Englantilaismies voitti lotosta jättipotin, mutta menetti lähes kaiken – luksuskartano vaihtui eloon äidin yksiössä

Julkaistu:

Arpapeliä
Lottovoittaja hassasi 7,5 miljoonan punnan potin ja kertoo olevansa nyt onnellisempi kuin koskaan.
Roy Gibney, 64, joutui myymään kartanonsa katkeran avioeron jälkeen. Nyt eläkkeellä oleva metallimies on löytänyt uuden rakkauden ja kunnostaa parhaillaan pientä kotiaan Grimsbyssä.

Ennen tätä Gibney oli satumaisen rikas, sillä hän voitti lotossa jättipotin.

– Onpahan ollut melkoinen matka, mies itse toteaa The Sunille.

– Osa minulle tapahtuneista jutuista ovat olleet pahoja, osa hyviä. Silti olen nyt onnellisempi kuin koskaan.

Gibney voitti 7,5 miljoonaa puntaa heinäkuussa 1998. Voittorahoilla hän hommasi ensimmäiseksi ison kartanon.

Kartanoon rakennettiin uima-allas, jonka pohjaan kuvioitiin päävoiton tuonut lottorivi 12, 13, 21, 23, 33 ja 36.
Kun kartanohommat olivat hallussa, Gibney sijoitti 50 000 puntaa kilpahevoseen, osti muutaman auton ja matkusteli ympäri maailmaa.

Elämä heitti kuitenkin häränpyllyä, kun Gibney erosi toisesta vaimostaan vuonna 2014. Eron hetkellä Gibneyn varat olivat huvenneet jo lähes kokonaan ja loput paloivat avioerossa.

Gibney muutti äidilleen ostamaansa yksiöön.

– Olihan se aivan järjetön summa, jonka voitin 21 vuotta sitten. Aluksi elin todellista luksuselämää ja juhlin paljon. Nyt rahaa ei enää ole ja olen pankille velkaa monta kymmentä tuhatta.

– Elän nykyisin hyvin vaatimattomasti. Se on aivan normaalia ja olen onnellinen. En tajunnut silloin aikoinani, että on olemassa asioita joita rahalla ei saa. Onnea ei voi ostaa. Tavaroita voi kyllä hankkia, mutta esimerkiksi rakkaus ei ole kaupan.

– Lottovoitto oli monella tapaa siunaus, mutta oli se myös kirous.

Gibney kertoo täyttävänsä lottokupongin edelleen joka viikko – ja samoilla numeroilla, joilla jättipotti tuli.

– Olen varma, että voitan vielä uudelleen. Mutta jos niin käy, en kerro siitä kenellekään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt