Miss Suomen perintöprinsessa julkaisi kuvan nudistirannalta – tilanne sai karun käänteen, kun alastonta kaunotarta alettiin ahdistella

Julkaistu:

nudismi
Pihla Koivuniemi kertoo Instagramissa, että hän sai kuulla kamalia solvauksia otettuaan alasti aurinkoa nudistirannalla.
Vuonna 2017 Miss Suomen toiseksi perintöprinsessaksi valittu Pihla Koivuniemi on sinut vartalonsa ja alastomuuden kanssa. Hän on kertonut aiemmin, että hän viihtyy hyvin alasti ja kokee sen vapatuttavaksi.

Nyt Koivuniemi kertoo Instagramissa, että hän vietti maanantaina päivää nudistirannalla Kreikassa. Missikaunotar julkaisi itsestään alastoman kuvan rannalta. Hän kertoo, että rento rantapäivä sai nopeasti ikävän käänteen, kun rannalle pölähti joukko nuoria poikia.

– Nudistirannan löysi joukko pieniä poikia täysissä vaatteissa huutaen esimerkiksi ”seksikäs”, ”isot tissit” (missä?) ja ”minulla on iso m***, ämmä”, Koivuniemi kertoo rannalla sattuneesta välikohtauksesta.

Koivuniemi ei jäänyt toimettomaksi, vaan ilmoitti poikaporukalle, että hän soittaa poliisille.

– Sanottuani, että soitan poliiseille, sain vastauksen, että he ovat Albaniasta eikä heitä kiinnosta. Seuraavaksi he esittivät oudon huudon ”tervetuloa kreikkaan, v***t poliisista” yhdistettynä outoon rituaalitanssiin, hän jatkaa.
Koivuniemi kertoo, että aluksi poikien tanssi näytti hauskalta ja hän nauroi sille. Pian hän kuitenkin tunsi olonsa pettyneeksi, koska häntä ahdisteltiin alastomana vieläpä nudistirannalla, jossa alastomuuden tulisi olla luonnollinen asia, johon ei kiinnitetä huomiota.

– Petyin muistettuani, että yhä on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat, että ihon näyttäminen on syy alistaa naisia ja saada heidät tuntemaan olonsa epämukavaksi. Seksuaalinen ahdistelu on pers***tä! Koivuniemi päättää kirjoituksensa.
Koivuniemi puhui alastomuudesta ja sen luonnollisuudesta helmikuun Fit-lehdessä, jonka kannessa hän poseerasi ilman rihman kiertämää.

– Sen lisäksi, että alastomuus on mukavaa, siihen liittyy tietty vapaus. Voisin hyvin elää nudistina. En jännittänyt kansikuvan ottamista, sillä olen tottunut alastomuuteen. Tiesin, että siitä tulee kaunis kuva, Koivuniemi kertoi lehden haastattelussa viitaten sen kansikuvaan.

Missikaunottaren mukaan hän ei arkaile näyttää paljasta pintaa myöskään sosiaalisessa mediassa.

– Alastomuudessa ei ole mitään ujosteltavaa. Voin postata vähäpukeisen kuvan Instagramiin, koska olen sinut kroppani kanssa, Koivuniemi sanoi Fit-lehdessä.