Räppäri Cardi B:n keikka sai kiusallisen käänteen – 26-vuotiaan naisen tiukka esiintymisasu repesi kriittisestä paikasta

Julkaistu:

Räppäri Cardi B on tunnettu räväkästä tyylistään. Tällä kertaa naiselle kävi kuitenkin kiusallinen moka kesken esiintymisen.
Räppäri Cardi B, 26, esiintyi sunnuntaina Bonnaroon Taide- ja musiikkifestivaaleilla Manchesterissa. Nainen asteli lavalle tiukkaan, värikkääseen ja kimaltelevaan muotiluomukseen pukeutuneena yleisön hurratessa.

Keikka sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun naisen esiintymisasu petti hänet koko yleisön edessä. Daily Mailin mukaan Cardi B twerkkasi villisti lavalla ennen välikohtausta.


Räväkkänä lavaesiintyjänä tunnettu Cardi B nosti jalkaansa, jolloin paikalla ollut valokuvaaja huomasi, että naisen asu oli revennyt haaravälistä.

Ammottava repeämä paljasti Cardi B:n takamuksen hetkeksi koko yleisölle ja tallentui myös kuviin. Tajuttuaan tilanteen hän vaihtoi ylleen pörröisen aamutakin ja esiintyi loppukeikan takkiin verhoutuneena.


Nainen joutui selittelemään asumokaansa myös Billboardin musiikkigaalan jälkeen toukokuussa. Tällöin nainen saapui punaiselle matolle Offsetin kanssa ja räväytti poseerauksella, joka sai monet hieraisemaan silmiään.
Tämän hetken kuumimpiin räppäreihin kuuluva Cardi B sai viime heinäkuussa lapsen yhdessä on-off-puolisonsa räppäri Offsetin kanssa. Cardi B on kertonut, ettei hänen vartalonsa ei ole palautunut entiselleen synnytyksen jälkeen ja haluavansa takaisin raskautta edelliseen kuntoonsa kauneuskirurgian avulla.


Toukokuussa nainen ilmoitti peruvansa keikkojaan. Syynä keikkojen äkilliseen perumiseen olivat kauneusleikkauksista johtuneet komplikaatiot. 26-vuotias räppäri oli käynyt vastikään rasvaimussa ja rintaleikkauksessa, eikä ollut toipunut odotetulla tavalla.

– Hänen kiireinen aikataulunsa on vaatinut veronsa ja rasittanut hänen vartaloaan, ja hänen lääkärinsä on antanut hänelle tiukan käskyn perua kaikki loput toukokuun keikkansa, naisen edustaja kertoi lehdistölle.

Nyt nainen on kuitenkin palannut keikkalavoille ja hänen on määrä esiintyä elokuun alussa Helsingissä järjestettävässä Flow-festivaalissa perjantain pääesiintyjänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt