Muistatko Naurun paikka -ohjelman Markus Kajon? Menetti vaimonsa sekä selvisi aivoinfarktista ja useista mahaleikkauksista: ”Koetetaan vaan pärjätä”

Julkaistu:

Kirjailija ja juontaja Markus Kajo on selviytynyt vaimonsa menettämisestä, vakavasta aivoinfarktista sekä lukuisista mahaleikkauksista.
Vihko on pieni ja punakantinen. Markus Kajo aukaisee sen keskeltä, harkitsee vielä hetken, ja kirjaa lopulta tuoreen ajatuksensa talteen.

Näin hänellä on tapana viettää aikaansa; raapustaa muistivihkoonsa huomioitaan, oivalluksiaan ja erilaisia päähänpistojaan. Oikeastaan mitä tahansa, mitä päähän sattuu pälkähtämään.

– Ränttäilen vain ajatuksiani, kahvilan pöydässä istuva Kajo toteaa.

Varsinaiseksi kaunokirjoitukseksi Kajon käsialaa ei voi kutsua. Mustekynällä tehdyt merkinnät on kömpelöitä ja koukeroisia, harakanvarpaita suorastaan.

Mutta sen minkä Kajo muodossa häviää, korvaa hän painavalla sisällöllä. Ajatukset ovat punnittuja ja kekseliäitä, ja ne toimivat monesti rakennusmateriaalina hänen pakinoilleen, blogiteksteilleen ja kirjoilleen.

Se ei ole kuitenkaan ainut syy, miksi hän haluaa merkitä ajatuksiaan muistiin. Kirjoittamisesta on muodostunut Kajolle tapa jäsentää maailmaa ja pistää samalla omaa elämäänsä järjestykseen.

– Tajunnanvirtateksteistä näkee suoraan, minkälaisia toiveita ja pelkoja siellä mielessä on pyörinyt, hän kertoo.


Asioiden pohdiskelun ja ideoiden pyörittelyn Kajo kertoo aloittaneensa jo lapsuusvuosinaan. Luonteenpiirteen hän arvelee periytyneen ”jonkin sortin sukuvikana” isänsä puoleisesta suvusta.

Kajo kertoo vuonna 1876 syntyneestä isoisästään. Vaari oli kurjuudessa elänyt mies: näki nälkää ja tuli lähetetyksi nuorena poikana sotaväen palvelukseen Pietariin.

Huumorintajuaan ja uteliaisuuttaan hän ei menettänyt silti missään vaiheessa. Vanhoillakin päivillään isoisällä oli tapana nikkaroida pihamaallaan erilaisia huvilaitteita, valtavia kiikkulautoja ja muita vekottimia – ihan vain omaksi huvikseen.

– Hän oli luontainen ihmettelijä ja funtsailija. Isäni peri saman taipumuksen ja minä puolestani perin sen häneltä, Kajo pohjustaa.

– Vaikka jokainen lapsihan on luontaisesti filosofi aina siihen asti, kunnes hänen käsketään olla kyselemättä tyhmiä. Minussa tällainen lapsenomainen ihmetteleminen on säilynyt. Mielestäni ajatukset ovat kivoja. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää tai hienompaa ole takana.

Oman lapsuutensa hän vietti Joensuussa. Perheen vanhemmat joutuivat olemaan pitkiä aikoja poissa kotoa töidensä vuoksi, ja perheen ainoana lapsena Markus joutui viettämään paljon aikaa itsekseen. Yksinäisinä iltoina hänellä oli tapana haahuilla Pielisjoen rannoilla, nakella kiviä jokeen ja kiipeillä puissa.

Aikaa riitti myös asioiden pohdiskelulle. Melko pian Kajo huomasikin olevansa melko etevä sanojen vääntelijä ja nauttivansa mielessään kehittelemistään kielipeleistä.

– Tykkään eri kielten kieliopista vähän samaan tapaan kuin joku sudokusta, hän vertaa.

Kajoa on helppo uskoa. Jutustellessaan hän maistelee kaiken aikaa sanoja, hakee oikeita ilmaisumuotoja ja leikittelee kielellä ja sen rakenteilla. Puhe rönsyilee ja vastaukset kiepsahtavat aiheesta toiseen kuin itsestään.

Kajolle kieli merkitseekin paljon muutakin kuin pelkkää työkalua. Hän arvelee viehtymykseen liittyvän myös lääketieteellistä perustaa.

– Mulla ei ole mitään autismidiagnoosia. Mutta joitakin samoja piirteitä löytyy, joita on usein autisminkirjoissa.

Kajo ottaa puheeksi brittiläisen neurologin Oliver Sacksin teoksen The Man Who Mistook His Wife for a Hat (1985). Kirjassa Sacks kertoo Touretten oireryhmästä kärsivästä aivokirurgista, vanhasta potilaastaan, joka oli erityisen viehtynyt tiettyihin sanoihin.

– Kun luin ne sanat ensimmäistä kertaa, niin nauroin ääneen. Ne osuivat suoraan johonkin hermoon.


Kajo uskoo, että hänellä on hieman samankaltainen suhde kieleen kuin Sacksin kuvailemalla aivokirurgilla. Myös Kajolle tietyt sanat näyttäytyvät epätavallisen mielenkiintoisina ja hauskoina. Muun muassa sellaiset englannin kielen adjektiivit kuin testudinal (kilpikonnamainen), perfunctory (innoton) tai hamartiological (syntiopillinen).

Myös sanojen rytmitys on hänelle tärkeää. Tästä syystä Kajo taittaa kirjansa mielellään itse, sillä hän haluaa varmistaa, että rivien päätyjen ”iskut ja häivytykset” osuisivat kohdalleen.

– Joskus joku kriitikko totesi, että minulla on piilevä viehtymys matematiikkaan. Se pitää kyllä paikkansa, vaikka sainkin monesti nelosen matematiikassa. Ilmeisesti minulla on jonkinlainen lukihäiriö numeroiden suhteen. Jos esimerkiksi lasken kolme kaksinumeroista lukua allekkain viiteen kertaan, niin saan joka kerta viisi erilaista tulosta.

Sitten hän miltei hölmistyy.

– Jostain syystä aloin tällaisestakin kertoa.

Mutta juuri tällaisesta näennäisesti merkityksettömien asioiden pohdiskelusta Kajo on uransa rakentanutkin. Hänen huumorinsa pulppuaa monesti pienistä arkisista tilanteista, ja niiden kautta vetämistään oivalluksista.

– Mitä pienemmästä ja henkilökohtaisemmasta asiasta puhut, niin sitä kansainvälisempää se on. Suuri ja ylevä ei toimi oikein kellekään, Kajo perustelee.

Suuremman yleisön tietoisuuteen hän astui ensimmäisen kerran TV-ohjelma Kettusen (1988–1992) lakonisen toteavalla tyylillä jutustelevana isäntänä. Koko kansan julkkis hänestä tuli kotivideoita esitelleen Naurun paikan (1995–1998) juontajana.

Julkisuuteen Kajo sanoo suhtautuneensa kammoksuen.

– Jossain vaiheessa tehtiin tutkimus, että 94 prosenttia suomalaisista tunnistivat pärstäni. Se oli paljolti hyvin ahdistavaa. Ruokakaupassa jos käänsi päänsä, niin yksi tai kaksi sormea osoitti aina kohti. Ja jos meni perheen kanssa syömään, niin viereen liimautui aina joku juopunut. Tilanne johti siihen, että kesälomareissut tehtiin Ruotsiin.


Oliko julkisuudessa mitään hyvää?

– No, oli myös sellaisia tilanteita, joissa selvästi hyvin raskaan taakan alla oleva henkilö tuli kertomaan, että ohjelmani oli piristänyt hänen mieltään. Sellainen tuntui hyvin koskettavalta. Mutta muutoin kammosin julkisia tilaisuuksia. Olen joskus sanonutkin olevani puhelias erakko.

Yksin olemista hän on joutunut harjoittelemaan viime aikoina käytännön syistäkin. Kajo menetti vaimonsa puolitoista vuotta sitten. Yhdessä pariskunta oli ehtinyt olla teini-ikäisistä lähtien.

Kajo toteaa puolison kuoleman vaikuttavan aivan kaikkeen. Tuntuu kuin kaikesta puuttuisi jotakin; miltä tuntuu kuunnella musiikkia, syödä makaronilaatikkoa, tai vaikkapa käydä kaupassa. Suru tunkeutuu kaikkialle.

– Kuin ilmat olisi lyöty pihalle, Kajo sanoo.

Viimeiset vuodet ovat olleet muutoinkin hankalia. Kajo on muun muassa selviytynyt vakavasta aivoinfarktista ja käynyt läpi neljä isoa mahaleikkausta. Niiden lisäksi harmina on liuta muitakin terveyteen liittyviä ongelmia.

Mutta ei Kajo halua niistä sen enempää avautua.

– En halua mainostaa itseäni kehäraakkina, hän sanoo.

– Kaiken lisäksi olen viimeisten viiden vuoden ajan sanonut, että tämä on ollut elämäni vaikein vuosi. Seuraava on ollut silti aina vaikeampi. Eli nyt pidän turpani kiinni.


Ahdistuksen vastapainoksi Kajo aloitti draama- ja luovankirjoituksen etäopiskelun Oxfordin yliopistossa. Taustalla piili hänen pitkäaikainen halunsa kirjoittaa jotain englanninkieliselle lukijakunnalle, ja samalla halu kehittyä pidemmän tekstin kirjoittajana.

Vaikka Kajolla on takanaan pitkä ura kirjailijana, yhtä ainutta romaania hänen tuotantonsa ei käsitä.

– Se on haaste, jota pitäisi päästä vielä kokeilemaan. Ja vähän erilaisen stand-upin vääntäminen kiinnostaa myös.

Hänen viimeisin suomenkielinen teoksensa ilmestyi viime vuoden lopulla. Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja (Docendo) on omistettu ”Sirkulle, joka meni jo edeltä”.

Kajo sanoo huomanneensa, että komiikan kirjoittaminen on tuntunut lohdulliselta tavalta käsitellä menetystä.

– Jos peltiä tai paperiarkkia taivutellaan tietyllä tavalla, niin se kestää paremmin. Huumorityössä on jotain samaa. Elämä on monesti tragediaa lähietäisyydeltä ja komiikkaa kauempaa katsottuna. Joskus elämässä mättää niin paljon, että oma tilanne alkaa kääntyä absurdiksi.

Lopuksi hän haluaa muistuttaa, että vastoinkäymisistä kärsimme me kaikki vuorollamme. Siksi on myös hyvin todennäköistä, että vaikeistakin ongelmista on mahdollista selvitä.

– Havaintomme on monesti se, että muilla on aina kaikki hyvin. Ja mitä huonommin tunnet jonkun, niin sitä paremmin hänellä mielestämme menee, Kajo toteaa.

– Siinä ei ole mitään viestiä vielä sinänsä. Itselläni on vain halu sanoa, että tällaista töhräämistä tämä ihmisen elämä monesti on. Että koetetaan vaan pärjätä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt