23-vuotias Konsta Nupponen on Mr. Gay Finland 2019 – ”Suomalaisen koulumaailman pitää olla maailman suvaitsevaisin”

Julkaistu:

Mr Gay Finland
Vuoden 2019 Mr. Gay Finland valittiin lauantai-iltana Helsingissä.
DTM-ravintolassa järjestetyssä finaalissa voittajaksi ylsi Mikkelistä kotoisin oleva ja nykyisin Helsingissä asuva 23-vuotias Konsta Nupponen.

Kieltenopettajaksi opiskeleva voittaja haluaa edistää seksuaalivähemmistöjen asemaa esimerkiksi kouluissa.

– Haluan rohkaista jokaista itseään vielä etsivää tai epäilevää sateenkaarinuorta luottamaan yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen Suomeen. Esimerkiksi varusmiespalvelukseen astuessaan jokaisen on tunnettava itsensä tervetulleeksi omana itsenään. Suomalaisen koulumaailman pitää olla maailman suvaitsevaisin ja turvallisin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, Nupponen tiivisti kilpailun tiedotteessa.


Kisassa ensimmäiseksi perintöprinssiksi ja yleisön selväksi suosikiksi valittiin 33-vuotias Haapavedeltä lähtöisin oleva tamperelainen Ari-Pekka Ruha. Toiseksi perintöprinssiksi valittiin 34-vuotias Vantaalta kotoisin oleva ja Helsingissä asuva Nando de Bruijn, joka oli myös kilpailun ensimmäinen transsukupuolinen finalisti.

Kilpailun voittajat valitsi tuomaristo, johon kuuluivat muun muassa muotiyrittäjä ja Playboy-malli Susanna Penttilä ja laulaja-lauluntekijä Sebastian Rejman. Tuomariston puheenjohtajana toimi näyttelijä Hannele Lauri.

– Kaikki finalistit olivat upeita ja erilaisia. Voittajan valinta oli kuitenkin lopulta yksimielinen. Konsta oli sanavalmis, rohkea, älykäs ja kansainvälisestikin edustava, Lauri kehui voittajaa.


Edellisenä iltana valittiin myös Miss Gay Finland, jonka tittelin vei turkulainen Lotta Jäppinen.

Mr. Gay Finland on vuosittain järjestettävä kilpailu, jonka voittaja toimii hyvän tahdon lähettiläänä ja esikuvana suomalaisille seksuaalivähemmistöille. Tänä vuonna kymmenennen kerran järjestetty kilpailu tukee myös vaihtuvaa hyväntekeväisyyskohdetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt