavuttanut uransa aikana enemmän Oscar-ehdokkuuksia kuin yksikään toinen nais- tai miesnäyttelijä Hollywoodissa. Hän on voittanut kaksi parhaan naissivuosan Oscaria ja ollut ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi kaiken kaikkiaan 21 kertaa.


Rooli Margaret Thatcherina elokuvassa Rautarouva toi Streepille ensimmäisen parhaan naispääosan Oscar-palkinnon vuosien odotuksen ja lukuisten ehdokkuuksien jälkeen vuonna 2011. Streep sai roolistaan myös Golden Globe-palkinnon.

Meryl Streep on ollut ehdolla parhaan naispääosan Oscarin saajaksi yhteensä 17 kertaa. Tämän vuoden gaalassa hän oli ehdolla roolistaan elokuvassa The Post. Vuonna 2018 Oscar-ehdokkuuden toi puolestaan elokuva Florence Foster Jenkins.


Tällä hetkellä 70-vuotispäiväänsä tänään juhlivan Streepin voi nähdä muun muassa HBO:n palkitussa suosikkisarjassa Big Little Lies. Lisäksi nainen tähdittää uusintaversiota klassikkoelokuvasta Pikku naisia, joka tulee ensi-iltaan joulukuussa. Streepin rinnalla elokuvassa nähdään muun muassa Emma Watson sekä Timothée Chalamet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt