Olavi Uusivirta, 35, paljastaa, miksi esiintyy lähes aina ilman paitaa: ”Siinä on historiaan liittyviä maagisia syitä”

Olavi Uusivirta, 35, paljastaa, miksi esiintyy lähes aina ilman paitaa: ”Siinä on historiaan liittyviä maagisia syitä”

Julkaistu:

Olavi Uusivirta julkaisi uuden Skorpioni-albumin ja juhli sitä kolmena iltana peräkkäin Vähikkälän seurantalolla.
Auto kaartaa kantahämäläiseen pikkukylään. Vähikkäläntien ja Launostentien risteyksessä seisoo punainen seurantalo. Pihalla on olutteltta, makkarakoju, pieniä myyntipisteitä – ja keikkabussi.

Bussi kuuluu Olavi Uusivirran bändille, jonka uusi levy näkee pian päivänvalon. Skorpioni-albumia juhlistetaan tällä kertaa varsin erikoisella tavalla. Uusivirta esiintyy kolmena iltana putkeen Vähäkkälän seurantalolla, jonka vanha sali vetää vain reilut 200 kuulijaa.

Vähikkälä on tuttu paikka Uusivirralle, sillä edellinen kiertue päättyi nimenomaan samaiselle seurantalolle.

Miten kaikki oikein sai alkunsa?

Janakkalan kunnanvaltuutettu Suvi Pesonen tietää, sillä hän on ajatuksen äiti.

– Se idea vain tuli. Olin valvonut aika paljon ja yhtäkkiä sain idean, että Olavi esiintyy vielä joskus Vähikkälässä, Pesonen nauraa.

– Muutama päivä mietittiin, että millä hitolla tämä keikka toteutetaan. Aloin sitten puhua kyläyhdistyksen kanssa, ja sitten luotiin joukkorahoituskampanja. Viikossa myytiin keikka loppuun, Pesonen kertoo.

– Olavi ihastui paikkaan, ja sitten tulikin viestiä, että jos myös levyjulkkarit pidettäisiin täällä. Sanoin heti että kyllä, ja vasta sitten rupesin miettimään, että mitähän tuli taas muiden puolesta luvattua, Pesonen jatkaa huvittuneena.


Olavi Uusivirran bändi nousee lavalle iltayhdeksältä. Setti ei ole normaalia Uusivirtaa – sitä tajunnanvirtaa, jossa koskaan ei tiedä, mikä biisi seuraavaksi soi.

Sen sijaan bändi pysyy käsikirjoituksessa ja soittaa uuden levyn järjestyksessä läpi. Laulajan paitakin pysyy päällä.

Pieni tauko ja toinen setti. Nyt tunnelma sähköistyy entisestään. Paitakin lähtee solistin harteilta. Lopulta hän ratsastaa yleisön harteilla.

Ilman paitaa esiintyminen on Olavi Uusivirran tavaramerkki.

– Siihen on ihan pragmaattinen syy. Tulee kuuma, laulaja nauraa.

– Mutta on siinä myös populaarikulttuuriin historiaan liittyviä maagisia syitä, kuten Jim Morrisonilta ja Iggy Popilta saatu malli. Paidan riisumisessa on ollut varhaisesta vaiheesta lähtien kyse rituaalinomaisen paljastamisen riitistä, Uusivirta sanoo.

– Sen takana on ajatus, että esiintyjä on vapaa vasta kun hän on ylittänyt sen pisteen, että kaikki on menetetty, Uusivirta pohtii.

Uusivirta ei ole aina ollut täysin sinut itsensä kanssa, kun on täytynyt nousta lavalle.

– Ensimmäiset viisi tai seitsemän vuotta esiintyminen ei tuntunut täysin luontevalta. Alkuvaiheessa uraa sitä peilasi, että mitä noi ajattelee musta. Siitä irti pääseminen oli askel vapautumiseen.


Askel vapautumiseen on myös Olavi Uusivirran uusi levy. Tällä kertaa teosta hauduteltiin kolme vuotta.

– Mulla avautui lauluarkku ja ideoita alkoi tulla päivittäin. Päätettiin sitten antaa levylle aikaa.

Mutta miksi levy on nimetty hämähäkkieläimiin kuuluvan ryhmän mukaan, johon kuuluu yli 1 200 lajia?

– Albumin yhteydessä skorpioni merkkaa kutsumatonta vierasta. Suurin osa biiseistä on monin paikoin ilmiasultaan hiottuja, kimaltelevia ja euforian tunnetta tavoittelevia. Niissä on eskapistinen pohjavire, ja tunnistan itsessäni aika ajoin tarpeen kohota puoli metriä arkitodellisuuden yläpuolelle.

Sinne arkitodellisuuden yläpuolelle Uusivirta haluaa myös keikoilla, kuten aiempi todistus näytti toteen.


– Onnistunut keikka saa aikaan yhteisen taikapiirin. Saavutetaan sama aallonpituus ja muodostuu energian kiertokulku. Esiintyjä antaa energiaa, ja kun aikansa kutittelee niin yleisö lämpenee. Sitten sieltä alkaa saada valtavasti energiaa takaisin.

Paras keikka on Uusivirran mukaan sellainen, jossa on paljon muuttujia ilmassa. Isoilla festivaaleilla – joissa tehdään tv-taltiointeja – on ilmennyt ongelmia, kun Uusivirran bändi ei pysty antamaan ohjaajille biisilistaa etukäteen.

– Settiin vaikuttaa vaikka se, millainen päivä on. Sataako vai paistaako? Se syöttää, että mitä biisejä tuntuu luontevalta soittaa.

Toki settiin mahtuu myös kiinteitä palikoita, tai turvasatamia, kuten bändi niitä kutsuu.

– En kritisoi kaiken ennalta suunnittelevia artisteja, mutta oman bändin kanssa uidaan tietoisesti vastavirtaan. Koen että on valtava tilaus live-elämyksille, joissa on tietty vaaran tuntu. Sellainen fiilis, että mitäköhän tänään tapahtuu?


Uusivirta on puhunut usein, että hän on valmis tekemään uhrauksia luovuuden takia. Lauluntekijä painottaa, että kirkkaimmat ideat eivät voi tulla täysin ilmaiseksi.

– Jotain niistä pitää maksaa. Usein se maksu on aikaa, ja lauluntekijän näkökulmasta hintana ovat yöunet. Parhaat ideat syntyvät lähtökohtaisesti silloin kun pitäisi tehdä jotain muuta. Olet myöhässä palaverista ja just silloin tulee se kirkkain idea.

Uusivirta kertoo myös kuulevansa ääniä pääsään.

– Silloin on laitettava äkkiä sanelin päälle ja ynistävä idea niin tunnistettavaan muotoon, että siitä saa viikonkin päästä selvää. Biisit ovat olemassa universumissa. Sun pitää vain herkistää aistit ja kääntää pää oikeaan asentoon.


Millä artisti sitten ne aistit herkistää?

– Mulla herkistyminen tapahtuu kun aivot saavat levon. Usein se tapahtuu silloin kun olisi luontevaa nukahtaa. Se raja on mielenkiintoinen. Moni biisi syntyy kun on nukahtamisen tai heräämisen rajalla. Suora yhteys alitajuntaan on kiinnostavin kaivo. Olen aina luottanut siihen.

Uusivirta operoi artistina ajassa, jossa muusikot ovat hyvinkin tarkkoja julkisesta kuvastaan, omasta brändistään. Useilla keikoilla median edustajat saavat kuvata vain kolmen ensimmäisen biisin aikana. Uusivirran mukaan parhaat kuvat tulevat kuitenkin vasta kolmen viimeisen biisin aikana.

– Tämä liittyy myös ihmisenä olemisen problematiikkaan. Sosiaalinen media on alituista peilaamista siitä, kuinka monta tykkäystä mikäkin jako saa. Moni saa siitä olemisen oikeutuksen. Ja jos tykkäyksiä ei tule, moni pohtii, että enkö mä ole riittävä? Monella artistilla on myös tarve kontrolloida omaa julkisuuskuvaansa.


Laulajalla voisi kuvitella olla samoja tarpeita, varsinkin kun Uusivirta toimii sekä muusikkona, että näyttelijänä.

Kuvitella voi, mutta Uusivirta ei asiaa mieti.

– Nämä ammatit tukevat toisiaan. On siinä jonkinlainen jakolinja olemassa, mutta kyse on samasta asiasta: esiintyjyydestä ja sen lainalaisuuksista. Isompi ero on tekijyyden kohdalla. Se on semmoista kammiossa yksin puurtamista, ja esiintyminen taas erittäin sosiaalista.

– Tavallaan näen, että hyvä esiintyjä riisuuntuu liiallisesta analyysistä. Minusta se on hyvä ohjenuora niin näyttelijälle kuin muusikollekin. Olemme monesti miettineet, millainen on onnistunut keikka. Se on sellainen ilta, jossa on sopivassa suhteessa kaaosta ja kontrollia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt