Salkkareista tuttu Timo Jurkka tunnetaan kaduilla edelleen Lasse Sievisenä – saa olla rauhassa ainoastaan ulkomailla: ”En koskaan nauttinut siitä”

Julkaistu:

Jurkka palaa rooliinsa Lassena Salatut elämät -spinoffissa tänä kesänä.
Salatut elämät -spinoff Pihlajasatu tuo jo sarjasta poistuneet, rakastetut hahmot takaisin suomalaisten olohuoneisiin. Pihlajasadussa kurkistetaan kristallipalloon ja leikitellään ajatuksella mitä jos.

Lassea sarjassa näytellyt Timo Jurkka, 55, yllättyi aikanaan monen muun sarjassa näytelleen tapaan Salattujen elämien suursuosiosta. Hänen hahmonsa Lasse poistui sarjasta keväällä 2015. Jurkka ehti tähdittää suosikkisarjaa lähes kymmenen vuoden ajan.

– Kyllä ihmiset edelleen tunnistavat minut. Vaikka akuutimpi tuijottelu kadulla hiipui siinä parin vuoden jälkeen, niin vain ulkomailla olen saanut nauttia siitä, ettei minua tunnisteta ollenkaan, Timo sanoo.


Sarjan tuomalla huomiolla on ollut myös nurja puoli, vaikka näyttelijän työ on tuntunutkin omalta.

– En ole koskaan hirveämmin nauttinut siitä, että minut tunnistetaan. Perhe on saanut kärsiä. On tavallaan epäreilua, että ei voi oikein esimerkiksi lasten kanssa harrastaa mitään rauhassa, tai muuten anonyymina henkilönä viettää aikaa perheen kanssa, muuten kuin kotona. Lapset eivät mielellään tule kanssani edes ruokakauppaan, Timo tunnustaa.


Aika on kuitenkin auttanut asiaa.

– Nyt kun lapset ovat vanhempia, he käsittelevät asiaa paremmin. Oman identiteetin muotoutumisen myötä he ovat ymmärtäneet, että isä nyt vain tekee tuollaista työtä.

– Omat vanhempani olivat myös näyttelijöitä. Siinä ympäristössä kasvaneena osaan samaistua lasten tunteisiin hyvin. Jossain vaiheessa itsekin aikanaan tajusin, ettemme ole tavallinen perhe, vaan taitelijaperhe. Sen mukana tulee tiettyjä asioita, joiden kanssa on elettävä, Timo sanoo.