”Ne, jotka ovat löytäneet parinvaihdon, eivät ikinä luopuisi siitä” – Anna-Leena Härkönen käsittelee uutuuskirjassaan suomalaisia tabuja

Julkaistu:

UUTUUSKIRJA
– Erityisen vaikeata oli kirjoittaa naisten välisestä seksistä, Anna-Leena Härkönen kertoo uutuusromaanistaan.
  • Onko sinulla kokemuksia parinvaihdosta? Kerro meille tarinasi, teemme aiheesta juttua: taiga.hakkila@iltasanomat.fi. Emme julkaise vastaajien nimiä.
Anna-Leena Härkönen on vähän yllättynyt, miten nopeasti hän sai Kenraaliharjoitus-romaaninsa (Otava) valmiiksi. Meni siinä kaksi vuotta, mutta yleensä hän kirjoittaa romaanejaan kolme vuotta.

– Loppua kirjoitin välillä yölläkin. Haluaisin kokea uudelleen sen, se oli mahtavaa, Härkönen kertoo työvaiheesta, joka oli silkkaa riemua.

Anna-Leena Härkönen voi vaikuttaa boheemilta, mutta tietyistä rutiineistaan hän pitää yleensä kiinni: kirjoittaminen alkaa aamuisin, iltaisin hän ei koneeseen koske, yöt ovat nukkumista varten.

– Kun kirja valmistui, olin paniikissa: mitä mä nyt teen, hän kertoo.

Nyt hän tekee jo seuraavaa romaaniaan, mutta tyhjä vaihe talven pimeydessä oli kammottava aika. Toki hän oli myös iloinen kirjan valmistumisesta.

Kenraaliharjoitus on Härköstä parhaimmillaan: teräviä havaintoja, huumoria, koukuttava juoni. On aika varmaa, että tämäkin Härkösen romaani on myyntilistojen kärjessä.

Romaanin päähenkilön Janen pasmat menevät sekaisin, kun aviomies ehdottaa parinvaihtoa, mikä tosin karahtaa kiville. Sattumalta Jane saa kuitenkin lisämaustetta elämäänsä – naisen kanssa.

Samaan aikaan Janelle kirkastuu, etteivät hänen lapsuudenkotinsa perhesuhteet ole sellaiset, kuin hänelle on uskoteltu. Mutta ei siitä enempää, juonta ei pidä paljastaa.


Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut aina suoraan ja kaunistelematta. Eikä hän arkaile myöskään kuvatessaan naisten seksisuhdetta.

– Kun näyttelin Downshiftaajat-sarjassa Alina Tomnikovin kanssa rakastavaisia, minua alkoi vaivata ajatus, miten naiseen rakastuminen eroaa mieheen rakastumisesta, hän kertoo kirjansa syntyvaiheesta.

Anna-Leena haastatteli kirjaansa varten lesbosuhteessa olevia, joista jotkut ovat löytäneet lesboutensa vasta perheen perustettuaan.

Selkeätä vastausta hän ei löytänyt siihen, miten lesbosuhteet eroavat heterosuhteista, sillä hän sai kuulla niin monia näkökulmia.

– Sitä mietin, voiko nainen antaa naiselle turvallisuuden tunnetta. Sain sen käsityksen, että kyllä voi.

Eräs naispari kertoi, että riidat on helpompi selvittää, kun pystyy samaistumaan toisen ajatuksiin. Tosin joskus on parempi ettei tiedä toisen ajatuksia.

Anna-Leena Härkösen romaanissa seksi on seksiä, se ei ole mitään kuunsillan tuijottamista. Seksiä hän kuvasi edellisen kerran Ei kiitos -romaanissaan. Väkisin hän ei seksiä kirjoihinsa laittaisi, jos se ei ole tarinassa oleellista.

– Kun ei ole vähään aikaan seksistä kirjoittanut, se tuntui ensin vaikealta. Häveliäisyys näyttää kasvavan iän myötä, vaikka luulisi toistepäin.

– Erityisen vaikeata oli kirjoittaa naisten välisestä seksistä, joten tarkistutin siltä osin tekstini. En halunnut jättää mitään ”nyt voi lukija kuvitella loput” -aukkoja. Se on kaunistelemista.

Härköstä naurattaa ajatus, että häntä pidettäisiin romaanin perusteella jonakin lesboseksin asiantuntijana. Mutta nerokkaasti romaani tuo esille kysymyksiä, joita ei yleensä kehdata esittää.


Kun romaanin Janen kohtaama nainen Valma sanoo, että naisen kanssa seksi on parempaa, koska se ei ole niin yhdyntäkeskeistä, Jane ajattelee: ”Ei varmaan, koska siinähän ei ole yhdyntää.”

Kun Jane jankuttaa ”tunkeutumisen” tarpeellisuutta, Valma muistuttaa, että dildot on keksitty.

Romaani kuvaa kuitenkin vain yhden ihmissuhteen. Se ei ole tieteellinen tutkimus naisten välisestä seksistä, mutta taustatyötä kirjailija joutui silti tekemään.

Anna-Leena ei miettinyt, ajatteleeko nyt joku, että kirjailijalla on itselläänkin naissuhteita.

– Jos ajattelisin sellaisia, en voisi kirjoittaa enää mitään.

 

Monet haaveilevat kirjailijan ammatista, mutta en suosittele.

Kun hän näki Tom of Finland -elokuvan, hän mietti, miten järjetöntä on, että siitä ei ole kauan, kun homosuhde oli rikos. Nyt suvaitsevaisuus on sentään melko hyvällä tolalla.

Anna-Leena Härkönen teki romaaniaan varten taustatyötä myös parinvaihdosta haastattelemalla asiaa tuntevia.

– Ei se yleinen kuvio ole, se vaatii omanlaista pokkaa. Mutta ne, jotka ovat löytäneet parinvaihdon, eivät ikinä luopuisi siitä. Se on heidän mielestään maailman parhaita asioita.

Anna-Leena ei sano, että romaanissa nelikymppinen nainen etsii identiteettiään. Jane ei etsi yhtään mitään, asiat vain tapahtuvat. Uusiksi menevät myös hänen ajatukset lapsuudenperheestään.

Anna-Leena Härkösen omassa suvussa ei ole tapahtunut järisyttäviä paljastuksia. Hän kasvoi perusperheessä.

– Kun isä kuoli viisi vuotta sitten, melkein toivoin, että tulisi selville joku uusi sisko tai veli, hän tunnustaa ajatelleensa.

Hänen ajatus liittyi osittain siihen, että hän on menettänyt pikkuveljensä ja pikkusiskonsa. Siskonsa itsemurhasta Anna-Leena Härkönen kirjoitti vaikuttavan Loppuunkäsitelty-kirjan.

Anna-Leena Härkönen saa kirjoittaa rauhassa kotonaan. Armeijassa oleva Lauri-poikakin on nyt vain harvoin kotona.

– Tämä on hidasta totuttelua siihen, kun kotona ei ole enää lasta. Tuleepa sitten ainakin lisää kaappitilaa, Anna-Leena vitsailee.

Seuraavassa romaanissaankin Anna-Leena käsittelee pesän tyhjentymistä. Seksistä hän ei aio kirjoittaa sanaakaan, vaan ihan muista asioista.

Pojalleen Anna-Leena on halunnut olla äiti, eikä mikään kaveri. Hänestä tuntuisi oudolta kertoa pojalleen ikään kuin kaverina asioitaan.

– Ei tuon ikäisiä edes kiinnosta. Eivätkä lapset edes halua tietää vaikka jostakin vanhempiensa ikävistä menneistä asioista.

– Joskus mulla on huono kausi, masennustakin, mutta en kaada sitä poikani päälle. Lapsen ei kuulu olla huolissaan vanhemmistaan.

Niitä huonoja kausia Anna-Leenalla on usein kirjoittamisen alkuvaiheessa, kun maali on vielä kaukana. Se ei ole todellakaan iloista taiteilijaelämää.

– Monet haaveilevat kirjailijan ammatista, mutta en suosittele. Itselleni tämä ei ole ollut valinta, en vain osaisi olla kirjoittamatta.


Kesälomaa kirjailija on antanut itselleen tasan kaksi kuukautta. Jos hän siirtelisi lomaltapaluutaan mielialan mukaan, homma lähtisi nopeasti hanskasta.

Kirjoittaessaan Anna-Leena haluaa olla yksin. Hänen aviomiehensä, kirjailija Riku Korhonen, asuu Turussa, joten molemmilla on työrauha.

– Se on hyvä ratkaisu. Jotkut kirjailijaparit tekevät työtä samassa huoneessa. En ikinä pystyisi siihen, hyi helvetti, hän parahtaa mielikuvalle.

Viime aikoina aviopari on viettänyt yhteistä aikaa enemmän Helsingissä kuin Turussa, mutta välillä on toistepäin.

Anna-Leena Härkönen myös matkustaa yleensä yksin tai jonkun ystävänsä kanssa. Reissuun hän lähtee varmasti aina heti kirjan julkaisun jälkeen. Niin tälläkin kertaa.

Kenraaliharjoitus julkaistiin 6.6.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt