Ritan ja Akin onni täydentyi hartaasti odotetulla vauvalla – koira äimistyi uudesta tulokkaasta: ”Putin käy välillä varovaisesti lipaisemassa vauvaa”

Julkaistu:

Rita Niemi-Mannisen ja Aki Mannisen vauva-arki on lähtenyt rullamaan luontevasti.
Aki Mannisesta ja Rita Niemi-Mannisesta tuli viime perjantaina vanhempia, kun heidän esikoistyttärensä syntyi. Pari oli toivonut lasta hartaasti ja perjantai olikin heille pitkän odotuksen päätös.

Niemi-Manninen kertoi tuolloin Instagramissaan synnytyksensä olleen erittäin pitkä ja kivulias. Hänen supistuksensa alkoivat torstaina ja jatkuivat tasaisesti läpi yön. Lapsi syntyi perjantai-iltapäivänä. Tuore äiti kertoo Ilta-Sanomille olevansa onnellinen ja edelleen hieman häkeltynyt, että kauan toivottu ja odotettu pikkuinen on nyt kotona.

– On tämä ihanaa, Rita hymyilee ja jatkaa.

– Meillä on mennyt kaikki kotona todella hyvin. Siitä pitää todellakin olla kiitollinen, sillä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Sain kokea haluamani alatiesynnytyksen, joka oli aika ravisuttava kokemus. Kaikki meni synnytyksessä hyvin ja hän tuli terveenä ulos. Se on on pääasia.


Aki Manninen kiirehti mukaan vaimonsa synnytykseen suoraan Suurin pudottaja -ohjelman kuvauksista. Hän toimii ohjelmassa valmentajana yhdessä Janni Hussin kanssa. Pari oli aiemmin huolissaan, ehtiikö isä lainkaan mukaan synnytykseen työkiireiden keskeltä, mutta lopulta Manninen oli paikalla tukemassa puolisoaan koko synnytyksen ajan.
Kotiin pari pääsi pienokaisen kanssa sunnuntaina.

– Aki joutui jo maanantai-iltana ajelemaan ohjelman kuvauksiin Porista Helsinkiin. Olihan Akilla vähän haikea mieli jättää meidät kotiin. Etenkin kun prinsessa on niin ihana, että häntä voisi vain katsella ja silitellä päivät pitkät, Rita sanoo.

– On ihan hyvä, ettei Aki ole ajanut kuvauksista kotiin työpäivän päätteeksi, sillä matkaan menee monta tuntia ja meillä yöunet jäävät nyt todella vähiin. Herään imettämään pikkuista monta kertaa yössä.
Perhe pääsee kuitenkin viettämään juhannuksen yhdessä parin kotona Porissa, jonne he ovat kutsuneet ystäviään keskikesän viettoon.

– Meillä ei ollut tänä vuonna mitään tarkempia suunnitelmia juhannukseksi, sillä emme tienneet että olenko vielä raskaana vai onko vauva syntynyt. Laskettu aika olisi itseasiassa ollut tänään keskiviikkona! Rita nauraa.

”Putin on ihana pienen kanssa”

Sosiaalisessa mediassa monet ovat kyselleet miten parin pitbull Putin on ottanut vauvan vastaan. Rita kertoo Putin olleen alussa hieman ihmeissään pikkuruisesta kääröstä, mutta tottuneen uuteen perheenjäseneen nopeasti.

– Putin on tosi ihana pienen kanssa. Kun tultiin kotiin niin koira vähän häsläsi ja oli hämillään kun tuoksui sairaalan ja vauvan hajut. Koira rauhoittui kuitenkin heti ensimmäisen päivän jälkeen.

– Me vähän sitä Akin kanssa mietittiin, että mitenköhän yöt tulee menemään, kun jään koiran ja vauvan kanssa kotiin. Putin tykkää tulla öisin sänkyyn ja mietin, että miten onnistun imettämään vauvaa sängyssä. Putin on kuitenkin totellut minua todella hyvin ja tajunnut, että toinen on vielä ihan pikkuinen.


Rita sanoo olevansa iloinen siitä, että parin tytär pääsee kasvamaan koirataloudessa ja tottuu eläimiin jo pienestä pitäen.

– Putin käy välillä varovasti nuuskaisemassa ja lipaisemassa vauvaa. Pystyn jo kuvittelemaan, kuinka heistä tulee niin hyvät kaverit. Pieni oppii isoon koiraan, eikä pelkää.