Syrjähyppyhuhut ja yhteisen ajan puute johtivat Irina Shaykin ja Bradley Cooperin eroon – ”Irina ei ole mustasukkaista tyyppiä”

Julkaistu:

ero
Irinan omien sanojen spekuloidaan paljastaneen, mikä on hollywoodyn unelmaparin eron syy.
Näyttelijä Bradley Cooperin, 44, ja huippumalli Irina Shaykin, 33, nelivuotinen suhde päättyi kesäkuun alussa.

Nyt muun muassa Mirror ja The Sun uutisoivat, että Shayk olisi jo aiemmissa haastatteluissaan paljastanut eron syyn.

Huhut suhteen alamäestä lähtivät laukalle helmikuisen Oscar-gaalan jälkeen, jolloin Cooper esiintyi intiimisti Lady Gagan, eli Stefani Joanne Angelina Germanottan, 33, kanssa. A Star is born -elokuvan tähtipari duetoi kappaleen Shallow.

Esitys oli erittäin intiimi ja monen mielestä kaksikon välillä oli kiistatonta kemiaa ja kipinöintiä. Samaan aikaan Shayk istui kiltisti yleisössä anoppinsa vieressä seuraamassa esitystä.


Lähteet väittivät, että Cooper ja Lady Gaga olisivat viihtyneet gaalan jatkoilla läheisissä tunnelmissa kaksin, ja parilla olisi ollut suhde heti gaalan jälkeen.

Shaykin aiempi suhde jalkapalloilija Christiano Ronaldoon oli hyvin julkinen, joten huippumalli pyrki pitämään suhteensa Cooperiin mahdollisimman yksityisenä.

Ennen eroa antamassaan haastattelussa Shayk lausuikin paljastavat sanat.

– Järjestän aikaa ihmisille, joista välitän ja joita rakastan – perheelle, ystäville, kelle tahansa, josta välitän, Shayk sanoi.

– Olen samaa mieltä siitä, että työ on tärkeää, mutta uskon myös, että elämän on oltava tasapainossa. Elämästä on nautittava. Lopulta elämässä on kysymys siitä.


Sisäpiirin lähde kertoo The Sunille, että vaikka Shayk nautti yksityisestä elämästään Cooperin kanssa ja iloitsi heidän yhteisestä ajastaan, ei heillä ollut riittävästi yhteistä aikaa.

– He molemmat tekivät paljon töitä ja hän (Shayk) matkusti ympäri maailmaa mallintöiden perässä, kun taas toinen heistä (Cooper) vietti pitkiä aikoja kuvauksissa, lähde kertoo.

Tästä huolimatta Cooper muutti marraskuussa 2015 Shaykin New Yorkissa sijaitsevaan asuntoon. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi parin tytär Lea De Seine.

– Minulla on paljon ystäviä, jotka jakavat yksityiselämäänsä sosiaalisessa mediassa julkisesti. Ihailen sitä, se on hienoa, mutta se on jokaisen oma valinta, Shayk sanoi haastattelussa tyttärensä syntymän jälkeen.

– Koska työni vaatii julkisuudessa olemista, haluan pitää yksityiselämäni rauhallisena. Sen takia sitä sanotaan ”yksityiseksi” – koska se on jotakin, joka on vain sinulle ja perheellesi. Olen onnellinen siitä.


Star Is Born -elokuvan kuvauset pitivät Cooperin poissa kotoa pitkiä aikoja. Se olikin The Sunin lähteen mukaan lopun alkua. Huhut Cooperin ja Lady Gagan suhteesta nakersivat myös osaltaan Shaykin ja Cooperin välejä.

– He näkivät paljon vaivaa, että saisivat suhteensa toimimaan, mutta keskustelut eivät auttaneet, lähde kertoo lehdelle.

Lähteen mukaan Cooper ei vain olut kotona riittävästi ja se teki Shaykin onnettomaksi. Oscar-gaalassa nähty Cooperin ja Lady Gagan yhteinen esiintyminen ei auttanut asiaa. Mediassa puitu jälkipyykki tuntui Shaykista nöyryytykseltä.

Lähteen mukaan Shayk ei koskaan uskonut, että Cooperin ja Lady Gagan välillä olisi oikeasti mitään ystävyyttä kummempaa, mutta yksityinen parisuhde oli kohun myötä mennyttä, mikä lopulta vaikutti vahvasti eropäätökseen.

– Irina ei ole mustasukkaista tyyppiä.

– Hän (Shayk) nautti yksityisestä parisuhteesta, mutta elokuva pilasi sen, lähde sanoo.